2. joulukuuta 2021

Sopivasti onnellinen

Reilu kolme kuukautta on vierähtänyt häistä ja luonnollisesti yhtä kauan on tullut oltua rouvana. Aika on tehnyt tehtävänsä. Aika on auttanut tässäkin asiassa. Nyt on alkanut löytyä rauha, onnellisuus ja hyvä olo. Kävin selvästi läpi pienimuotoisen, sisäisen kriisin häiden jälkeen. Mietin, kuka olen ja kuka haluan olla. Nyt rouvana olo tuntuu ihan luontevalta ja omalta. 

Olen edelleen se sama ihminen, vaikka nimi on muuttunut. Kuka haluan olla, sitä olen työstänyt. Pysähdyin hetkeksi kokonaan ja mietin, mitä oikeasti haluan tehdä. Ja nyt olen menossa kohti niitä haaveita ja uusia haasteita. Uskon ja toivon, että vasta kolmasosa elämästä on takanapäin ja vielä ehtii hyvinkin muuttaa suuntaa.  


Hääpäivä oli ihana, mutta aika häiden ympärillä erittäin kuluttavaa. Ison projektin hallinta imikin kaikki voimat. Murtumista johtunut kipuilu on myös kestänyt yllättävän pitkään. Aika alkoi käydä tylsäksi, kun päivät vain toistivat itseään viikosta ja kuukaudesta toiseen. Mutta nyt palautuminen ja olo alkaa näiltäkin osin olla voiton puolella. Voin liikkua enemmän ja istua pöydän ääreen syömään. Niin itsestäänselviä asioita, mutta viimeksi olen istunut normaalisti tyyliin häissä. 

Häiden jälkeinen aika on mennyt itselläni vähän kuin sumussa. Nyt ajatuskin kulkee vähän sujuvammin. Tauko on tehnyt hyvää siinäkin mielessä, että kaikki se häiden ympärillä ollut härdelli ja suuret ilon mutta myös epäonnistumisen tunteet ovat tasaantuneet. Kivut ovat selvästi sekoittaneet ajatuksia, koska minun on ollut hankala muistaa hääpäivän tapahtumia. En olisi uskonut, että ne voivat niin vain kadota. Nyt kipujen väistyessä alkaa olla tilaa muistoille, ja välähdyksiä hääpäivästä nousee sieltä täältä.

Lokakuun lopulla saimme iloisen yllätyksen, kun häävalokuvaajaltamme saapui lähetys. Molemmat olimme ihan täysin unohtaneet, että hääkuvien nettigallerian lisäksi olisi vielä muutakin tulossa. Paketista paljastui aivan upea, puinen rasia. Kanteen on kaiverrettu nimemme ja hääpäivämme. Näppärästi kannessa on myös hääkuvaajamme logo, joka ei kuitenkaan vie kaikkea huomiota. 

Puurasia tuoksui tumman mausteiselta. Sisältä paljastui jotain niin herkkää. Muutamista hääkuvista oli teetetty valmiita printtejä, ja rasiaan oli laitettu koristeeksi morsiusharsoa. Muistitikkukin oli kaiverrettu. Lähetyksellä oli niin täydellinen ajoitus, mieletön piristys. Ei tällaista panostusta pysty käsittämään. Kiitos!


Hääkuvia olen katsonut harvase päivä häiden jälkeen. Tein valokuvista useampia sähköisiä kansioita, joita linkkasimme häävieraille nähtäväksi. Ensin mietitytti, kuinka paljon esimerkiksi kuvia meistä sulhasen kanssa laitetaan nähtäväksi. Mutta sitten taas toisaalta, mitä niitä panttaamaan. Dokumentaarisen kuvauksen ansiosta hääpäivältä on paljon kuvia ja muistoja hetkistä, joiden myötä päivän kulkuun pystyy palaamaan.

Häiden videoihin on itselläni edelleen jokin  näkymätön kynnys. Jonkun verran niitä on katsottu yhdessä ja porukalla, mutta vielä en pysty spontaanisti yksin niitä katsomaan. Ja tämä on hyvin jännä reaktio. Harmittelin videokuvauksen peruuntumista. Ja iloitsin niin kovin, kun videointi onnistuikin läheistemme toimesta. He tekivät ison työn, ja nyt sain, mitä halusin. Häistä on sekä kuvia että videoita.

Tarkoituksena on editoida videoista meille ainakin pidempi häävideo ja mahdollisuuksien mukaan lyhyempikin kooste. Mutta vieläkään en ole päässyt alkuun. On jokin lukko, ettei videoiden työstäminen tunnu vielä hyvältä. Äänet ja liike synnyttää jotenkin niin kovin voimakkaan vastareaktion. Koostettu video valmistuu ehkä sitten ensi vuonna. Keskityn nyt enemmän valokuvien työstämiseen. Kuvat eivät jää vain sähköisenä makaamaan, vaan teen niistä albumeita.

Kiitoskortitkin on nyt tilattu. Vaikka useampi potretti lähti vieraiden nähtäväksi, onhan se kuitenkin pieni yllätys, mihin kuvaan lopulta päädymme. Kiitoskorteissakin luotin Vistaprintiin, josta tilasimme hääkutsut ja häiden paperituotteita. Nyt vaan odotellaan postia.


Hääkuviemme lisäksi ihastelen edelleen päivittäin vihkisormusta. Ja sormukset ovat oikeastaan yksi konkreettisimpia merkkejä siitä, että naimisissa ollaan ja elokuinen päivä ihan todella tapahtui. On sellainen lämmin ja turvallinen olo, että sulhanen on tosiaan mieheni eikä ole katoamassa mihinkään. On ihanaa tietää, että yhteinen matka tästä vain jatkuu. Ja luulisi, ettei pitkä suhde muuttuisi niin kovin naimisiinmentyä. Tunne sisimmässä kuitenkin muutti vähän muotoaan, vaikka sinänsä arki ei ole muuttunut mihinkään. Edelleen sisällä läikähtää lämpimästi, kun sulhanen huhuilee rouvaansa.

Näin joulukuulle on sovittuna muutamia treffipäiviä ja muutenkin otetaan sulhasen kanssa ns. menetettyä aikaa takaisin. Ja olen jo niin fiilistellyt tulevaa joulua. Lunta, valoja, tunnelmaa, musiikkia. Paljon on hyviäkin asioita ympärillä ja tulossa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!