22. huhtikuuta 2019

Hääblogipäivä Helsingissä

Kaupallinen yhteistyö:
Häät MediaClarion Hotel HelsinkiValoFilms


Kaikki postauksen kuvat: Asta Oranen - Valo Films


Huhtikuinen lauantai oli aivan ihana päivä. Fiilis oli ihan kuin polttareissa konsanaan ja toivottavasti sinäkin saat luettuasi ideoita esimerkiksi juuri polttarien järjestämiseen. Löydät myös tekstin lomasta muutamia alennuskoodeja, joita voit halutessasi hyödyntää. Blogipäivän mahtavan menon ja ilon ikuisti kameralla Valo Filmsin Asta Oranen. 

Kuva: Asta Oranen - Valo Films, rajattu.
Päivämme alkoi Vertical Clubin tankotanssisalissa. Häähumussa-blogin Jasmiina piti meille tutustumistunnin, jossa pyörähtelimme, teimme perusliikkeitä ja tutustuimme erilaisiin pitoihin. Aluksi tietysti lämmiteltiin ja venyteltiin paikat auki. En ole aiemmin tankotanssitunnilla ollut, joten alussa jännitti aika paljonkin jo pelkästään tangon ympäri pyörähtäminen. Piti vain luottaa omaan kehoon. Kaikilla tuntui olevan hauskaa ja tsempattiin toisiamme uusia liikkeitä kokeillessa. 

Kuva: Asta Oranen - Valo Films, rajattu.
Kuva: Asta Oranen -  Valo Films, rajattu.








Tankokotanssitunnin jälkeen siirryimme Clarion Hotel Helsinkiin Jätkäsaareen. Alueen rakennustyömaat ja satama tuovat oman härdellinsä, mutta hotellin sisällä tunnelma on ihanan rauhallinen, ihan oma maailmansa. 

Päivä jatkui lounaan merkeissä hotellissa olevassa, ruotsalaisen hiuppukokki Marcus Samuelssonin Kitchen & Table -ravintolassa. Menu yhdistelee Manhattanin makuja suomalaisiin raaka-aineisiin ja perinteisiin. Söimme yhdessä salin perällä olevassa kabinetissa ja vaihdoimme kuulumisia. Porukkamme olikin aikalailla tuttu toisilleen aiemmista tapaamisista, mutta saimme mukaan myös yhden uuden tuttavuuden.


Kuva: Asta Oranen -  Valo Films, rajattu.

Clarion Helsingin kaksitornisessa hotellissa on 425 hotellihuonetta ja erilaisia kokous- ja tapahtumatiloja, joita pääsimme hotellin esittelykierroksella näkemään. Juhlien ja häiden järjestäminen onnistuu hyvinkin hotellissa erikokoisten tilojen ansiosta. Hotellihuoneet olivat oikein viihtyisän oloisia ja maisemat ikkunoista näkemisen arvoisia. Huoneita on erikokoisia ja huonekorkeus luo lisää avaran tilan tuntua. Tornin huipulla 16. kerroksessa on hotellivieraiden käytössä kuntosali, sauna ja kattouima-allas, josta voi ihastella maisemia korkealta ja kauas. Toisen tornin huipulla Sky Roomissa voi nauttia ruoan ja juoman ohella jälleen häikäisevistä maisemista kaupungin kattojen yllä. 


Clarion Helsingin Romance-paketti on suunniteltu elämykseksi pariskunnille ja hääyötään suunnitteleville. 
Koodilla ROMANCE10 saat -10% alennuksen Romance-paketista 
ja varauksen voi tehdä Clarion Helsingin lisäksi myös sisarhotelli Clarion Helsinki Airportiin
Koodi on voimassa 31.7.2019 asti ja koodi on mainittava varausta tehdessä.


Tässä hotellin isoimmassa salissa voi järjestää juhlat jopa 500 hengelle.









Meille oli varattu päiväksi hotellin Master Sviitti. En ole koskaan sviitissäkään ollut, joten ihmeteltävää ja ihasteltavaa riitti. Päivä jatkui järjestetyllä ohjelmalla. Meille kerrottiin Nanima Wellness Span erilaisista hieronnoista ja hemmotteluhoidoista. Saimme myös kokeilla heidän oman Namina Collection -tuotesarjan tuotteita. Molemmat tuotesarjan tuoksut, Choco Velvet ja Cocos de Luxe, olivat makuuni sopivan mietoja. 

