Hääkuvaajan etsinnästä nousseen stressin myötä ajattelin, että kuvaajan valinnan jälkeen huolet ovat poissa ja suunnittelu jatkuu vaaleanpunaisilla laineilla seesteisesti lipuen. Mutta kun stressin makuun oltiin päästy, nostattivat seuraavat asiat päätään ja tietenkin öisin uniin. Olemme maksaneet ensimmäisiä varausmaksuja. Katsoimme myös viimein hääbudjetin suunnitelmaa yhdessä eikä se nyt ihan mahdottomalta näytä. Hirvittää kuitenkin, koska häihin laitettavista rahoista kerääntyy suurin summa, mitä olemme ikinä koskaan mihinkään tähän mennessä laittaneet. Ajatus häivähti mielessä, kannattaako yhteen päivään satsata niin kovin.
Ei tässä kuitenkaan olla mitään perumassa. Tottakai näitä epäilyksen hetkiä nousee esille ja varmasti vielä useampaan kertaan ennen hääpäivää. Budjetin tutkailun jälkeen onkin hyvä listailla asioita, mihin halutaan panostaa ja mistä pystyisi hieman säästämään, että budjetti pysyy hallittavissa. Säästäminen ei ole ollut tähän mennessä niin suunnitelmallista häitä varten, vaikka säästetty on koko ajan. Teimme siis kunnollisen suunnitelman, paljonko säästämme tämän vuoden aikana ja jatkamme samalla linjalla koko ensi vuoden. Hääpäivän lisäksi säästämme häämatkaan. Haaveissa on tehdä jopa kaksi häämatkaa. Heti häiden jälkeen lyhyempi loma jossainpäin Eurooppaa. Ja sitten talvella pidemmälle lomalle sinne, missä aurinko paistaa.
Meillähän ei aluksi ollut tarkkaa budjettia. Maksetaan hyvästä laadusta kohtuuhinnalla. Eli ei heitellä seteleitä ilmaan vaan kulutuksen ilosta, mutta ei myöskään tyydytä halvimpaan vain hinnan takia. Selvittelin, mitä mikäkin voisi kustantaa ja sen avulla olen koonnut budjettiarviota ihan vain varmuuden vuoksi. Ja onneksi listasin, koska näimme sen, mitä enimmillään mahdollisesti häihin tulee kulumaan. Sen jälkeen laskimme, mitä pystymme häihin mennessä säästämään ja vertasimme sitä budjettiarvioon. Näyttää siltä, että saamme tarvittavan säästettyä, pystymme säästämään häämatkaa/häämatkojakin varten ja myös yllättäviin kuluihin. Jotain konkreettista hyötyä siis tästä pitkästä suunnitteluajasta.
HÄIDEN PANOSTUS
Valokuvaus
Tämä kohta on varmaan jo selvää, että valokuvaus on tärkeää ja siihen panostetaan. Huippukuvaaja on löytynyt ja varattu. Hääkuvaajan valinnasta enemmän täällä.
Bändi
Tämä on yksi niistä asioista, joka on Temelle tärkeää, joten täytyyhän se toteuttaa. Olemme tähän mennessä olleet häissä, joissa kaikissa on ollut bändi soittamassa ja bileet ovat aina olleet mielettömät. Olemmekin kuunnelleet urakalla erilaisten bändien näytteitä jo useamman kuukauden ajan ja valinta on edelleen työn alla. Kehkeytyi tästä bändin valinnastakin oma projektinsa.
Ruoka
Vieraana yleensä häistä muistaa tunnelman ja varsinkin tarjotun ruoan. Pahin painajainen onkin, että ruoka loppuisi kesken. Tarjoamme ruoan perinteisesti buffetista, jolloin jokainen voi valita mieluisensa kokonaisuuden lisukkeista ja pääruoasta. Esimerkiksi itselleni ravintola-annokset ovat yleensä liian suuria ja jotain jää aina lautaselle, vaikka pahalta tuntuukin jättää.
