Vinkkejä hääpäivään osa 2 - kirkossa vihkiminen ja vihkikaava

Tapasimme vihkipappimme noin kuukautta ennen hääpäivää. Hän on tuttuni, jota pyysin papiksemme jo pari vuotta ennen häitä. En voinut ajatellakaan, että meidät vihkisi kukaan muu kuin hän. Papin kanssa kävimme läpi vihkikaavaa ja puhuimme meistä, suhteestamme sulhasen kanssa ja tästä yhteisestä matkastamme. Parituntinen meni ihan huomaamatta. 

Oli ihana kuulla sulhasen ajatuksia ja mitä hän arvostaa yhdessäolossamme. Puhuimme ääneen asioita, joiden olemassaolon molemmat tietävät, mutta ei tule aina sanottua. Papilta oli myös tosi hyvä kuulla vihkitoimituksen yksityiskohtia ja se jotenkin konkretisoi sitä koko kirkossaoloaikaa. Tässä sitä vaan suunnitellaan vihkimistämme. 

Vihkikaavan runko:

Sisääntulomusiikki / sisääntulomarssi / virsi

Alkusiunaus 

Johdantosanat

Psalmi 

(Antifoni voi olla psalmin alussa ja lopussa)

Rukous

Raamatunteksti

Papin vihkipuhe

Vihkikysymykset

Sormusrukous

Sormuslupaukset

Sormusten pujottaminen

Avioliittoon vahvistaminen

Suudelma

Aviopuolisoiden siunaaminen

Musiikkiesitys / laulu / virsi

Esirukous

Isä meidän rukous

Herran siunaus

Vihkiraamatun saaminen papilta

Lähtösanat

Päätösmusiikki / lähtömarssi

Yllä oleva vihkikaava on aikalailla perusrunko. Molempien hääparista on kuuluttava kirkkoon, jotta kirkollinen vihkiminen voidaan toimittaa. Tarkemmin voit tutustua avioliittoon vihkimisen sisältöön kirkkokäsikirjasta. Tällainen kirkkovihkiminen kestää puolisen tuntia. 

Kirkollinen vihkiminen voi olla myös morsiusmessuna. Se pitää sisällään enemmän papin puheosuuksia, avioliittoon vihkimisen ja ehtoollisen. Tämä jumalanpalvelus on pidempi toimitus, joka kestää noin tunnin. Samaisesta kirkkokäsikirjasta löytyy tarkemmin myös tästä morsiusmessusta.

Jos avioliitto on solmittu jo aiemmin maistraatissa tai toisessa kirkkokunnassa, pappi voi siunata avioliiton kirkossa, kun vähintään toinen hääparista kuuluu kirkkoon. Pappia voi pyytää myös mahdollisuuksien mukaan siunaamaan avioliiton haluamassanne paikassa. 

Siunaamisessa on pieniä eroja vihkimiseen, mm. sanavalinnoissa, joita välttämättä edes häävieraanne eivät huomaa, jos asiaa ei ole tarkemmin tuotu esille. Pappi nimittäin kysyy vuorotellen: "(nimi) tahdotko avioliitossasi, jonka olet solminut (toisen nimi) kanssa, osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?" Ja tähänkin vastataan Tahdon. Siunaamistilaisuus on kestoltaan hieman lyhyempi kuin avioliittoon vihkiminen. Avioliiton siunaamisen tarkemman sisällön näet kirkkokäsikirjasta.

Kuva: Tuomas Mikkolainen

Papin tapaamisen aikana luimme ja valitsimme vihkimiseemme sopivia tekstejä ja virren. Vaihtoehtoja oli useampia, joten niitä oli hyvä käydä papin kanssa läpi. Jo ihan alun johdantosanoihinkin oli erilaisia muotoja. Psalmitekstiä emme kokeneet omaksi. Raamatunteksti oli kuitenkin tulossa läheisemme lukemana, joten jätimme psalmin pois vihkikaavastamme. 

Vihkimisen musiikkien paikkoja pystyi papin kanssa suunnittelemaan, mikä olisi sopiva väli millekin. Sisääntulo- ja lähtömarssit olivat meille selkeitä, että ne haluamme ja ehdottomasti uruilla, koska nekin kotikirkosta löytyy. Valitsemamme virsi laulettiin suht alussa, johdantosanojen jälkeen. Vihkimisemme lauluesitys oli avioliittoon vahvistamisen ja siunaamisen jälkeen eli samassa kohtaa kuin varsinaisessa vihkikaavassa. 

Hääparin on mahdollista papin perässä sanoa toisilleen sormuslupaukset ennen sormusten pujottamista. Jätimme kuitenkin suosiolla tämän osuuden pois. Pelkästään Tahdon sanominen ja sormusten pujottaminen tuntui jo tarpeeksi jännittävältä tehdä kaikkien seuratessa silmä kovana. Jälkikäteen kuvista näin, kuinka vakava ilmeeni tässä kohtaa oli. Sormuksen pujottaminen oli vakava ja keskittymistä vaativa suoritus.

Vihkimisen jälkeen kannattaa fiilistellä alttarin edessä, mitä juuri tapahtui. Häävierailla on mahdollisuus ottaa kuvia vastavihitystä hääparista, mutta myöskin hääkuvaajalla on aikaa ottaa kuvia ja siirtyä kuvaamaan hääparin poistumista. Lähtiessä kannattaa kävellä ihan rauhassa, koska kiire ei ole vieläkään mihinkään ja halutessaan pysähdellä matkalla. Mekin luulimme kävelleemme rauhassa, mutta videolta näki, että aika haipakkaa meno näytti olevan. 

