24. toukokuuta 2020

Häiden perinteet


Häitä edeltävä yö erillään

Toiveissa on saada hääpaikka valmisteltua suurimmaksi osaksi jo torstaina, jotta häitä edeltävä päivä ei menisi juhlapaikalla yömyöhään. Haluaisinkin päästä kaasojen kanssa viettämään iltaa ja rentoutumaan hyvissä ajoin iltapäivällä. Näin ollen olisimme sulhasen kanssa eri paikoissa häitä edeltävän yön. Toisaalta olen myös miettinyt, olisimmeko koko hääseurue yötä samassa paikassa. Olisi kiva rentoutua paljussa ja fiilistellä koko porukalla tulevaa päivää. Eli hyvin alkaa nämä perinteiden listaus, jos heti alussa tulen toisiin ajatuksiin.


Vihkiminen

Kirkkovihkiminen ja nimenomaan kotipaikkakunnan kirkossa on ollut pienen tytön haave. Oikeastaan ainut haave, jota olen hääpäivään ennakkoon haaveillut. Siksi olenkin varmistellut, että molemmat myös kuulutaan kirkkoon. Kirkko varattiin ensimmäisenä. Pappiakin on kysyttynä ja kanttori varattuna.


Alttarille isän käsipuolessa

Tätä kysyin iskältä jo hyvissä ajoin. Hassua kyllä, tästä tuli ensin itselle vähän hassu olo, että pitääkö sitä edes kysyä ja miten sitä kysyisin. Kuitenkin yksi kerta kotona käydessä otin asian esille ja ihan suotta mietin liikaa ennakkoon. Yksin tullessa kaikki katseet olisivat nauliutuneet minuun ja hirvitti olla keskipisteenä. Toisaalta halusin nähdä sulhasen ilmeen, kun hän on minua odottamassa. Vaikka siis näemmekin ensimmäisen kerran kuvauksissa ennen vihkimistä, kuitenkin kirkossa fiilis on varmasti jännittävä molemmin puolin. Saattaminen kirkon käytävää pitkin tuntuu parhaimmalta idealta. 

Kuva: Noemi-Italy - Pixabay. Rajaus: minä
Valkoinen hääpuku

Kun kerrankin saa pukeutua valkoiseen. Miellän vaalean morsiamen väriksi ja haluan sen myös itse toteuttaa. Sulhanen tulee näkemään puvun vasta hääpäivänä. Ensimmäiset hääpukusovitukset ovat varattuna heinäkuulle ja nyt olenkin ottanut kunnolla selvää erilaisista puvuista ja sovituskäytännöistä. Ja valkoinen puku voikin tarkoittaa puhtaan valkeaa, luonnonvalkoista, ivorya, blushia.. Ja minä olin ihan vaan sitä valkoista pukua menossa sovittamaan.  


Huntu

Tämän olen tiennyt haluavani, vaikka mitään pukuja en olekaan vielä kokeillut. Haaveissa oli kirjailtu ja mahdollisimman pitkä ja leveä ja näyttävä huntu. Mutta sitten näinkin mielikuvan, kuinka nyin ja koitin päästä kirkon käytävää eteenpäin. Ja sitten pitkä, yksinkertainen huntu tulikin vastaan Facen nettikirppiksellä. Se oli menoa: av, yv ja nouto. Malli on sellainen, että pitäisi sopia ihan minkä tahansa hääpuvun kanssa. Jos toive kirjaillusta mahtihunnusta nousee myöhemmin uudelleen pintaan, ostamani hunnun saa varmasti eteenpäin. Ja sitten täytyykin miettiä joku huntua ja laahusta ja morsianta kannattelemaan. 


Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua ja jotain sinistä

Tämä tuntuu täyttyvän ihan itsestäänkin. Hääpuku tulee olemaan jotain vanhaa tai jotain uutta, riippuen, mistä pukuni löydän. Jotain vanhaa on ainakin Facekirppislöytönä ostamani kakkoshääkengät, joista olen kertonut aiemmin. Jotain sinistä löytyy uudesta sukkanauhasta pienenä yksityiskohtana. Jotain lainattua voikin olla se, mihin tämä loru kompastuu.  