Ruoan lisäksi tarjoamme hääkakkua ja mahdollisesti jotain muutakin kahvipöytään. Alussa haaveilin oikein korkeasta, monikerroksisesta hääkakusta. Mutta kun pääsin itse aloittamaan leikkuun kerroskakusta, se oli todella hankalaa ja pelkäsin, että koko kerros putoaa pöydälle. Tästä syystä toiveet ovatkin vaihtuneet hillitympiin kaksikerroksisiin kakkuihin tai ihan yksittäisiin, jotka ovat näyttävästi esillä. Makuvaihtoehdot ovat myös aikalailla tiedossa, koska tiedämme hyvin, mistä pidämme ja emme niin välitä. Olen suuri suklaan ystävä ja Teme ei niinkään, joten täyteläinen suklaakakku on suosiolla jätetty vaihtoehtojen ulkopuolelle. Sopivan makea, mutta kuitenkin raikas kakku kesähäihin on parempi valinta. Ja makuvalinnat tulevat sopimaan myös häidemme metsästys- ja metsäteemaan.
Mietinnässä on vielä karkkibuffetin tai jonkinlaisen herkkubuffetin esillelaitto kahvien jälkeen tai yhdistettynä kahvipöytään. Normi kahvitteluillakin tykkään laittaa esille vähän sitä sun tätä, joten on kiva suunnitella hääkakunkin kaveriksi jotain muuta tarjottavaa.
Päivä on pitkä, joten iltapalakin on tarjolla. Suunnittelen normistikin kaikki päiväni ja varsinkin menoni syömisten mukaan. Siitä näkökulmasta, että saan tankattua tarpeeksi usein. Ihan luonnollisesti sitä suunnittelee myös hääpäivän aikataulun sen mukaan, etttä verensokeri pysyy tasaisena. Iltapalan sisältö ei ole vielä tarkemmin tiedossa muuta kuin, että sitäkin on.
Juomat
Yhtenä hääpaikan kriteerinä oli saada tuoda omat ruoat ja juomat. Haluamme tarjota häävieraillemme kaikki juomat koko päivän. Suunnitelmissa on ruoan kanssa viinit, miedot ja holittomat. Kahvin kanssa avec. Illaksi viiniä, mietoja, holittomat ja drinkkibaari. Olimme häissä, joissa baarimikko teki juomat vieraille. Juomienteon seuraaminen oli myös kuin yksi ohjelmanumero illan aikana. Toisaalta valmiit ohjeet muutamiin drinkkeihin ja itse tehtynä onnistuu varmasti sekin. Tässä vaan voi olla vaarana se, että mitä pidemmälle iltaa mennään, sitä vahvemmiksi sekoitukset voivat itsetehtyinä muuttua.
Ja sitten se sahti. Melkeinpä perinnejuoma tuollapäin Suomea isommissa juhlissa. Oman kokemukseni mukaan enemmänkin miesten juoma. Ja varomattomille hyvin petollinen, jalat alta vievä. Toiselle meistä ehdottoman tärkeä ja sahtia on oltava. Toisaalta toivon, että juomavalikoimamme olisi riittävän laaja siltä kantilta, että ehkä se sahdin osuus jää vähemmälle.
Kukat
Aihe, josta voisin puhua ja kirjoittaa jatkuvasti. Itselle tärkeä asia. Meillä on kotonakin aina monessa muodossa kukkia esillä. Juhlapaikalla tulee olemaan kukkia sekä sisällä että ulkona. Pöytäasetelmat on jo suunniteltuna ja lasipurkkien ja -pullojen kerääminen on hyvässä vauhdissa. Floristien kanssa olen jutellut kukista useampaan otteeseen. Kukkina olen pyöritellyt ruusuja, neilikkaa, hortensiaa, syreenia, morsiusharsoa ja jotain vihreää. Pioni on haave, mutta voi olla, että elokuu ei ole enää parhainta pioniaikaa tai ainakaan kohtuuhintaan. Onneksi olen löytänyt hyvän ruusuvaihtoehdon pionin korvaajaksi. Myös koivuja ja koivunoksia tullaan hyödyntämään, mutta muusta vihreästä en ole täysin varma. Eukalyptys näyttää hyvältä ja sitten taas ruskus säilyisi hyvin.