Kuva: Tuomas Mikkolainen

Vaikka tietoa on paljon saatavilla, suosittelen vihkipapin tapaamista ennen hääpäivää. Papin kanssa käyty vihkikeskustelu voi auttaa hahmottamaan vihkimisen kulkua vielä paremmin. Meillä oli myös kirkkoharjoitukset häitä edeltävänä päivänä. Häätiimin lisäksi mukana oli myös isäni ja videokuvauksesta vastaavat läheiset. Vaikka olimme papin kanssa puhuneet, vihkiminen oli hyvä käydä vielä porukalla läpi ja ihan pelipaikoilla. Näki, miltä alttarilla edessä seisominen tulee näyttämään, kun jokainen on paikallaan ja mihin kameroita kannattaa laittaa. Sekä ylipäätänsä kirkossa sai tältä osin olla suht rennosti, kun jokainen tiesi vihkimisen kulun. 

Vihkikeskustelussa pääsette juttelemaan pappinne kanssa, ja hän saa teistä tietoa vihkipuhettaan varten. Pääsette myös valitsemaan kohtia, tekstejä ja kappaleita, jotka ovat juuri teille mieluisia. Näistä valinnoista voi hääpäivän jälkeen tulla vielä merkityksellisempiä ja tärkeitä. 

Lisää vinkkipostauksia löydät Vinkit häiden suunnitteluun välilehdeltä sekä tämänkin postauksen alla olevalla vinkit tunnisteella. Mitä kaikkea vihkimisemme piti sisällään, pääset lukemaan ja kuuntelemaan täältä: 

Vihkiminen

Vihkiminen

Hääpäivänä vihkiminen oli itselleni tärkeä ja oikeastaan odotetuin osa hääpäivää. Meillä on kotikirkostamme monia muistoja elämän varrelta. Olemme molemmat päässeet ripille siellä ja olemme myös hyvästelleet ja saattaneet monet rakkaat siellä haudan lepoon. On ollut kauneimpia joululauluja ja konsertteja. Ystävien häissäkin olemme siellä olleet. Ja nyt se on meidän vihkikirkkommekin. 

First look auttoi todella paljon, koska enää ei tarvinnut jännittää. Tottakai mietitytti, kun sukulaisemme ja ystävämme olisivat kirkossa, ja huomion keskipisteinä kaikki tuijottaisivat juuri meitä. Olo oli kuitenkin rauhallinen, koska tiesin, kuka minua oli alttarilla odottamassa. Ja myöskin sen, että näinhän tämän on kuulunutkin mennä ja vihdoin tapahtuu. Menemme naimisiin. 

Kuva: Tuomas Mikkolainen

Kuvauksista päästyä hajaannuimme eri puolille kirkon sisällä. Jäin piiloon kirkon eteisessä olevaan morsiushuoneeseen. Sulhanen siirtyi sakastiin, ja pyynnöstäni myös ripeästi yksi kaasoistani hänen perässään. Kuvauksissa olin onnistunut jättämään kädenjälkeni sulhasen takin selkään. Ja suurimmaksi osaksi alttarilla selin ollessa jälki olisi loistanut kaikkien silmille. Toinen kaasoni ja yksi bestmaneista olivat myös sakastissa piipahtamassa, allekirjoittamassa ja toimien todistajina, että me molemmat sanomme alttarilla tahdon ja naimisissa ollaan. 

Toinen bestman ja kolmas kaasoni olivat kirkon ovilla vieraita vastassa ja ojentamassa virsikirjoja. (Kirjoitin aluksi vitsikirjoja ja se olisikin ollut yllättävä lisäys vihkikaavaan.) Ennen vihkimistä kaikki kaasoni kävivät vielä luonani tsemppaamassa ja halaamassa.

Kuva: Tuomas Mikkolainen

Pappi tervehti vihkimisen alussa häävieraitamme ja lausui muutaman sanan siitä, miten hänet oli pyydetty vihkipapiksemme. Tämä oli ihana yllätys, ja puhe kuului morsiushuoneeseen asti. Bestmanit olivat tällöin jo alttarin edessä seisomassa, ja papin alkusanojen jälkeen sulhanen saapui piilostaan alttarin eteen. Tämän jälkeen kaasot kävelivät peräkkäin kirkon käytävää pitkin alttarille ja asettuivat paikoilleen odottamaan.  

Videotarkistuksesta huomasin, että kaikki odottivat vielä peräti kolme minuuttia, että morsian saatiin lähtövalmiiksi. Suntio odotti, että kaasot olivat alttarilla paikoillaan ennen kuin isäni kanssa meitä päästettiin morsiushuoneesta oven taakse eteiseen. Tämän jälkeen suntio ja kanttori asettelivat laahusta ja huntuani ja toivottivat vielä siunausta ja onnea. Kanttori kipusi yläkertaan ja urkumusiikki alkoi.

 

Juhlamarssi Prinsessa Ruususesta vihkimisessämme Ikaalisten kirkossa.

Uruissa kanttori Johanna Eränen. 

Prinsessa Ruususen soidessa kirkon ovet aukesivat. Kävelimme isäni kanssa pitkin kirkon käytävää. Oli ihana nähdä kaikkia. Sulhanen tuli kirkon keskiristille vastaan, josta jatkoimme kahdestaan. Alttarille päästyä jäimme kuuntelemaan alkumarssia. Mieleemme muistui myös polvistua vielä ennen kuin pappi aloitti osuutensa. 

Papin alkusanojen jälkeen vihkiminen jatkui laululla ja rukouksilla. Virreksemme valikoitui 967 - Nousta sain aamuun. Virsi on tuttu ripariajoilta, ja se sopi myös häidemme luontoteemaan. Sanoituksen myötä sai kiittää kaikesta, että olemme tänään tässä.   

Virsi 967 - Nousta sain aamuun. Laulu videolla Annina Puumalainen. 

Vihkimisessä siskokaasoni luki Raamatun tekstiä, Kirjeestä kolossalaisille 3:

"Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi."

