29. toukokuuta 2019

Alustava vieraslista

Päivittelin Tahtoo-sivuamme ja vilkaisin myös vieraslistaa. Hääpäivän päätettyämme vieraslistan kokoaminen oli suht helppoa. Nimiä tuli listaan nopealla tahdilla eikä sen suuremmin mietitty ennen kuin katsottiin lopullista tulosta, joka oli reippaasti yli sata nimeä ja todettiin, että listaa täytyy syynätä vähän tarkemmin. Tuntuu, että pitkin matkaa herää nimiä ja tärkeitä ihmisiä mieleen, mutta johonkin on raja vedettävä. 

Tällä hetkellä vieraita näyttäisi olevan 121, kun kaikki aikuiset ja lapset lasketaan yhteen. Tahtoo on siinä mielessä niin mielettömän hyvä ja helppokäyttöinen, että se raportoi vaikka minkälaista dataa suunnittelun aikana. Esimerkiksi tiedän tässä vaiheessa, että kutsukorttien määrä olisi 58, koska vieraslistan pystyi tekemään vieraskortteina perhekunnittain. Vierasmäärästä perheenjäseniä on 30 hengen luokkaa, sukulaisia 20 ja ystäviä ja perhetuttuja 70 henkeä ja valokuvaaja on myös laskettu mukaan. Eli bändiä ei olekaan vielä edes huomioitu, vaikka heidätkin on hyvä laskea ruokakustannuksiin mukaan. Ja koska Tahtoo kertoo myös sukupuolijakauman, näyttää sekin olevan aikalailla puolet ja puolet. 

Tässä on jo oikeastaan vuoden verran palloteltu, että kutsutaanko lapsia häihin vai ei. Vierasmäärästä lapsia olisi yhteensä 25 ja lähipiiriä ja ystäviä seuratessa lapsiluku tulee kasvamaan. Vauvat ovat ihan mielettömän ihania ja lapset hauskuuttavat ihan vain läsnäolollaan, loistavista sutkautuksista puhumattakaan. Mutta muttaa, onhan tuo lapsiluku aika suuri. Olemme myös pohtineet vaihtoehtoa, jossa lapset jätetään melkeinpä kokonaan kutsumatta ja vain lähipiirin lapset kutsuttaisiin. Mutta tässä päästäänkin sitten siihen, että kuinka moni estyisi tulemasta, kun eivät pääse paikalle ilman lapsia. Ja toisaalta, kuinka moni myös loukkaantuisi, kun koko perhettä ei kutsutakaan, mutta juhlassa olisi silti muita lapsia. Kutsuako sukulaisten lapsia vai ystävien lapsia vai kaikki vai ei kenenkään lapsia. Asia, jota on pyöritelty aika ajoin vuoden päivät ja tullaan varmasti vielä vatvomaan suuntaan ja toiseen save the date -kutsujen lähettämiseen asti. 

Tahtoo on myös visuaalinen työkalu, koska pitkä lista nimiä hahmottuu itselleni paremmin, kun nimet laittaa pöytiin ja näkee jakauman pöytäkunnittain. Moni ei varmaankaan tee istumajärjestystä kuin vasta varsinaisen vierasmäärän selvittyä noin kuukautta ennen hääpäivää, mutta meillä vieraat nököttävät pöydissä jo heti suunnittelun alussa. Aiemmat haaveet pitkistä pöydistä alkavat kylläkin vaihtua pienempiin pöytäkuntiin, neliönmallisten pöytien ympärille. On aivan eri viettää juhlaa ja höpötellä syömisen lomassa koko pöytäkunnan 8-10 hengen kanssa kuin lähimpien 3-5 ihmisen kanssa. Tämähän ei tarkoita sitä, että koko ilta pitäisi nyhjöttää omassa pöydässä, mutta alussa tulee kuitenkin vietettyä enemmän aikaa istuen juuri sillä omalla, nimetyllä paikalla. Ja nyt viime vuosina eri häissä olleina on päässyt testaamaan erilaisia istumajärjestyksiä. Kunhan hääpaikka on varattu ja mitattu, että pienemmät pöytäryhmät mahtuvat tilaan, alkaa pöytien ja ihmisten pyöritys myös Tahtoon puolella. 


Olemme olleet häissä, jotka ovat olleet enemmän aikuisille ja myös häissä, joissa on ollut lapsia ja kaikki häät ovat olleet aivan ihanat juhlat. Miten olette ratkaisseet kutsuttavien pulman, varsinkin lasten osalta?   

4 kommenttia:

  1. Minusta lapset kuuluvat häihin, mutta ymmärrys riittää heillekin, jotka haluavat vain aikuisia kutsua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta, tässä on puolensa ja puolensa.

      Poista
  2. Kuulostaa hirveän tutulta pohdinnalta, mekin kävimme nimittäin läpi oikeastaan kaikki samat asiat. :D Lapset päädyimme kutsumaan sen takia, että olemme molemmat hirveän lapsirakkaita ja meidän lähipiirissä on niin huippuja ja "tärkeitä" lapsia, joita ilman en voisi edes kuvitella meneväni naimisiin. Itse myös jotenkin miellän häät aina perhejuhlaksi, vaikka todella hyvin ymmärrän myös toiveen juhlia aikuisten kesken. Me myös tiedämme, että moni meille tärkeä perhe olisi varmasti jättänyt tulematta, koska esim. 3-4 lasta on melko hankala saada mihinkään hoitoon. Toki positiivista on myös se, että moni on ilmoittautumisen yhteydessä kertoneet jättävänsä lapset hoitoon ja tulevansa häihin kerrankin oikein juhlimaan. :)

    Tahtoo on kyllä ihan huippu apuväline, ja myös ilmoittautumiset sen kautta toimivat todella kätevästi! Ihanaa saada kaikkea dataa myös jo ilmoittautuneista vieraista. :D

    VastaaPoista
  3. Näin veikkailin, että varmaan jokainen käy samantyylistä pohdintaa läpi jossain vaiheessa vieraslistan suunnittelua. :'D

    Vielä ei ole päätetty, tehdäänkö Tahtoohon vieraille näkyvä hääsivu vai ei. Toisaalta sen kautta vieraiden olisi helppo tarkistaa mieleentulevia asioita häihin liittyen ja saisi ilmottautumisen kerättyä näppärästi samaan.

    VastaaPoista