Suunnitelmissa on tilata osa kukka-asetelmista valmiina. Haluan myös tehdä muutamat asetelmat itse, koska kukkien parissa touhuillessa pystyn rentoutumaan. Se olisi varmasti hääviikon loppupuolella hyvää tekemistä ja pakko pysähtyä. En kuitenkaan halua liian suurta painetta ja tehdä kaikkia asetelmia. Hääkimppu tulee varmasti tilattuna, jotta se kestää koko päivän ajan. Ja mieluusti vähän pidempäänkin. En halua luopua hääkimpustani hääpäivän iltana, joten varsinkin heittokimpun voisin sitoa itse. Juttelin myös floristin kanssa ja helpotuksekseni kuulin, että osa kukista säilyy hyvinkin yön yli esillä ja pöydät voi koristella valmiiksi edellispäivänä.
Sormus
Olen löytänyt vahvan suosikin vihkisormukseksi. Kokeilin sitä häämessuilla ja tällä kertaa muistin myös kuvata. Myyjä sanoikin hyvin, että kyllä sen oikean kohdalla vaan tietää, että tämä se on. Sovittaessa mietin, että haluaisin sittenkin pieniä muutoksia sormukseen, jotta se istuisi vielä paremmin kihlan viereen. Nämä muutokset kuitenkin muuttaisivat liikaa suosikkisormustani ja valmiin sormuksen ulkomuoto voi muuttua haluamillani parannuksilla huonompaan suuntaan. Olin niin varma, että tämä se sormus on, mutta kokeillessa ei tullutkaan JES tämä se on -tunnetta.
Kotiin päästyä makustelin kuvan avulla fiiliksiä useamman päivän ja otin asian Temen kanssa puheeksi. Mitä jos sittenkin teetetään minulle sormus? Saisin ne haluamani sormuksia yhdistävät tekijät ja kauniin kokonaisuuden. Vihkisormuksen visio on vahva. Piirtää en osaa yhtään. Nyt pitäiskin löytää tekijä, joka pystyisi toiveideni pohjalta sormuksen toteuttamaan.
Ehostautuminen
Toivon löytäväni meikkiä ja hääkampausta varten tekijät. Välillä on hyvä hiuspäivä, mutta enimmäkseen ei ole ja sama myös meikin kanssa. Olen hyvin vähän käynyt meikattavana, joten mietityttää, näytänkö meikattuna itseltäni. Onneksi on koemeikin mahdollisuus, tarvittaessa useampikin. Pohdin myös kuumeisesti, mitä haluaisin hääkampaukseeni. Kukkia, hiuskoru vai molempia. Kukkia ja näyttävämpiä helmipinnejä. Vai sittenkin kukkapanta. Liikaa vaihtoehtoja selvästi.
Ei tässä kuitenkaan olla mitään perumassa. Tottakai näitä epäilyksen hetkiä nousee esille ja varmasti vielä useampaan kertaan ennen hääpäivää. Budjetin tutkailun jälkeen onkin hyvä listailla asioita, mihin halutaan panostaa ja mistä pystyisi hieman säästämään, että budjetti pysyy hallittavissa. Säästäminen ei ole ollut tähän mennessä niin suunnitelmallista häitä varten, vaikka säästetty on koko ajan. Teimme siis kunnollisen suunnitelman, paljonko säästämme tämän vuoden aikana ja jatkamme samalla linjalla koko ensi vuoden. Hääpäivän lisäksi säästämme häämatkaan. Haaveissa on tehdä jopa kaksi häämatkaa. Heti häiden jälkeen lyhyempi loma jossainpäin Eurooppaa. Ja sitten talvella pidemmälle lomalle sinne, missä aurinko paistaa.