Sinunkin on mahdollista päästä tutustumaan Naminan ihaniin hoitoihin. 
Saat -20 % alennnuksen valitsemastasi Naminan hoidosta 
mainitsemalla blogini nimen SATUMAISTA varauksen yhteydessä. 
Tarjous on voimassa 30.6.2019 asti.



Script Creative järjesti meille modernin kalligrafian tunnin mittaisen workshopin. Ohjelmantäyteisen päivän aikana oli hyvä rauhoittua ja keskittyä hetkeksi tarkkuutta ja kärsivällisyyttä vaativaan tekemiseen Viime häämessuilla osallistuin Script Creativen puolen tunnin mittaiseen workshoppiin ja oli todella kiva päästä kokeilemaan uudestaan. 

Musteella kirjoittaminen ei ole niin yksinkertaista kuin luulisi ja tarvitsen kyllä vieläkin lisää treeniä. Harjoittelemalla tätä taitoa kirjoitusta olisi kiva hyödyntää korteissa ja kirjeissä ja varsinkin kaikissa häihin liittyvissä yksityiskohdissa ja teksteissä. Häihin on aikaa, joten sen puolesta kerkeäisin harjoitella vielä hyvinkin.




Meille oli katettu Romance-pakettiin kuuluvia macaronsseja, marjoja, vaahtokarkkeja ja shampanjaa sviittiin odottamaan. Maxikarkki oli myös muistanut meitä karkein. Karkkibuffetin suosio tuntuu vain jatkuvan, ja Maxikarkki halusi tarjota lukijoille alennuskoodin tarjottavien tilaamiseen. 


Alennuskoodilla MAXIHUHTI saat ensimmäisen yli 30e tilauksen ilman toimituskuluja. 
Koodi on voimassa 30.4.2019 asti eikä sitä voi yhdistää muihin alennuskoodeihin. 
Ole siis nopea, jos karkit vielä uupuvat tämän kevään ja kesän juhlista.


Häät-media oli ollut Lontoon Bridal Fashion Weekillä. Saimme nähdä kootun esityksen vuoden 2020 hääpukumuodista ja tulevista trendeistä. Hääpuvut herättivät keskustelua ja loppupäivä menikin kuohuvan ja herkkujen parissa kaikesta häihin liittyvästä höpötellen. 

Mielestäni on hienoa, että näitä häihin liittyviä tapaamisia järjestetään, koska on kiva vaihtaa ideoita ja innostusta kasvotusten heidän kanssaan, jotka ovat aivan yhtä innoissaan kaikesta häihin liittyvästä. Saimme vielä kotiinviemisiksi lahjakassin, jonka sisällöllä meitä olivat muistaneet Pop Up KemutMionettoIhana KukkanenNamina Wellness Spa ja Clarion Helsinki. Kiitos Mon Rêve d'Amour -blogin Sarahille päivän järjestämisestä ja kiitos kaikille yhteistyökumppaneille päivän mahdollistamisesta.


Kiitos Sarahille ja yhteistyökumppaneille hääblogipäivän järjestämisestä!
Nämä kaikki ihanat hääblogit olivat mukana päivässä:

5. huhtikuuta 2019

Blogi täyttää vuoden

Ensimmäisen hääblogikirjoitukseni julkaisin tasan vuosi sitten. Tähän mennessä olen lähinnä haaveillut kaikkea häihin liittyvää. Olen postaillut aika vähän, mutta tahti tulee kiihtymään tämän vuoden aikana. Ja onkin jo noususuunnassa, koska nyt jo olen kirjoittanut enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Yhden vuoden haahuilu ja unelmointi on myös tuottanut tulosta, koska suunnitelmia on myös lyöty lukkoon ja ensimmäisiä hankintoja tehty. 

Hääpäivä on ollut tiedossa koko ajan, mutta paljastetaan se vasta myöhemmin. Tänä kesänä on tarkoitus varata kirkko, jotta tuo suunnittelemamme ajankohta myös toteutuu. Lisäksi tarkoituksena on kierrellä juhlapaikkoja ja nähdä, miltä ne näyttäisivät häiden aikaan. Vieraslistaan saimme heittämällä 80 nimeä ihan vain läheisimmistä sukulaisista ja ystävistä. Lista on vielä suuntaa-antava ja elää varmasti. Sen pohjalta on kuitenkin etsinnässä noin sadan hengen juhlapaikka. Jotta pystyn hahmottamaan paremmin tämän ihmismäärän, olen käyttänyt apuna Tahtoo.fi -sivuston pöytäkarttaa. Muutenkin sivustosta on ollut apua to do -listojen ja budjetin suunnittelussa.  