Kuva: Tuomas Mikkolainen

Kuva: Tuomas Mikkolainen

Pappi oli tuttumme ja se kuului ihanasti hänen puheessaan. Puhe oli jopa niin tuttavallinen, että teki mieli kommentoida puheen sekaan. Maltoin onneksi pysyä hiljaa. Alttarilla sulhasen kädestä kiinni pitäminen rauhoitti ja auttoi ihan valtavasti. Ei tarvinnut miettiä, mitä käsillä tekisi ja tunsi, kuinka toinen on siinä vieressä. Tukena ja turvana.

Itselleni vaikein paikka vihkimisen aikana olikin juuri ennen kuin sulhanen sanoi tahdon. Pidimme molemmista käsistämme kiinni ja katsoimme toisiamme silmiin. Nieleskelin kyyneleitä ja koitin pitää itseni kasassa. Nyt se ihan oikeasti kohta tahtoo. Nyt se hetki oli ihan oikeasti käsillä. Nieleskelin lisää ja koitin koota itseäni, ettei ääneni sortuisi omalla vuorollani.

Kuvat: Tuomas Mikkolainen

Vihkimisen lauluesitys kirkossa, kappale Minä sinua rakastan.

Laulu Senja Wallin, pianossa kanttori Johanna Eränen.

Kun tahdon oli kuulunut ja sinetöity, oli jälleen musiikin vuoro. Lauluesityksenä meillä oli Minä sinua rakastan. Tämän kappaleen voi tietää mm. Juha Tapionkin esittämänä. Kappaleen sanat ovat koskettavat jo yksinään. Kysyin paikallista laulunopettajaa laulamaan kirkkoon pianon säestyksellä, ja tämä hetki oli niin kaunis. Teki mieli nojautua sulhasen kainaloon. 

Kuva: Tuomas Mikkolainen, rajattu

Vihkimisessä toinen herkkä paikka oli esirukouksen aikana. Tätä mietin jo etukäteen, miten kestän tavallaan surullisen kohdan, vaikka ilon ja onnen hetkellä olimmekin. Papin lukiessa rukousta sulhanen sytytti kynttilän rakkaille läheisillemme, jotka seurasivat meitä pilven reunalta. Halusimme muistaa myös heitä.

"Kiitämme siitä, että he rakastavat toisiaan ja tahtovat pitää huolta toisistaan läpi elämänsä. Rohkaise heitä kasvamaan yhä läheisempään yhteyteen niin, ettei mikään erottaisi heitä. Johdata ja varjele heitä kaikissa elämän käänteissä. Jos jokin koettelemus kohtaa, anna sen viedä heitä entistä lähemmäs toisiaan ja sinua.

Kiitämme kaikista heidän läheisistä ja pyydämme siunaustasi heidän elämäänsä. Kiitos molempien perheenjäsenistä ja eri elämänvaiheissa saaduista ystävistä. Muistamme myös kaikkia niitä perheenjäseniä ja läheisiä, jotka ovat lähteneet taivasmatkalle. Kiitämme niistä rakkauden jäljistä, joita he ovat elämällään meihin jättäneet." (Otteita pappimme lausumasta rukouksesta.)

Kuva: Tuomas Mikkolainen

Hiljentymisen jälkeen vihkiminen oli loppupuolella ja oli aika siirtää ajatukset tulevaan, odotettuun hääjuhlaan. Siunauksen ja saatesanojen jälkeen lähtömusiikkimme alkoi soida. Hymy löytyi jälleen kasvoille.  

Lähtömusiikkinamme oli Opus - Life is life, Tapparan maalilaulunakin tunnettu.

Uruissa kanttorimme Johanna Eränen antoi palaa.

Kuva: Tuomas Mikkolainen, rajattu

Jäimme pieneksi hetkeksi alttarille fiilistelemään lähtömusiikkiamme ennen kuin kävelimme jälleen pitkin kirkon käytävää. Samoina ihmisinä kuin tullessa, mutta kuitenkin vähän eri. Yhdessä kohti uusia seikkailuja.

Vinkkejä hääpäivään osa 1 - hääpäivän aamu

 Hääaamuna kannattaa syödä, vaikka jännitykseltä ei maistuisikaan.

Yövyimme parin kaasoni kanssa hotellissa häitä edeltävän yön. Hotellin aamupala oli kattava. Hääpäivän aamuna söin sellaista, minkä tiesin pitävän hyvin nälkää poissa. Hääpäivän aamupalahetki meni vauhdilla, kunnes piti jo jatkaa matkaa. Onneksi vielä häiden jälkeisenä aamuna pääsi nauttimaan hotelliaamupalasta ihan ajan kanssa.

Hääaamupäivälle on hyvä varata syötävää, juotavaa ja vihkimisajasta riippuen myös lounas.

Laittautuminen oli minun ja siskokaasoni osalta kampaamossa, joten sinne oli hyvä ottaa mukaan juomapullo, tarvittaessa myös välipalaa. Minulla on yleensä mukana jokin välipalaeväs kaiken varalta, mutta tällä kertaa sille ei ollut tarvetta. Skumppaakin oli mukana, mutta se teki mieli korkata vasta hotellille päästyä lounaan yhteydessä. Söimme kaasojen kanssa huoneessani ennen pukeutumista ja juhlalookkien viimeistelyä. Osa kaasoista laittoi itse lookkinsa ja hiuskukkia kiinniteltiin pinneillä huoneessa. Onneksi minulle sanottiin, että nyt morsian keskittyy vaan syömään, tietäen, että siihen tarvitsen aikaa.   

Kuva: SnapStock - Pixabay

Häätiimin kukat.

Kuka hakee tai tuo, mistä ja milloin?

Vai onko kukat hoidettu ennakkoon. Miten säilytys?

Hääpäivänä meistä yksi sun toinen ravasi kukkakaupalla floristin luona. Tämä oli kuitenkin ennalta sovittu. Hääpäivän aamuna haimme hääkampauksen ja kaason kampauksen kukat mukaan kampaamoon. Samalla pystyin silmäilemään läpi koko kukkatilauksen kukat. Toinen kaasoni haki hääkimpun ja jäljelle jääneet kaasojen hiuskukat myöhemmin aamupäivällä. Sulhanen kävi bestmanien kanssa hakemassa vieheet, jotka he kiinnittivät puvuntakkeihin taskun kohdalle. Näin molemmat tiimit saivat viettää aamun oman aikataulun mukaan ja kohtasimme kuvausten alkaessa.   