Lennokkaat ideat voivat joskus toista hirvittää. |
HÄIDEN PANOSTUS
Valokuvaus
Tämä kohta on varmaan jo selvää, että valokuvaus on tärkeää ja siihen panostetaan. Huippukuvaaja on löytynyt ja varattu. Hääkuvaajan valinnasta enemmän täällä.
Bändi
Tämä on yksi niistä asioista, joka on Temelle tärkeää, joten täytyyhän se toteuttaa. Olemme tähän mennessä olleet häissä, joissa kaikissa on ollut bändi soittamassa ja bileet ovat aina olleet mielettömät. Olemmekin kuunnelleet urakalla erilaisten bändien näytteitä jo useamman kuukauden ajan ja valinta on edelleen työn alla. Kehkeytyi tästä bändin valinnastakin oma projektinsa.
Ruoka
Vieraana yleensä häistä muistaa tunnelman ja varsinkin tarjotun ruoan. Pahin painajainen onkin, että ruoka loppuisi kesken. Tarjoamme ruoan perinteisesti buffetista, jolloin jokainen voi valita mieluisensa kokonaisuuden lisukkeista ja pääruoasta. Esimerkiksi itselleni ravintola-annokset ovat yleensä liian suuria ja jotain jää aina lautaselle, vaikka pahalta tuntuukin jättää.
Ruoan lisäksi tarjoamme hääkakkua ja mahdollisesti jotain muutakin kahvipöytään. Alussa haaveilin oikein korkeasta, monikerroksisesta hääkakusta. Mutta kun pääsin itse aloittamaan leikkuun kerroskakusta, se oli todella hankalaa ja pelkäsin, että koko kerros putoaa pöydälle. Tästä syystä toiveet ovatkin vaihtuneet hillitympiin kaksikerroksisiin kakkuihin tai ihan yksittäisiin, jotka ovat näyttävästi esillä. Makuvaihtoehdot ovat myös aikalailla tiedossa, koska tiedämme hyvin, mistä pidämme ja emme niin välitä. Olen suuri suklaan ystävä ja Teme ei niinkään, joten täyteläinen suklaakakku on suosiolla jätetty vaihtoehtojen ulkopuolelle. Sopivan makea, mutta kuitenkin raikas kakku kesähäihin on parempi valinta. Ja makuvalinnat tulevat sopimaan myös häidemme metsästys- ja metsäteemaan.
Mietinnässä on vielä karkkibuffetin tai jonkinlaisen herkkubuffetin esillelaitto kahvien jälkeen tai yhdistettynä kahvipöytään. Normi kahvitteluillakin tykkään laittaa esille vähän sitä sun tätä, joten on kiva suunnitella hääkakunkin kaveriksi jotain muuta tarjottavaa.
Päivä on pitkä, joten iltapalakin on tarjolla. Suunnittelen normistikin kaikki päiväni ja varsinkin menoni syömisten mukaan. Siitä näkökulmasta, että saan tankattua tarpeeksi usein. Ihan luonnollisesti sitä suunnittelee myös hääpäivän aikataulun sen mukaan, etttä verensokeri pysyy tasaisena. Iltapalan sisältö ei ole vielä tarkemmin tiedossa muuta kuin, että sitäkin on.
Juomat
Yhtenä hääpaikan kriteerinä oli saada tuoda omat ruoat ja juomat. Haluamme tarjota häävieraillemme kaikki juomat koko päivän. Suunnitelmissa on ruoan kanssa viinit, miedot ja holittomat. Kahvin kanssa avec. Illaksi viiniä, mietoja, holittomat ja drinkkibaari. Olimme häissä, joissa baarimikko teki juomat vieraille. Juomienteon seuraaminen oli myös kuin yksi ohjelmanumero illan aikana. Toisaalta valmiit ohjeet muutamiin drinkkeihin ja itse tehtynä onnistuu varmasti sekin. Tässä vaan voi olla vaarana se, että mitä pidemmälle iltaa mennään, sitä vahvemmiksi sekoitukset voivat itsetehtyinä muuttua.
