15. lokakuuta 2020

Meillä on videokuvaaja

 Kaupallinen yhteistyö: Mikko Jokinen / Xocolatl Films

Tätä en meinannut uskoa todeksi, mutta niin siinä vaan kävi, että meillä on nyt myös häiden videokuvaaja varattuna. Häiden kuvaus oli niitä ensimmäisiä asioita, joita mietin jo ihan häiden suunnittelun alussa. Valokuvaus oli sanomattakin selvää, jotta hääpäivästä jää jotain muutakin kuin hataran pään hajatelmat. Mutta että nyt vielä ihana videokin. 

Meille sopivan videokuvaajan etsintä vei aikaa. Toisaalta tämänkään asian kanssa ei ollut mikään kiire, joten vaihtoehtoja ehti harkita hyvin. Valinnanvaraa riitti, koska loistavia videokuvaajia on lukuisia. Videoinnin tärkeydestä emme olleet ihan samoilla linjoilla. Sulhanen toppuutteli, ettei tässä nyt mitään elokuvaa olla tekemässä. Riistakamera juhlatilan nurkkaan ja häiden videointi on hoidossa. Näin jo sieluni silmin, kuinka häiden jälkeisenä päivänä katsomme materiaalia ja sitä, kuinka kamera on kuvannut yhtä ja samaa juhlasalin tyhjää seinää. Vielä vanhaan malliin mustavalkoisena kuvattuna, mutta ei se tee siitä seinästä yhtään mielenkiintoisempaa eikä hääpäivän muistoista eläväisempiä. 

Jatkoin taustatyön tekemistä. Etsin erilaisia videokuvaajia ja näytin koostevideoita sulhaselle aina ajoittain suunnittelun varrella. Välillä annoin asian olla pitkäänkin kuin unohtaen ja sitten läväytin taas uuden videon, kun sulhanen vähiten sitä odotti. Katso nyt tätäkin, miten hieno. Olen itsekin kuvannut ja editoinut videoita, joten tiedän, mitä haluan ja odotan lopputulokselta.      

Kuva: Mikko Jokinen

Häidemme videoinnista vastaa Mikko Jokinen Xocolatl Filmsiltä. Jokisella on koulutuksen lisäksi kokemusta erilaisista videoprojekteista; musavideoiden, mainosten ja varsinkin kesäisin häiden videokuvauksesta. Jokisen kuvaamissa häävideoissa oli sitä, mitä toivon meidänkin päivästämme tallentuvan. Täältä portfoliosta pääset näkemään Jokisen kuvaamia videoita, ja Instagramista löytyy myös kuvia ja videoita @xocolatlfilms

Videointiin päätymiseen vaikutti myös häitään juhlineiden hääparien kommentit häiden videokuvauksesta. Kaikki, jotka häiden videoinnin olivat ottaneet, kiittivät videokuvaajaansa ja ylistivät, miten ihania muistoja videoinnista jää. Silmiin osui myös niitäkin kommentteja, että jos vaan budjetti olisi antanut myöten, videokuvaukseen olisi panostettu. Olen myös nähnyt, kuinka innoissaan häävieraat voivat jälkikäteen olla videosta. Lopulta Jokisen tapa kuvata ja videoiden nostattama fiilis ja tunnelma ratkaisivat valinnan. Budjettikin vielä antoi myöten videokuvaukselle.   

Kuva: Mikko Jokinen

Nyt kun tietää, että hääpäivänä on videokuvaajakin menossa mukana, jännitystä on ilmassa. Olen niin tottunut juhlissa olemaan kameran takana. "Vaikka videokuvaaja on paikalla häissä, hääpari ja vieraat voivat ja kannattaakin olla kuin kameraa ei olisikaan. Kameraa ei tarvitse väistellä ja sen ohi voi kävellä", ohjeistaa Jokinen. Hän myös vinkkaa, että videokuvaajaa voi tulla vetämään hihasta, jos hääpäivän aikana jokin idea on tullut mieleen. Ja häätiimin kannattaa pitää videokuvaaja ajan tasalla, milloin mitäkin tapahtuu ja varsinkin, jos jotain yllätystä on tulossa.     

Kuva: Mikko Jokinen

Jokisen mielestä parasta häiden videoinnissa on juuri se, että pääsee näkemään ihmisten iloa ja onnea. Myös videoista saadut palautteet ovat videokuvauksen suola. Tärkeimmästä päivästä on koottuna hyvä lopputulos ja siitä jää hieno muisto hääparille. Jokinen suosittelee häiden videointia, koska liikkuva kuva vangitsee hetket. Videosta jää erilainen muisto ja fiilis, johon palata juhlien jälkeen. Tämä oli se, minkä vuoksi olen niin vahvasti videoinnin puolella. Hääpäivä menee nopeasti ohi, vaikka kuinka yrittäisi elää ja nauttia jokaisesta hetkestä. Valokuvien kautta pääsee aina palaamaan hääpäivään. Mutta videossa on nimenomaan eleiden ja ilmeiden lisäksi liikkeet ja ääni. Erityisesti ääni kuvan lisäksi. 

Näen jo, kuinka tulevaisuudessa katsellaan perheenä häävideota ja näytetään lapsille, miltä äiti ja isi näyttivät nuorina. Naureskellaan hyväntahtoisesti tämän ajan muodille ja hiustyyleille. Mutta ennen kaikkea videolta näkee ja kuulee sukulaisia ja ystäviä. Kuulee heidän äänensä ja näkee sen onnellisuuden, ilon ja rakkauden. 

2 kommenttia:

  1. Onpa ihanaa, että saatte videokuvauksen! Olen itsekin sitä mieltä, että videoon panostaminen ei kaduta pätkääkään, vaikkei lysti halpaa olekaan. Mainio päätös siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä tätä piti puntaroida pitkään, mahtuuko budjettiin. Mutta nyt olen niin innoissani videoinnista.

      Poista

Kiitos kommentistasi!