Häät vietämme kotipaikkakunnallamme Ikaalisissa, joten juhlapaikkojen kiertelykin täytyy suunnitella ennalta hyvin. Arkena töiden jälkeen paikalle ei kerkeä ja kesäviikonloput tuppaavat täyttymään muutenkin. Siksi voi hyvinkin olla, että kiertely onnistuu lähempänä syksyä, kun juhlasesonkikin hiljenee. Vaikka häihin on vielä reilu kaksi vuotta aikaa ja järjestämme ne pienemmällä paikkakunnalla, haluamme ja varsinkin minä haluan olla ajoissa. Päivämäärä on meille molemmille tärkeä ja päivämäärä edellä suunnitellessa ei voi tuudittautua siihen, että otetaan joku aika ja paikka sitten lähempänä. Ja muutenkin tahattomana ylistressaajana en malttaisi jäädä odottelemaan isojen varausten tekoa liian pitkäksi aikaa. 

Olenkin kuullut muutamia ihmettelyjä, miten nyt jo suunnittelen häitä, kun niihin on vielä niin ja niin ja NIIN pitkä aika. Häät ovat kuitenkin niin iso asia, että haluan varata tarpeeksi aikaa. Isoja juhlia en ole aiemmin järjestänyt eikä niitä muutenkaan osu kovin monia kohdalle. Ja ei, nämä eivät ole vain morsiamen häät, joihin sulhanen saapuu toivottavasti oikeaan aikaan paikalle. Olen vain tottunut tekemään taustatyötä ja suunnitelmia ajan kanssa ja pitkällekin tulevaisuuteen. Kieltämättä tähän mennessä suurin osa ideoista ja päättömistäkin heitoista on tullut minulta. Ajatuksia kuitenkin pallotellaan puolin ja toisin ja päätökset tehdään yhdessä. Olen joka kerta yllättynyt iloisesti, kun Teme on ottanut jonkun hääasian esille. Esimerkiksi yhden pitkän automatkan aikana kuuntelimme mahdollisia häämarsseja hänen ehdotuksestaan. Tai musiikkia kuunnellessa soittolistan sekaan häätanssimme ujuttaminen nostattaa aina hykertäviä väristyksiä. Häät ovat ihan molempien ajatuksissa.     

Koko ensimmäisen vuoden olen voinut nimenomaan vain nauttia koko ajatuksesta tulevista häistä ja etsiä inspiraatiota häätapahtumista ja hääblogeista. Perustin tämän blogin, jotta suunnittelu kaikkine vaiheineen ja ajatuksineen jäisi johonkin talteen. En voi uskoa, kuinka paljon hääbloggaaminen on jo nyt antanut. Olen saanut mielettömiä oivalluksia muiden hääblogeja lukiessa ja laittanut ylös, mitä kaikkea kannattaisi ottaa huomioon. On ollut hieno seurata toisten hääparien matkaa suunnittelusta hääpäivään. Ja ylipäänsä olen päässyt tutustumaan ihaniin ihmisiin häähumun sisällä, joiden kanssa on helppo jakaa ajatuksia. Ja kiitos jokaisesta kommentista. On kiva huomata, että joku käy lukemassa kirjoituksiani ja toivottavasti saa niistä jotain mukaan esim. omaan hääsuunnitteluun.


2. huhtikuuta 2019

Bali Adventure - Nusa Lembongan, Nusa Ceningan ja Nusa Penida

Kutalta lähdettyä olimme kolme yötä Nusa Lembonganin saarella. Siellä olisi viihtynyt kauemminkin, mutta kolmessa päivässä kerkesi näkemään ihan hyvin. Varattiin Boat Bali to Gili -sivuston kautta kyydit saarelle. Meidät tultiin hakemaan Kutan hotellilta ja kyydittiin isommalla kimppataksilla Sanuriin. Sanurissa ostettiin edestakainen venematka Nusa Lembonganiin. Merimatka kesti puolisen tuntia. Veneenä oli Putri Island, joka on riittävän suuri tuuliseen merimatkaan. Meno oli välillä hyvinkin pomppuista aaltojen takia, joten ihan pikkuveneellä ei kannata lähteä. Perille päästyä meidät ohjattiin oikeaan kyytiin, joka vei turisteja hotelleille. Matkustimme auton lavalla, jonka päälle oli tehty katos ja istuimet. Meitä oli viisi henkeä matkatavaroineen kyydissä. Jyrkissä nousuissa vähän hirvitti, pysyykö kyydissäkään, mutta päästiin perille.