Ja sitten se sahti. Melkeinpä perinnejuoma tuollapäin Suomea isommissa juhlissa. Oman kokemukseni mukaan enemmänkin miesten juoma. Ja varomattomille hyvin petollinen, jalat alta vievä. Toiselle meistä ehdottoman tärkeä ja sahtia on oltava. Toisaalta toivon, että juomavalikoimamme olisi riittävän laaja siltä kantilta, että ehkä se sahdin osuus jää vähemmälle.
Kukat
Aihe, josta voisin puhua ja kirjoittaa jatkuvasti. Itselle tärkeä asia. Meillä on kotonakin aina monessa muodossa kukkia esillä. Juhlapaikalla tulee olemaan kukkia sekä sisällä että ulkona. Pöytäasetelmat on jo suunniteltuna ja lasipurkkien ja -pullojen kerääminen on hyvässä vauhdissa. Floristien kanssa olen jutellut kukista useampaan otteeseen. Kukkina olen pyöritellyt ruusuja, neilikkaa, hortensiaa, syreenia, morsiusharsoa ja jotain vihreää. Pioni on haave, mutta voi olla, että elokuu ei ole enää parhainta pioniaikaa tai ainakaan kohtuuhintaan. Onneksi olen löytänyt hyvän ruusuvaihtoehdon pionin korvaajaksi. Myös koivuja ja koivunoksia tullaan hyödyntämään, mutta muusta vihreästä en ole täysin varma. Eukalyptys näyttää hyvältä ja sitten taas ruskus säilyisi hyvin.
Suunnitelmissa on tilata osa kukka-asetelmista valmiina. Haluan myös tehdä muutamat asetelmat itse, koska kukkien parissa touhuillessa pystyn rentoutumaan. Se olisi varmasti hääviikon loppupuolella hyvää tekemistä ja pakko pysähtyä. En kuitenkaan halua liian suurta painetta ja tehdä kaikkia asetelmia. Hääkimppu tulee varmasti tilattuna, jotta se kestää koko päivän ajan. Ja mieluusti vähän pidempäänkin. En halua luopua hääkimpustani hääpäivän iltana, joten varsinkin heittokimpun voisin sitoa itse. Juttelin myös floristin kanssa ja helpotuksekseni kuulin, että osa kukista säilyy hyvinkin yön yli esillä ja pöydät voi koristella valmiiksi edellispäivänä.
Sormus
Olen löytänyt vahvan suosikin vihkisormukseksi. Kokeilin sitä häämessuilla ja tällä kertaa muistin myös kuvata. Myyjä sanoikin hyvin, että kyllä sen oikean kohdalla vaan tietää, että tämä se on. Sovittaessa mietin, että haluaisin sittenkin pieniä muutoksia sormukseen, jotta se istuisi vielä paremmin kihlan viereen. Nämä muutokset kuitenkin muuttaisivat liikaa suosikkisormustani ja valmiin sormuksen ulkomuoto voi muuttua haluamillani parannuksilla huonompaan suuntaan. Olin niin varma, että tämä se sormus on, mutta kokeillessa ei tullutkaan JES tämä se on -tunnetta.
Kotiin päästyä makustelin kuvan avulla fiiliksiä useamman päivän ja otin asian Temen kanssa puheeksi. Mitä jos sittenkin teetetään minulle sormus? Saisin ne haluamani sormuksia yhdistävät tekijät ja kauniin kokonaisuuden. Vihkisormuksen visio on vahva. Piirtää en osaa yhtään. Nyt pitäiskin löytää tekijä, joka pystyisi toiveideni pohjalta sormuksen toteuttamaan.