Haluatko laittautua hääpäivänä itse vai antautua ammattilaisten käsiin?

Tulevatko ammattilaiset luoksenne vai menettekö itse liikkeeseen?

Kampaamossa soi radio ja oli kiva vain istua paikallaan ja odottaa valmista lopputulosta kampauksen ja meikin osalta. Ei tarvinnut pelätä itse tehdessä kohdalle usein osuvaa huonoa hiuspäivää tai meikkiä. Ammattilaisen tekemänä hääkampaus kesti hyvin koko hääpäivän. Huntua irrottaessa kampaukseen laitettiin muutama lisäpinni ja hunnun kiinnityskohdalle kukka. Nukuin kampauksella, ilman kukkia tosin, ja se pysyi hyvänä myös sunnuntain juhlapaikkaa purkaessa.  

Meillä oli alunperin hääviikonlopulle mökkivaraus, jonne ei kannattanut pyytää tekijöitä paikan päälle. Pitkän matkan vuoksi matkakorvausten kustannukset olisivat olleet huomattavasti enemmän kuin se, että ajaa itse. Kesällä avautui kotipaikkamme kylpylähotelli ja saimmekin varattua huoneet sieltä. Aikaa olisi säästynyt morsiustiimiltä, jos laittutuminen olisikin ollut hotellihuoneessamme. Vähemmän siirtymisiä ja niihin kuluvaa ns. turhaa aikaa viettää autossa. Hääaamun suunnitelmien muutos oli kuitenkin myöhäistä meidän jälkeisten varausten vuoksi. Kampaamossa oli lopulta huomattavasti paremmin tilaa laittautua kuin kahden hengen hotellihuoneessamme.

Hunnun voi kiinnittää heti kampauksen valmistuttua tai 

pukeutumisen lopuksi, kun hääpuku on päällä.

Mieti, kuka hunnun kiinnittää ja missä.

Kun hääkampaukseni oli valmis, huntu kiinnitettiin siinä olevan kamman avulla. Kiinnitys varmistettiin parilla pinnillä, jotta huntu pysyy varsinkin kirkossa varmasti paikoillaan. Huntu voi nimittäin takertua kävellessä mattoon tai vihkimispaikan lattiaan.

Halusin, että kampaaja kiinnitti huntuni, jotta näin heti, miltä kokonaisuus näyttää hunnun kanssa. Tarvitseeko hiuskukkien paikkaa muuttaa tai kukkia lisätä. Kukat onneksi näkyivät kivasti hunnunkin kanssa. Kampakiinnitteinen huntu on helppo laittaa myös hääpukuun pukeutumisen jälkeen esim. kaasojen avustuksella. Kuljetin hunnun pitkän pussin suojassa, jotta se pysyisi puhtaana kuvauksiin asti.

Kuva: Karolina Grabowska - Pixabay

Meikkaajaa voi pyytää käyttämään omia meikkejäsi häämeikin teossa.

Näin pystyt tarvittaessa korjailemaan tai lisäämään meikkiä hääpäivän aikana.

Ihoni kutiaa helposti uusista tuotteista. Häämeikissä käytettiin pyynnöstäni omaa foundatiotani, jolloin värisävykin osui varmasti kohdalleen. Meikkaajallani oli varalta mukana minulle sopiva toinen sävy, jos olisinkin unohtanut ottaa meikit mukaan hääaamuna.

En ole tottunut enkä juurikaan ollut muiden meikattavana. Sen vuoksi kävin kokeilemassa juhlameikkiä ja koemeikki tehtiin myös ennen hääpäivää. Pidin niistä kaikista ja kokeilujen myötä oli helpompi tehdä valintoja, mitä haluan vähemmän tai enemmän varsinaiseen häämeikkiin. Juurikin hääpäivälle osui paras versio meikistä. Ja tuntui, että näytin itseltäni.

Häämeikissä oli myös omaa huulikiiltoani juurikin siksi, että sitä olisi mahdollista lisäillä päivän aikana. Meikkaaja antoi myös hyvän vinkin lisätä huulikiiltoa huulten keskiosaan ennen potrettikuvauksia, jos halusi huulten näkyvän kuvissa enemmän. Tätä en kuitenkaan enää muistanut hääpäivän aikana, mutta hyvä vinkki myöhempiä kuvia varten. Häämeikki pysyi niin hyvin, ettei sitä tarvinnut korjailla ollenkaan.  

Puolison laittautuminen hääpäivänä. 

Käykö hän kampaajalla hääaamuna vai ennakkoon?

Hoitavatko samat tekijät molempien tiimit?

Myös puolisoa voi kevyesti ehostaa meikillä hääpäivään. 

Se voi auttaa kasvojen kiiltelyyn ja punoitukseen. 

Sulhanen laittautui bestmanien kanssa häääpäivänä. Hän oli käynyt noin viikkoa ennen hääpäivää parturissa siistimässä lyhyttä hiusmalliaan. Parran siistimisen sulhanen hoiti itse. Hiusten leikkuujälki ehti sopivasti pehmetä hääpäivään mennessä. Häämme oli kesällä, joten erityisesti kiinnitettiin huomiota siihen, ettei hiusrajaan ehdi muodostua valkoista rajaa. Sulhanen ei antanut hiusten kasvaa liian pitkiksi koko kesänä.    

Hääparin kuohuviinilasit ja lasissa vuoden 2021 samppanjaksi palkittu Piper-Heidsieck vintage champagne.
Valitsimme tämän jokavuotiseksi hääpäiväsamppanjaksemme.

Hääauton varustus.

Muista pakata hääpäivän aamuna mukaan kuohuva ja lasit, 

jos haluatte kilistää puolison kanssa ennakkoon kahden kesken. 

