Vihkiminen

Hääpäivänä vihkiminen oli itselleni tärkeä ja oikeastaan odotetuin osa hääpäivää. Meillä on kotikirkostamme monia muistoja elämän varrelta. Olemme molemmat päässeet ripille siellä ja olemme myös hyvästelleet ja saattaneet monet rakkaat siellä haudan lepoon. On ollut kauneimpia joululauluja ja konsertteja. Ystävien häissäkin olemme siellä olleet. Ja nyt se on meidän vihkikirkkommekin. 

First look auttoi todella paljon, koska enää ei tarvinnut jännittää. Tottakai mietitytti, kun sukulaisemme ja ystävämme olisivat kirkossa, ja huomion keskipisteinä kaikki tuijottaisivat juuri meitä. Olo oli kuitenkin rauhallinen, koska tiesin, kuka minua oli alttarilla odottamassa. Ja myöskin sen, että näinhän tämän on kuulunutkin mennä ja vihdoin tapahtuu. Menemme naimisiin. 

Kuva: Tuomas Mikkolainen

Kuvauksista päästyä hajaannuimme eri puolille kirkon sisällä. Jäin piiloon kirkon eteisessä olevaan morsiushuoneeseen. Sulhanen siirtyi sakastiin, ja pyynnöstäni myös ripeästi yksi kaasoistani hänen perässään. Kuvauksissa olin onnistunut jättämään kädenjälkeni sulhasen takin selkään. Ja suurimmaksi osaksi alttarilla selin ollessa jälki olisi loistanut kaikkien silmille. Toinen kaasoni ja yksi bestmaneista olivat myös sakastissa piipahtamassa, allekirjoittamassa ja toimien todistajina, että me molemmat sanomme alttarilla tahdon ja naimisissa ollaan. 

Toinen bestman ja kolmas kaasoni olivat kirkon ovilla vieraita vastassa ja ojentamassa virsikirjoja. (Kirjoitin aluksi vitsikirjoja ja se olisikin ollut yllättävä lisäys vihkikaavaan.) Ennen vihkimistä kaikki kaasoni kävivät vielä luonani tsemppaamassa ja halaamassa.

Kuva: Tuomas Mikkolainen

Pappi tervehti vihkimisen alussa häävieraitamme ja lausui muutaman sanan siitä, miten hänet oli pyydetty vihkipapiksemme. Tämä oli ihana yllätys, ja puhe kuului morsiushuoneeseen asti. Bestmanit olivat tällöin jo alttarin edessä seisomassa, ja papin alkusanojen jälkeen sulhanen saapui piilostaan alttarin eteen. Tämän jälkeen kaasot kävelivät peräkkäin kirkon käytävää pitkin alttarille ja asettuivat paikoilleen odottamaan.  

Videotarkistuksesta huomasin, että kaikki odottivat vielä peräti kolme minuuttia, että morsian saatiin lähtövalmiiksi. Suntio odotti, että kaasot olivat alttarilla paikoillaan ennen kuin isäni kanssa meitä päästettiin morsiushuoneesta oven taakse eteiseen. Tämän jälkeen suntio ja kanttori asettelivat laahusta ja huntuani ja toivottivat vielä siunausta ja onnea. Kanttori kipusi yläkertaan ja urkumusiikki alkoi.

 

Juhlamarssi Prinsessa Ruususesta vihkimisessämme Ikaalisten kirkossa.

Uruissa kanttori Johanna Eränen. 

Prinsessa Ruususen soidessa kirkon ovet aukesivat. Kävelimme isäni kanssa pitkin kirkon käytävää. Oli ihana nähdä kaikkia. Sulhanen tuli kirkon keskiristille vastaan, josta jatkoimme kahdestaan. Alttarille päästyä jäimme kuuntelemaan alkumarssia. Mieleemme muistui myös polvistua vielä ennen kuin pappi aloitti osuutensa. 

Papin alkusanojen jälkeen vihkiminen jatkui laululla ja rukouksilla. Virreksemme valikoitui 967 - Nousta sain aamuun. Virsi on tuttu ripariajoilta, ja se sopi myös häidemme luontoteemaan. Sanoituksen myötä sai kiittää kaikesta, että olemme tänään tässä.   