Ehostautuminen
Toivon löytäväni meikkiä ja hääkampausta varten tekijät. Välillä on hyvä hiuspäivä, mutta enimmäkseen ei ole ja sama myös meikin kanssa. Olen hyvin vähän käynyt meikattavana, joten mietityttää, näytänkö meikattuna itseltäni. Onneksi on koemeikin mahdollisuus, tarvittaessa useampikin. Pohdin myös kuumeisesti, mitä haluaisin hääkampaukseeni. Kukkia, hiuskoru vai molempia. Kukkia ja näyttävämpiä helmipinnejä. Vai sittenkin kukkapanta. Liikaa vaihtoehtoja selvästi.
HÄIDEN PIHISTYS
Hääpaikka
Pidämme häät pienellä paikkakunnalla kylätalossa. Seurain- ja kylätalot ovat yleensä huokeamman hintaisia vuokraltaan. Löysimme tarpeisiimme sopiva kylätalon yllättävän helposti. Valinnastamme kerron myöhemmin lisää. Olen puhunut ohi suuni muutamille ennen kuin sulhasen kanssa tuli puheeksi, että hän haluaisi pitää paikan salassa save the date -kutsuihin asti. Hups. Kirjoittelin hääpaikan metsästyksestä jo aiemmin täällä. Monta kohtaa jää varmasti hääpäivälle yllätykseksi, vaikka malttamattomana hääpaikka tulikin osalle ilmi ennen aikojaan.
Koristelu
Ensin oli ajatuksena, että eihän koristeita tarvitse juurikaan. Kukilla, tuikuilla, valoilla ja hallaharsolla pääsee jo pitkälle. Mutta kylätalot ovat aika koruttomia, pelkistettyjä. Eli kukkia, tuikkuja, valoja ja harsoa pitäisi olla aika tavalla. Tämä on vähän siinä panostuksen ja pihistyksen rajalla. Mitään suuria koristeidentekotalkoita ei ole luvassa, mutta koristelujen toteutusta täytyy kuitenkin vielä miettiä.
Hääpuku
Yllättävää, mutta kyllä. Yritän löytää puvun käytettynä tai hyvässä alennuksessa. Käyn testailemassa hääpukuja käytettyjen pukujen liikkeissä, jotta tietäisin, minkä mallista edes haluan. Olen seuraillut hääkirppiksiä, mutta en tiedä mallin lisäksi kokoakaan. Eli hääpuvun osalta kaikki on vielä alkutekijöissä. Kesälle on suunniteltu hääpukusovituksia kaasojen kanssa, mutta päivää ei ole lyöty lukkoon.
Sulhasen puku
Sulhasen puku ostetaan sillä silmällä, että puvulle on myös tulevissa juhlissa käyttöä. Kierretään sovittamassa valmiita pukuja ja toivotaan, että sopiva löytyy. Tietysti ompelija pystyy parantamaan istuvuutta. Asusteilla pystyy myös muuttamaan ilmettä. Toiveissa onkin, että sulhasen asussa olisi jotain, mikä erottaa hänet sulhaseksi myös senkin jälkeen, kun puvuntakit on riisuttu. Ei sillä, etten omaani tunnistaisi. Liivistä on puhuttu, mutta kuinka paljon se kuumottaa kesähelteessä. Eiköhän miestenkin puvuissa ole se, että kyllä sen oikean sovittaessa tietää. En ole myöskään varma, voinko mennä Temen kanssa pukuja katsomaan, vai haluaako hän sen olevan minulle yllätys yhtälailla, kun minun pukuni on hänelle yllätys.
Asusteet
Sulhasen puvun ja värityksen selvittyä ostetaan asusteet. Tummansinisen puvun yhdistäminen ruskeisiin kenkiin on näyttävä kokonaisuus, mutta onko se jo vähän nähty. Toisaalta jos se pukee sulhasta ja hän tuntee itsensä siinä komeaksi, tottakai lähdetään tälle linjalle. Mustat juhlakengät löytyy jo omasta takaa. Rusetin materiaali ja väri selkenee puvun jälkeen. Nahkaiset ja puiset rusetit näyttävät todella hyviltä, joten valinnanvaraa on paljon. Ja tulevia käyttökertoja varmasti häiden jälkeenkin.