Vihkisormus

Vihkisormus tulee, jos vain osaisi päättää millainen. Useilla häämessuilla olen kokeillut erilaisia, mutta vielä sellaista varmaa valintaa ei ole löytynyt. Sormuksen suunnittelukin on käynyt mielessä. Suunnitellessa kuitenkin vain taivas ja budjetti on rajana ja vaihtoehtoja ihan liikaa. Jatkan sormusten sovittelua, että se oma maku alkaa vahvistua. Kihlasormukseni on sen verran näyttävä, etten halua sormusten kilpailevan huomiosta, mutta en myöskään niin, että vihkisormus jää kihlan varjoon. Sulhanen miettii edelleen, tuleeko hänelle uutta sormusta. Kihlasormuksistamme voit käydä lukemassa täällä

Kuva: Stefan Nyffenegger - Pixabay
Puheet

Puheita toivomme hääpäivään ja toive on otettu esille jo osalle mahdollisista puheiden pitäjistä. Kaasot ovatkin jo kipuilleet ja siirtäneet viestikapulaa toisilleen. Muistutuksena kuitenkin, ettemme odota mitään pitkää ja vaativaa. Olisi kuitenkin hienoa, että meille tärkeät ihmiset sanoisivat jotain. Häissä yleensä puheet ovat olleet jopa koskettavia, mutta ainakin mieleenpainuvia hetkiä hääpäivästä.


Hääkakun leikkaus

Hääkakkua leikkaamme yhdessä. En ole ollenkaan kilpailuhenkinen. Asioista on sovittu yhdessä puhumalla, joten eiköhän se jatku avioelämässäkäin ilman, että toinen määrää kaapin paikan. Vaikka toisaalta juuri vähän aikaa sitten kävi niin, että meille ilmaantui kotiin yksi kaappi, josta en ole niinkään innoissani. Välillä pitää tehdä kompromisseja.


Häätanssi

Hääparin tanssi, joka aloittaa häiden tanssiosuuden kohti illan bileitä. Perinteinen häävalssi on meillä häätanssi, josta mainitsinkin jo aiemmassa postauksessa täällä. En malta odottaa, että päästään tanssimaan ensimmäistä kertaa avioparina. Kappale on meille tärkeä ja ihoa ihan kihelmöi aina, kun biisin sattumalta kuulee. 


Sukkanauhan heitto

Sukkanauha jo löytyy. Olen sen saanut Love me do -häämessuilla hääbloggaajana ollessa. Sukkanauha on valkoinen ja yksityiskohdissa on sopivasti sinistä, joten sehän sujahtaa tuohon vanhanajan loruunkin sopivasti. Vielä en tiedä, tuleeko varmasti sukkanauhan heitto vai heittääkö sulhanen jotain muuta sukkanauhan tapaan. Sukkanauhan pujottelu helman alta ei tunnu ihan omalta jutulta, mutta katsotaa, mitä keksitään. 


Kimpun heitto

Kun sukkanauhan heitto tuntuu epävarmalta, kimppu on taas ehdottoman varma. Omasta hääkimpustani en kuitenkaan halua luopua, vaan tähän on oma kimppunsa sidottuna. 

Kuva: Pexels - Pixabay 
Häiden suunnittelun myötä olen huomannut, että meille on muodostumassa hyvin perinteiset häät. Ja se ei ole mitenkään huono asia. Emme yritä tekemällä tehdä mitään liian erikoista. Toivottavasti häävieraillekin tulee se tunne, että häät ovat meidän näköiset. 

Pitkän suunnitteluajan myötä häiden suunnittelu on pysynyt suurimmaksi osaksi rentona. Tottakai häät ja yksityiskohdat ovat tulleet myös uniin ja herättäneet välillä öisin, mutta sellaista pakkoa valintoihin tai tunnetta ajan loppumisesta kesken ei ole tullut. Olemme valinneet erilaisia yrityksiä ja tekijöitä avuksemme, jotta pystyisimme myös jatkossa olemaan mahdollisimman rennosti. Yritämme saada mahdollisimman paljon valmiina ja keskittyä suurempiin kokonaisuuksiin. Mitä esimerkiksi ystäviemme häistä on jäänyt häävieraana mieleen. Ja mitä kaikkia hyviä huomioita on saanut jo häitään viettäneiltä pareilta. Olen myös kirjoittanut häidemme panostuksista ja pihistyksistä täällä

Kuva: Free-Photos - Pixabay
Millaisia perinteitä teillä on hääpäivään tulossa ja mitkä perinteet jätätte ehdottomasti pois?  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!