Virsi 967 - Nousta sain aamuun. Laulu videolla Annina Puumalainen. 

Vihkimisessä siskokaasoni luki Raamatun tekstiä, Kirjeestä kolossalaisille 3:

"Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi."

Kuva: Tuomas Mikkolainen

Kuva: Tuomas Mikkolainen

Pappi oli tuttumme ja se kuului ihanasti hänen puheessaan. Puhe oli jopa niin tuttavallinen, että teki mieli kommentoida puheen sekaan. Maltoin onneksi pysyä hiljaa. Alttarilla sulhasen kädestä kiinni pitäminen rauhoitti ja auttoi ihan valtavasti. Ei tarvinnut miettiä, mitä käsillä tekisi ja tunsi, kuinka toinen on siinä vieressä. Tukena ja turvana.

Itselleni vaikein paikka vihkimisen aikana olikin juuri ennen kuin sulhanen sanoi tahdon. Pidimme molemmista käsistämme kiinni ja katsoimme toisiamme silmiin. Nieleskelin kyyneleitä ja koitin pitää itseni kasassa. Nyt se ihan oikeasti kohta tahtoo. Nyt se hetki oli ihan oikeasti käsillä. Nieleskelin lisää ja koitin koota itseäni, ettei ääneni sortuisi omalla vuorollani.

Kuvat: Tuomas Mikkolainen

Vihkimisen lauluesitys kirkossa, kappale Minä sinua rakastan.

Laulu Senja Wallin, pianossa kanttori Johanna Eränen.

Kun tahdon oli kuulunut ja sinetöity, oli jälleen musiikin vuoro. Lauluesityksenä meillä oli Minä sinua rakastan. Tämän kappaleen voi tietää mm. Juha Tapionkin esittämänä. Kappaleen sanat ovat koskettavat jo yksinään. Kysyin paikallista laulunopettajaa laulamaan kirkkoon pianon säestyksellä, ja tämä hetki oli niin kaunis. Teki mieli nojautua sulhasen kainaloon. 

Kuva: Tuomas Mikkolainen, rajattu

Vihkimisessä toinen herkkä paikka oli esirukouksen aikana. Tätä mietin jo etukäteen, miten kestän tavallaan surullisen kohdan, vaikka ilon ja onnen hetkellä olimmekin. Papin lukiessa rukousta sulhanen sytytti kynttilän rakkaille läheisillemme, jotka seurasivat meitä pilven reunalta. Halusimme muistaa myös heitä.

"Kiitämme siitä, että he rakastavat toisiaan ja tahtovat pitää huolta toisistaan läpi elämänsä. Rohkaise heitä kasvamaan yhä läheisempään yhteyteen niin, ettei mikään erottaisi heitä. Johdata ja varjele heitä kaikissa elämän käänteissä. Jos jokin koettelemus kohtaa, anna sen viedä heitä entistä lähemmäs toisiaan ja sinua.

Kiitämme kaikista heidän läheisistä ja pyydämme siunaustasi heidän elämäänsä. Kiitos molempien perheenjäsenistä ja eri elämänvaiheissa saaduista ystävistä. Muistamme myös kaikkia niitä perheenjäseniä ja läheisiä, jotka ovat lähteneet taivasmatkalle. Kiitämme niistä rakkauden jäljistä, joita he ovat elämällään meihin jättäneet." (Otteita pappimme lausumasta rukouksesta.)

Kuva: Tuomas Mikkolainen

Hiljentymisen jälkeen vihkiminen oli loppupuolella ja oli aika siirtää ajatukset tulevaan, odotettuun hääjuhlaan. Siunauksen ja saatesanojen jälkeen lähtömusiikkimme alkoi soida. Hymy löytyi jälleen kasvoille.  

Lähtömusiikkinamme oli Opus - Life is life, Tapparan maalilaulunakin tunnettu.

Uruissa kanttorimme Johanna Eränen antoi palaa.

Kuva: Tuomas Mikkolainen, rajattu

Jäimme pieneksi hetkeksi alttarille fiilistelemään lähtömusiikkiamme ennen kuin kävelimme jälleen pitkin kirkon käytävää. Samoina ihmisinä kuin tullessa, mutta kuitenkin vähän eri. Yhdessä kohti uusia seikkailuja.