17. syyskuuta 2019

Kakkoshääkengät

En ajatellut asiaa ennen kuin nämä osuivat kohdalle. Ja hyväähän ei kannata ohittaa. Olen löytänyt itselleni ihan parhaat kakkoshääkengät. 


Löysin valkoiset keinonahkaballeriinat Facebookin hääkirpputorilta. Aiempi morsian oli käyttänyt kenkiä loppuillasta juurikin kakkoskenkinä. Kengät ovat siis vähän käytetyt. Valkoinen keinonahka on todella hyvässä kunnossa, ei ole jäljen jälkeä. Ihan mieletön löytö. Myyjän kanssa emme nähneet. Hän nimittäin jätti kengät kokeiltavaksi ulos pussissa. Suuri luotto, johon itse en kyllä pystyisi. Kävin testaamassa ja kysyin viestillä, mihin voin maksun suorittaa. Nyt vaan pitäisi malttaa käyttää kenkiä mahdollisimman vähän, jotta ne pysyvät valkoisina häihin asti. Onneksi on siis syksy. 


Varsinaisiksi hääkengiksi olen ajatellut avokkaita. Muutamia kriteerejä hääkengille on, kuten pyöreä kärki, korko 5cm luokkaa ja kenkien väri valkoinen, nude tai haalea vaaleanpunainen. Olenkin tilaillut ja kokeillut vielä tuloksetta erilaisia avokkaita. Minulla on yleensä tummat ja vaaleat avokkaat juhlia varten, koska jommat kummat sopivat aina asuun kuin asuun, mekkojen kaveriksi. Aiemmat valkoiset avokkaani ovat jo sukujuhlia ym. niin nähneet, että kunto alkaa olla sen mukainen. Kenkien ei mielestäni tarvitse hääpäivänä olla uudet, juuri ostetut, vaan mieluummin jalkaan mallautuneet ja hyväksi todetut. Siksi etsinnässä onkin avokkaat, jotka sopisivat sekä hääpäivään että muihin juhliin. 

Vaikka unelmien hääkengissäni onkin matala korko, olen todennut sen parhaimmaksi jaloilleni ja varsinkin tanssiessa. Teme on minua pidempi, mutta kuitenkin jo 10cm koroissa olemme samanpituiset. Käytän harvoin korkeita korkoja, joten en koe sitä tarpeelliseksi hääpäivänäkään. Jonkun mielestä voi olla pinnallista ajattelua, mutta olen miettinyt myös kuvien kannalta kenkävalintaani. Haluan, että voin nojautua tulevan mieheni syleilyyn ilman, että peitän hänet kokonaan.

Kuva StockSnap - Pixabay.com, täältä.
Yleensä juhlien loppupuolella tulee tunne, että haluaa heittää korkkarit jalasta. Kakkoshääkengät ovat siinäkin mielessä hyvät, että illaksi on kengät, joihin vaihtaa. Perus valkoisille balleriinoille on varmasti käyttöä häiden jälkeenkin. Ja toisaalta plan B on jo valmiina, jos unelmien hääkenkiä ei löydykään.

Meinaatko varata hääpäivälle toiset kengät? Tai vaihdoitko kenkiä hääpäivän aikana?

4 kommenttia:

  1. Mulle tulee juhlakengiksi myös korot ja kakkoskengiksi oon miettinyt joko valkoisia ballerinoja tai slip-on vanseja. Niissä saisi kyllä olla jokin juju, koriste tai bling bling :)
    Nää on kyllä tosi hyvä ostos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä mieletön löytö siihen nähden, etten mitenkään aktiivisesti vielä etsinyt kenkiä.
      Hyvältä kuulostaa sinunkin vaihtoehdot ☺️ toivottavasti sopivat löytyy.

      Poista
  2. Kakkoskengät on kyllä hyvä hankinta varuilta jos meinaa käyttää korkoja edes osan päivästä. Itselläni oli hääkenkinä ihanat Minna Parikan korkkarit, mutta jalkani rasitusmurtuman vuoksi vaihdoin mataliin kenkiin jo onnitteluiden ja alkumaljojen jälkeen. Kakkoskenkinä minulla oli Michael Korsin ballerinat, jotka ovat niin mukavat, että tuntuvat ihan pumpulilta jaloissa :D

    VastaaPoista
  3. Hurjaa että olit alussa koroissa, vaikka jalassa oli murtumaa. Hienoa kuulla, että kenkien vaihdosta oli apua. ☺️

    VastaaPoista