Kakkoshääkengät löysin jo itselleni hääkirppikseltä. Kengistä kerroin viime syyskuussa täällä. Avokkaani ovat jo monia juhlia nähneet ja kuluneet, joten uudet avokkaat on hakusessa. Ja muutenkin haluaisin valkoisen hääpuvun kanssa jotkun muut kuin mustat kengät. Itseasiassa tilasin juuri muutamat avokkaat kokeiluun ja pitihän kenkien sävyyn sopiva pieni laukkukin tilata samalla. Juhlia on tiedossa tänäkin vuonna, joten täytyy katsoa, maltanko jättää kengät kaappiin odottamaan vai otanko heti käyttöön. Kunhan siis sopivat löytyvät.
Hääauto
Temellä on tästä vetovastuu, koska auto on hänelle tärkeämpi asia. Itse ymmärrän vain autojen ulkönäon päälle, mutta siihen se ymmärrys aikalailla jää. Minähän kelpuuttaisin jopa tämän hetkisen valkoisen automme hääautoksi, mutta se ei ole kuulema vaihtoehto. Kunhan mekossani mahdun kyytiin, jätän muutoin sopivan auton etsinnän hänelle.
DJ - Viihdealan ammattilainen
Olen lukenut muutamia postauksia DJ:n valinnasta häihin. Häämessuilla jututin useampaakin viihdealan ammattilaista. Teme ei DJ:stä niin innostu, koska bändi on hänelle se juttu. Pohdin kuitenkin, mahtuisiko budjettiin ja hääpäivään bändin lisäksi DJ. Hän hoitaisi musiikkipuolen ennen bändiä ja bändin settien jälkeen. Hengähdystauko settien välissä voi olla ihan paikallaan ja siihen ei välttämättä tarvitse musikkia kuin taustalle. Kaasot ja bestmanit saisivat höllentää ohjaksia illan mittaa, kun soittolista ei olisi heidän hoidettavanaan. Tunnelmavalaistuskin hoituisi ammattilaisen kautta. Koristevaloja ja tuikkuja juhlapaikkaan tulee, mutta riittävätkö ne yksinään.
Videokuvaus
Videokuvaus on ainakin vielä pihistyksen puolella. Jos vaan budjetti antaa yhtään myöten, olisi hienoa saada hääpäivä myös videoitua. Harrastelijakuvaajakin on mietinnässä. Temen ehdottama riistakamera nurkassa ei nyt ihan vastaa sitä, mitä odotan dokumentaariselta videoinnilta. Voi myös olla niin, että joudun luopumaan videointihaaveesta. Onneksi meille on hyvät kuvat kuitenkin tulossa.
Kuva: S. Hermann & F. Richter - pixabay.com |
Miten teidän häissä panostukset ja pihistykset ovat jakautuneet?
Oliko asioiden listaaminen helppoa? Tai varsinkin listauksessa pysyminen hääpäivän lähestyessä?
Miusta tuntuu, että meillä suurinosa on pihistyksen puolella. En ainakaan muista, että oisko ruuan lisäksi muuta mihin oltais oikeen kunnolla panostettu. Tai siis onhan meille tulossa paljon kaikenlaista (ruoka, hääauto, DJ, valaistus, koristelut, photobooth, karkkibuffa), mutta mistään ei oo ollu sellasta fiilistä et täytyis olla kalleinta ja parasta. Hyvä riittää myös. Ja on ollu suht helppoa :)
VastaaPoistaJuu meilläkin panostus kohtuuden rajoissa. Parempi termi panostukselle olisi ehkä tärkeä. Vaikka listaus on nyt tehty, edelleen tuntuu, että osa kohdista voisi silti olla vielä panostuksessa tärkeyden takia, vaikka rahallinen panostus ei olisikaan suuri.
Poista