Hääauton ja mahdollisesti muidenkin autojen, 

joilla hääasuissa liikutaan, 

takapenkki kannattaa suojata valkoisella kankaalla. 

Näin varsinkaan valkoiseen asuun ei tartu mitään penkeistä.

Hääpäivän aikana voi olla kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa, 

jolloin tekee mieli ikuistaa myös muutamat yhteiskuvat. 

Muutoin oma puhelin kannattaa jättää vähemmälle huomiolle.

Onneksi sulhasella oli puhelin mukanaan, koska tottakai teki mieli ottaa ensimmäiset yhteiskuvat juuri vihittyinä. Kippistimme skumpalla hääauton takapenkillä juhlapaikalle ajaessa ja koitimme olla kaatamatta juomia päällemme. Yllättävän hankalaa liikkuvassa autossa. Samalla saimme ensimmäiset ja oikeastaan ainoat itseotetut puhelinkuvat. Ihan hyvä vaan, että juhlissa keskityimme ruutujen sijaan olennaiseen ja toisiimme.  

Lisää vinkkipostauksia löydät Vinkit häiden suunnitteluun -välilehdeltä 

sekä tämänkin postauksen alla olevalla vinkit -tunnisteella.

Hääpäivän aamu

Hääpäivä alkoi varhain. En ollut juurikaan pystynyt nukkumaan, joten kirjoittelin yön aikana sulhaselle kirjettä, joka ei meinannut millään valmistua. Niin paljon sanottavaa. Kirje jäi suosiolla vielä viimeisteltäväksi häämatkan alkuun. Jossain vaiheessa yöllä olin myös lopulta nukahtanut. Heräsin aamulla ennen kellonsoittoa kokovartalotärinään ja sydämentykytyksiin. Tänään on meidän hääpäivä.

Kävimme siskokaasoni kanssa hotellin aamupalalla varhain seitsemän maissa, kun aamupala oli auennut. Yritin syödä, koska pitkä päivä oli edessä. Sen jälkeen haimme kampaamoon tarvittavat tavarat huoneesta mukaan;  huntu, omia meikkejä, juotavia ja välipalaa.

Ajoimme kampaamoon kukkakaupan kautta, koska tarvitsimme kampausten hiuskukat mukaan. Samalla katsoin läpi sulhasen ja bestmanien vieheet, kaasojen hiuskukat ja oman hääkimppuni. Toinen kaasoni noutaisi hääkimpun ja loput kaasojen hiuskukat myöhemmin päivällä. Olin muutoin tyytyväinen kukkiin, mutta hääkimppuuni tehtiin vielä muutoksia. Meillä ei ollut aikaa ajaa enää kampaamokäynnin jälkeen uudelleen kukkakaupan kautta, jotta näkisin muutokset vielä ennen noutoa ja se alkoi hieman stressata. Elämäni tärkeimmät kukat kuitenkin. Floristi ja kaasoni vakuuttelivat, että hyvä tulee.

Hääkampauksessa oli ruskuksen kanssa pinkkiä oksaruusua, vaaleanpunaisia ruusuja ja valkoista eustomaa.

Kampaamossa meitä oli vastassa kaksi kampaajaa. Pääsimme kaasoni kanssa yhtäaikaa rentoutumaan, kun kampauksia tehtiin. Myöhemmin aamulla myös äitini saapui kampaamoon sopivasti ottamaan muutamia valmistautumiskuvia ennen kuin hänen hiuksiaan alettiin laittaa. 

Olin varannut aamuumme ylimääräistä aikaa ja se tuli kampaamossa tarpeen. Kampausta tehdessä ja kukkia kiinnittäessä menikin oletettua enemmän aikaa. Mutta kampaus ainakin kesti hääpäivän ja vielä koko sunnuntainkin. Huntu kiinnitettiin myös kampaamossa. Kuljetin huntua pidemmän pussin sisällä, jotta se ei likaantuisi ennen kuvauksia ja vihkimistä.

Hääpäivän aamu vierähti Hiushuone J&J:ssä.

Meikkaaja oli aamun aikana saapunut kampaamoon. Hän oli laittanut paikan valmiiksi sillä välin, kun kampaustani tehtiin, joten pääsin siirtymään suoraan hänen tuoliinsa. Juhlameikki- ja koemeikkikokeiluista oli hyötyä, koska hääpäivän meikki valmistui ennätysajassa. Olin kertonut ennakkoon monelta meidän olisi hyvä olla valmiita ja monelta ihan viimeistään. Meikkiä tehdessä ei kuitenkaan ollut kiireen tuntua. 

Olin meikkiin oikein tyytyväinen. Paras versio onnistui juurikin hääpäivälle ja näytin itseltäni. Meikkiin käytettiin pyynnöstäni omaa foundationiani sekä huulikiilto oli oma, jotta tarpeen tullen olisin voinut lisätä päivän aikana. Meikkiä ei tarvinnut kuitenkaan korjailla ollenkaan koko päivän aikana. Meikkaaja antoi vinkin, että lisäisin huulikiiltoa huulten keskiosaan ennen kuvauksia, mutta arvatkaa vaan muistinko.

Häämeikkini tekijä saapui Kauneussalonki Zarah:sta kampaamoon.

Kun lähdimme ajamaan kampaamosta takaisin hotellille, toinen kaasoni laittoi kuvia hääkimpusta. En ollut vieläkään vakuuttunut. Onneksi hotellilla kimpun nähtyäni se oli parempi kuin kuvissa. Kimpussa oli paljon kukkia, mutta vihreät osat jäivät vähän varjoon. Kukkien alla oli kuunliljan lehtiä ja kimpussa oli vihreinä osina myös ruskusta. Kimpustani olisi tullut jäätävän kokoinen, jos sen olisi reunustanut näkyvästi vihreillä, kun nyt kukkia oli niin runsaasti. Toisaalta hääkimppu oli näinkin näyttävä ja kaunis. 