Majoituimme Dodol Sunset Cliff Homestayssa. Majoituspaikka oli ihana. Olimme kallionkielekkeen reunalla, josta oli hienot maisemat merelle. Tie perille on erittäin huonossa kunnossa ja näyttää juuri siltä, ettei tien päässä ole mitään, mutta kyllä sinne pääsee autolla ja skootterilla. Majoituspaikan lähellä on kävelymatkan päässä pieni kauppa, josta haimmekin päivittäin juotavia. Myös majapaikan puolesta täytettiin jääkaappia ja pystyi ostamaan näitä juomia. 

Aallokko ei laantunut yöksi, vaan kuului vaimeana pauhuna huoneeseen asti. Niihin ääniin oli kiva nukahtaa, mutta herkille nukkujille suosittelen korvatulppia.
Aamupala tuotiin pöytään katoksen alle, kun olimme heränneet.
Majapaikassa oli rauhallista ja uima-allas tuntui olevan vain meidän käytössä iltaisin. 

Majapaikan kautta saimme ostettua snorklausretken. Muutenkin tuntui, että paikallisten kesken aina joku tunsi jonkun, joka puolestaan järjesti jotain. Meidät haettiin aamulla skoottereilla hotellilta ja ohjattiin rannalla veneeseen. Retkellä oli kuskin ja meidän kahden lisäksi nelihenkinen tanskalainen perhe. Veneellä pysähdyimme neljään eri paikkaan snorklaamaan. Kumpikaan meistä ei ollut aiemmin snorklannut, mutta onneksi olimme saaneet hyviä vinkkejä kotoa lähtiessä. Pysähdyimme ensimmäisen kerran Manta Pointille, jossa olisi mahdollista nähdä paholaisrauskuja. Aallokko oli aikamoinen ja vesi tummansinistä, lähes mustaa. Hyppäsin veneen laidalta räpylät jaloissa veteen saaden suun ja silmät täyteen merivettä. Ei mennyt ihan putkeen. En ollut tottunut räpylöillä uimaan, joten tuntui, että ne vaan vetivät minua pinnan alle ja pohjahan oli jossain kymmenen metrin päässä. Paniikki meinasi tulla, joten nousin suosiolla takaisin veneeseen. Merisairaudenkin merkkejä oli havaittavissa ja mietin jo, oliko tämä ensimmäinen ja viimeinen snorklausreissuni. 

Vaihdoimme paikkaa Wall Bayhin ja uskaltauduin uudestaan veteen, kylläkin ilman räpylöitä. Ja heti oli huomattavasti helpompaa hallita kehoa. Laseilla katsominen pinnan alle vaati uskallusta, syvään hengittelyä ja useamman ponnistelun. En tiennyt olevani näin herkkä. Mutta kun viimein pystyin rauhallisesti hengittämään snorkkelin kautta ja keskittymään, mitä oikein näin, oli näky ihan mieletön. Merenpohja oli huomattavasti lähempänä ja muutenkin oli tyynempi kohta snorklata, joten vedessäolo ei hirvittänyt enää. Snorklaus alkoi tuntua ihan tosi kivalta. Retken aikana kävimme myös Mangrove Pointilla ja Crystal Bayssa. Innostuin niin, että olin ensimmäisenä vedessä ja vikana nousemassa takaisin veneeseen, vaikka retkellä oli mukana lapsiakin. Korallit olivat ihan mielettömän värikkäitä enkä tiennyt, että ne voivat olla niin isojakin. Kaloja oli väliin paljonkin, joten nähtävää riitti.  


Yövyimme Nusa Lembonganilla, koska siellä on eniten majapaikkoja ja ravintoloita. Ensimmäisenä iltana olimme syömässä majapaikan vieressä ja jäimme jutuille työntekijän kanssa. Paikalliset olivat muutenkin helposti lähestyttäviä ja kiinnostuneita, mistäpäin kukakin turisti on Balille ja lähisaarille matkustanut. Tämä työntekijä antoi meille kartan kuultuaan, että olimme vasta saapuneet Nusa Lembonganiin. Hän merkkasi karttaan, mitä kaikkea ehdottomasti kannattaa saarella nähdä. Snorklauksen jälkeen vuokrasimme skootterin, mutta saimme vain yhden kypärän, koska muut olivat rikki. Paikalliset eivät juurikaan käyttäneet kypäriä, vaikka tiet olivat välillä aivan järkyttävässä kunnossa ja kuoppaisia. Periaatteessa saarella pärjää jalankin, mutta välimatkat voivat olla pitkiäkin ja enemmän saa irti liikkumalla skootterilla. Liikenne on hyvin rauhallista. Tööttäilyynkin tottuu, koska sitä tehdään paljon. Varsinkin silloin, kun ei näe kulman taakse, minne on itse kääntymässä ja jos on ohittamassa edellä menijän. Kadut olivat todella kapeita ja kaksi autoa rinnakkain mahtui hipoen toistensa ohi. Siksi kannattaa suosia skoottereita, koska niillä pääsee mihin vaan. 