Hotellilla söimme kaasojeni kanssa lounasta huoneessani ja kilistimme hääpäivälle. Mukana menossa oli myös yhden kaasoni poikaystävä, joka kuvaili aamupäivän menoa. Viisi henkeä olikin aikalailla maksimi kahden hengen hotellihuoneessa. Syötyä yksi kaasoistani auttoi hääpuvun päälleni. Kaasot myös viimeistelivät omat lookkinsa. Tarkistin vielä kerran hääpäivän aikana tarvitsemani tavarat, että kaikki tarpeellinen tulisi mukaan. Koko aamun olin muistutelllut itseäni, että laita hääkorvikset. Meinasin laittaa ne jo kampaajalle mennessä. Viimein ennen kuvauksiin lähtöä kiinnittelin korviksiani, kun kaasoni lähti hakemaan autoa.

Hääpäivänä mukaan: 

♥ Sukkanauha

♥ Varakengät, jos kenkiä tarvitsee vaihtaa

♥ Huivi, neuletakki ja nahkatakki illan viilenemistä varten

♥Seuraavan aamun mekko, alusvaatteet ja sukkahousut varalle, jos hääpuku täytyykin vaihtaa. Kakkosmekkoa ei etsinnöistä huolimatta löytynyt hääpäivälle.

♥ Häälaukku, jossa oli huulikiilto, foundation, puhelin, kuvauslista, kynä ja tyhjää paperia.

♥ Rahapussi ja henkkarit

♥ Allergialääkkeet

♥ Hääkimppu

♥ Hääparin sateenvarjot

Sulhanen vietti häitä edeltävän yön mökillä. Illalla juhlapaikalta palattua hän oli myöskin kirjoittanut kirjettään. Hääpäivän aamu alkoi kahdeksan maissa aamupalalla sulhasen kotona. Sieltä hän siirtyi bestmanien kanssa juhlapaikalle viimeistelemään. Esimerkiksi ulkoterassin kalusteet siirrettiin tässä kohtaa paikoilleen ja pöydille laitettiin liinat ja kukat, koska kalusteita ei voinut pitää yön yli terassilla. 

Juhlapaikalta keskustaa kohti ajaessa he pystyttivät tienvarsikylttejämme. Matka juhlapaikalle oli suht helppo, joten kylttejäkin riitti ihan muutama. Keskustaan päästyä he hakivat kukkakaupasta vieheensä sekä söivät ja pukeutuivat pikaisesti bestmanin luona ennen kuvauspaikalle siirtymistä.  

Hääaamuun oli varattu morsiustiimille kuusi tuntia aikaa, mutta niin vaan aika sujahti silmissä. Lähdimme hotellilta oletettua myöhemmin, mutta ehdimme kuvauspaikalle suht ajallaan. Ajomatkan aikana tuli tieto, että sulhasen aamu oli myös venynyt ja he eivät välttämättä ehdi ennen meitä first look -kuvauspaikalle. Lennosta muutettiin suunnitelmaa, että otamme kaasokuvia kuvaajan kanssa odotellessa ja sitten vain piiloudun johonkin ennen sulhasen saapumista. 

Ihan loppumatkasta selvisi, että sulhanen ja bestmanit ehtivät kuvauspaikalle sittenkin ennen meitä ja alkuperäinen suunnitelma piti. Sulhanen odotti lehmuspuiden alla hiekkapolun päässä. Kaasot joutuivat jättämään minut hieman kauemmas, koska suunniteltu jättöpaikka olikin täynnä autoja. Läheisellä pesiskentällä oli nuorten peli menossa, mikä ei kuitenkaan häirinnyt kuvauksiamme. Samaisella lehmuskujalla olemme kävelleet ja juosseet lämmittelynä ennen yläasteeen ja lukion liikkatuntien alkua. Taustalle tuli joihinkin kuviin pesispelin tiimellys kaukaisuudessa. Hauskana muistona sekin kouluajoilta. 

Aamun rauhallisuus alkoi tässä kohtaa sulhasen luokse kävellessä muuttua jännitykseksi. Jo kampaamossa ilmeeni olivat hyvin vakavia, vaikka väliin nauroinkin, että minulla on oikeasti ihan hauskaa ja hyvä olla. Jännitys näkyi kasvoissa vakavuutena, vaikka en muutoin tuntenut jännittävän. Autossa ja varsinkin sulhasen selän taakse kävellessä tajusin, että tässä se hääpäivä ihan oikeasti etenee ja nyt pitäisi vain yrittää pysyä mukana ja nauttia joka hetkestä.

Kuva: Tuomas Mikkolainen

Sopivasti onnellinen

Reilu kolme kuukautta on vierähtänyt häistä ja luonnollisesti yhtä kauan on tullut oltua rouvana. Aika on tehnyt tehtävänsä. Aika on auttanut tässäkin asiassa. Nyt on alkanut löytyä rauha, onnellisuus ja hyvä olo. Kävin selvästi läpi pienimuotoisen, sisäisen kriisin häiden jälkeen. Mietin, kuka olen ja kuka haluan olla. Nyt rouvana olo tuntuu ihan luontevalta ja omalta. 

Olen edelleen se sama ihminen, vaikka nimi on muuttunut. Kuka haluan olla, sitä olen työstänyt. Pysähdyin hetkeksi kokonaan ja mietin, mitä oikeasti haluan tehdä. Ja nyt olen menossa kohti niitä haaveita ja uusia haasteita. Uskon ja toivon, että vasta kolmasosa elämästä on takanapäin ja vielä ehtii hyvinkin muuttaa suuntaa.  

Hääpäivä oli ihana, mutta aika häiden ympärillä erittäin kuluttavaa. Ison projektin hallinta imikin kaikki voimat. Murtumista johtunut kipuilu on myös kestänyt yllättävän pitkään. Aika alkoi käydä tylsäksi, kun päivät vain toistivat itseään viikosta ja kuukaudesta toiseen. Mutta nyt palautuminen ja olo alkaa näiltäkin osin olla voiton puolella. Voin liikkua enemmän ja istua pöydän ääreen syömään. Niin itsestäänselviä asioita, mutta viimeksi olen istunut normaalisti tyyliin häissä. 

Häiden jälkeinen aika on mennyt itselläni vähän kuin sumussa. Nyt ajatuskin kulkee vähän sujuvammin. Tauko on tehnyt hyvää siinäkin mielessä, että kaikki se häiden ympärillä ollut härdelli ja suuret ilon mutta myös epäonnistumisen tunteet ovat tasaantuneet. Kivut ovat selvästi sekoittaneet ajatuksia, koska minun on ollut hankala muistaa hääpäivän tapahtumia. En olisi uskonut, että ne voivat niin vain kadota. Nyt kipujen väistyessä alkaa olla tilaa muistoille, ja välähdyksiä hääpäivästä nousee sieltä täältä.

Lokakuun lopulla saimme iloisen yllätyksen, kun häävalokuvaajaltamme saapui lähetys. Molemmat olimme ihan täysin unohtaneet, että hääkuvien nettigallerian lisäksi olisi vielä muutakin tulossa. Paketista paljastui aivan upea, puinen rasia. Kanteen on kaiverrettu nimemme ja hääpäivämme. Näppärästi kannessa on myös hääkuvaajamme logo, joka ei kuitenkaan vie kaikkea huomiota. 

Puurasia tuoksui tumman mausteiselta. Sisältä paljastui jotain niin herkkää. Muutamista hääkuvista oli teetetty valmiita printtejä, ja rasiaan oli laitettu koristeeksi morsiusharsoa. Muistitikkukin oli kaiverrettu. Lähetyksellä oli niin täydellinen ajoitus, mieletön piristys. Ei tällaista panostusta pysty käsittämään. Kiitos!

Hääkuvia olen katsonut harvase päivä häiden jälkeen. Tein valokuvista useampia sähköisiä kansioita, joita linkkasimme häävieraille nähtäväksi. Ensin mietitytti, kuinka paljon esimerkiksi kuvia meistä sulhasen kanssa laitetaan nähtäväksi. Mutta sitten taas toisaalta, mitä niitä panttaamaan. Dokumentaarisen kuvauksen ansiosta hääpäivältä on paljon kuvia ja muistoja hetkistä, joiden myötä päivän kulkuun pystyy palaamaan.

Häiden videoihin on itselläni edelleen jokin  näkymätön kynnys. Jonkun verran niitä on katsottu yhdessä ja porukalla, mutta vielä en pysty spontaanisti yksin niitä katsomaan. Ja tämä on hyvin jännä reaktio. Harmittelin videokuvauksen peruuntumista. Ja iloitsin niin kovin, kun videointi onnistuikin läheistemme toimesta. He tekivät ison työn, ja nyt sain, mitä halusin. Häistä on sekä kuvia että videoita.

Tarkoituksena on editoida videoista meille ainakin pidempi häävideo ja mahdollisuuksien mukaan lyhyempikin kooste. Mutta vieläkään en ole päässyt alkuun. On jokin lukko, ettei videoiden työstäminen tunnu vielä hyvältä. Äänet ja liike synnyttää jotenkin niin kovin voimakkaan vastareaktion. Koostettu video valmistuu ehkä sitten ensi vuonna. Keskityn nyt enemmän valokuvien työstämiseen. Kuvat eivät jää vain sähköisenä makaamaan, vaan teen niistä albumeita.

Kiitoskortitkin on nyt tilattu. Vaikka useampi potretti lähti vieraiden nähtäväksi, onhan se kuitenkin pieni yllätys, mihin kuvaan lopulta päädymme. Kiitoskorteissakin luotin Vistaprintiin, josta tilasimme hääkutsut ja häiden paperituotteita. Nyt vaan odotellaan postia.

Hääkuviemme lisäksi ihastelen edelleen päivittäin vihkisormusta. Ja sormukset ovat oikeastaan yksi konkreettisimpia merkkejä siitä, että naimisissa ollaan ja elokuinen päivä ihan todella tapahtui. On sellainen lämmin ja turvallinen olo, että sulhanen on tosiaan mieheni eikä ole katoamassa mihinkään. On ihanaa tietää, että yhteinen matka tästä vain jatkuu. Ja luulisi, ettei pitkä suhde muuttuisi niin kovin naimisiinmentyä. Tunne sisimmässä kuitenkin muutti vähän muotoaan, vaikka sinänsä arki ei ole muuttunut mihinkään. Edelleen sisällä läikähtää lämpimästi, kun sulhanen huhuilee rouvaansa.

Näin joulukuulle on sovittuna muutamia treffipäiviä ja muutenkin otetaan sulhasen kanssa ns. menetettyä aikaa takaisin. Ja olen jo niin fiilistellyt tulevaa joulua. Lunta, valoja, tunnelmaa, musiikkia. Paljon on hyviäkin asioita ympärillä ja tulossa. 

Ensimmäinen kuukausi naimisissa

Tovi jos toinenkin on vierähtänyt. Tänä aikana on tullut käsiteltyä häiden suunnittelun loppusuoran ja varsinkin häiden jälkeen heränneitä fiiliksiä. Ei olisi osannut arvata, millaisesta myllystä on puristettu läpi. Häiden jälkeen olo on ollut kaikkensa antanut. Nautimme molemmat hääpäivästä ja meillä oli hauskaa. Siksi onkin niin outoa, että hääpäivän jälkeen on ollutkin osaltani enemmän itkuisuutta ja harmitusta. Tämä ensimmäinen kuukausi on ollut aikamoista sinnittelyä.