En ole koskaan mopolla ajanut ja muutenkin ihan suosiolla olin vain kyytiläisenä. Teme oli ladannut puhelimeen Google Mapsin karttoja ja navigointi toimi ilman nettiyhteyttäkin. Tutustuimme Nusa Lembonganiin ja ajelimme myös vieressä olevan Nusa Ceninganin pikkusaaren ympäri. Nähtävyydet näillä kahdella pienemmällä saarella kerkeää hyvin ajella yhden päivän aikana. Liikkuimme skootterilla ainoastaan valosaan aikaan ja auringon laskettua kuljimme jalkaisin taskulamppujen valossa. Katuvaloja saarella ei ollut ollenkaan, joten auringon laskettua oli säkkipimeää. 


Blue Lagoon Nusa Ceninganilla. Nähtävyyttä voi ihastella kallion reunalta.
Yhden päivän vietimme Nusa Penidan saarella. Ajoimme skootterilla rantaan, lähelle Yellow Bridgeä. Siellä jätimme skootterin katokseen ja varuiksi otin oman kypärän mukaan Nusa Penidan puolelle. Paikallinen auttoi meitä ostamaan päivälipun saarelle ja ohjasi oikeaan veneeseen. Venematka kesti 10-15 minuuttia. Perille päästyä rannasta vuokrasimme skootterin ja nyt Temekin sai itselleen kypärän. Nusa Penidassa skootterit ja kypärät olivat paremmassa kunnossa. Teiden kunto oli vaihtelevaa. Välillä sai ajella hyväkuntoisia asfalttiteitä ja välillä kuoppia oli niin vieri vieressä toisiaan, ettei tiestä ollut tietoakaan. Saarella satoi päivän aikana, mutta säästyimme kastumiselta. Näimme vain, että tässä onkin enemmän vesilammikoita ja märät tiet, mutta itse sadekuuro oli loppunut.


Kelingking Beach tunnetaan myös nimellä T-Rex Bay. Alas rantaan pääsee laskeutumaan rappusia pitkin ja rannalla olikin muutamia uimassa,
Angel's Billabongilla pääsee uimaan laskuveden aikaan. Pohja on kiveä ja reitti veteen ei ole mikään helpoin. 
Broken Beachin pääsi kävelemään ympäri ja ihastelemaa maisemia kallion reunoilta.
Broken Beachin pieni kaistale hiekkarantaa, mutta alas ei ole kulkureittiä.






Nusa Penidasta saimme kokea pienen pintaraapaisun, joten reitti kannattaa suunnitella hyvin etukäteen. Nämä käymämme nähtävyydet olivat suht lähellä toisiaan, mutta silti skootterilla ajelua oli pitkät pätkät päivän aikana. Saarta voi kiertää myös autokyydillä oman oppaan kanssa. 


Oishii Bar & Grillin sushit olivat todella hyviä.



Juhlimme reissun aikana myös Temen synttäreitä.
Nusa Lembonganin, Nusa Ceninganin ja Nusa Penidan nähtävyydet ja maisemat ovat niin huikeita, että näillä saarilla kannattaa ehdottomasti käydä. Mielestämme lähisaaret olivat yksi parhaimmista kokemuksista Balin reissulla, vaikka vielä kaikkea mahtavaa oli edessä. Merimatka kestää Balilta puolisen tuntia, ja saarilla pääsee näkemään rauhallisempaa ja maalaisempaa paikallista menoa. Saaret ovat kivikkoiset ja kalliojyrkänteiltä avautuu huimat näkymät. Uimaan pääsee muutamilta harvoilta rannoilta, joten majapaikassa kannattaa olla oma uima-allas. Kiertelyn jälkeen pulahtamaan pääseminen oli ihan paikallaan.