Oma kipuilu on vaikuttanut vahvasti, etten ole oikein päässyt vielä siihen häiden fiilistelyyn. Häissä satutin molemmat jalkani tanssilattialla. Varpaat kipuilivat koko minihäämatkan ajan ja vaikuttivat kävelyyn. Kotiin palattua ei mennyt kauaa, kun sateessa märät portaat yllättivät saapasjalat ja liukastuin kunnolla. Nyt olenkin potenut kotona häntäluun aluetta ja sieltä kivut ovat sykkineet selkärankaa pitkin niskaan ja päähän asti. Ei ihan paras alku ja parhain kulunut kuukausi, mutta pohjalta ei pääse kuin ylöspäin.

Olen koittanut miettiä ja ymmärtää omia tuntemuksia ja ajatuksiani. Outo olo on edelleen läsnä. Olen jutellut sulhasen kanssa ja käynyt asioita läpi kaason sekä lähimpien ystävien kanssa. Mutta siltikään ajatusten pukeminen sanoiksi ei ole helppoa. En jotenkin pääse eteenpäin, siihen häiden fiilistelyyn, vaikka on kuvat, videot ja muistot.

Ensimmäinen itse sidottu kimppu, koska mitä olisikaan kuukausipäivä ilman kukkia.

Häiden jälkeen ei ollutkaan sitä samanlaista kihelmöintiä ja rakkauskuplassa oloa kuin esimerkiksi kihloihin mentyä. Naimisiinmeno ei ollutkaan ihan vain pala paperia, vaan se olikin suurempi muutos ja vaatinut minulta enemmän ajatustyötä kuin alunperin ajattelin. Tapahtuneen prosessointia ja totuttelua. Ja siihen yhdistettynä jatkuva fyysinen kipu. Samaan aikaan hääpäivä oli elämäni paras päivä ja kuitenkin häitä ympäröivä aika on ollut niin kuluttavaa.

En ole osannut nauttia tästä ajasta, mitä meillä on ollut sulhasen kanssa häiden jälkeen, vaan murehdin jo tulevaa, kiireistä syksyä. Joka vuosi metsästys nipistää yhteistä aikaamme. Kalenteri on aikalailla tyhjä yhteisistä menoista tästä joulukuulle. Nyt täytyy entistä enemmän ottaa arki-illoista irti, koska silloin olemme samassa paikassa. Joka vuosi syksy on ollut sitä aikaa, kun voin kalenterin täyttää omilla jutuilla, miettimättä, missä toinen menee. Metsästys on sulhaselle tärkeä harrastus ja elämäntapa, joka kuitenkin vie vain osan vuodesta.

Kuukausi on pitänyt sisällää myös asioiden hoitoa, joita naimisiinmeno toi eteen. Nimeni muuttui ja on jännää seurata, milloin puhelimeen vastaaminen tai asioiminen alkaa luonnistua uudella nimellä. Tähän mennessä on saanut keskittyä, että sanon sen oikein. Allekirjoitus meni vanhasta tottumuksesta vanhalla nimellä, koska onhan sitä tullut rustattua aika moneen kertaan kolmenkymmenen vuoden aikana. Se oli kuitenkin nimi, jota opettelin kirjoittamaan, kun muutenkin opettelin lapsena kynän käyttöä. Keskittymällä uusi allekirjoituskin on alkanut löytyä. 

Olen saanut asioita hoidettua ja ilmoitettua tietoja eteenpäin, mutta passikuvan ottaminen vei aikaa. Olen ollut niin väsynyt, että se näkyy naamasta. Ja en vaan halunnut tästä muistoa passiin ja ajokorttiin muutamaksi vuodeksi. Mutta en oikein voinut enää vetkutella, vaan hakemus on tehty. Ajantasaisille henkkareille olisi jo käyttöä. Kelakortti tuli automaattisesti kotiin uudella nimellä sen jälkeen, kun tieto näkyi digi- ja väestötietovirastossa. Kelakortti oli päivätty viisi päivää vihkimisen jälkeen eli tieto oli mennyt nopeasti. Nyt myös ulko-ovessamme lukee yhteinen nimi ja se jos mikä tuntuu viralliselta. 

Myös nimitykseen rouvana sukunimen kanssa on saanut totutella. Tähän asti sulhasen vanhemmat ovat olleet herra ja rouva ja edelleen miellän ensimmäisenä, että heistä puhutaan. Mutta tosiaan, nyt myös meistä voi kuulla samaa nimitystä. Kihlauduttua aloin makustella uutta nimeä, koska halusin, että perheenä meillä on yhteinen sukunimi. Kun nimi piti lukita esteiden tutkintaa tehdessä, olo oli varma päätöksestä. Kuitenkin sellainen pieni ääni oli takaraivossa, että se on menoa nyt eikä paluuta ole. Olen kuullut muutamia kommentteja ystäviltä, kun he olivat vaihtaneet nimeni puhelimeen, että kuka hemmetti toi on, joka laittaa viestiä. Uuteen nimeen on  siis ollut totuttelemista puolin ja toisin. 

Kolmen vuoden suunnitteluaika mahdollisti sen, että sain fiilistellä ja suunnitella häitä omaan tahtiin ja tarpeen tullen oli aikaa jättää hääjärkkäilyt myös sivummalle. Ehdin rauhassa tutustua eri palveluntajoajiin, kierrellä erilaisia häämessuja ja tehdä yhdessä valintoja häitämme varten. Tuntuu, että sain häistä ja suunnittelusta kaiken haluamani irti. 

Sitä ajatteli, että kun aikaa on reilusti, stressiäkään ei ehdi tulla. Kaikkeen ehtii hyvissä ajoin varautua ja suunnitella. Mutta niin vaan se stressi ehti napata otteeseensa. Näin jälkikäteen ajateltuna, miksi edes otin niin paljon paineita. Sillä hetkellä en kuitenkaan valinnut, että nyt stressaan, vaan se tuli niskan päälle ihan kysymättä. Häiden jälkeen tuli helpotus, ettei enää tarvitse suunnitella ja ottaa kaikkea mahdollista huomioon. 

Olemme saaneet hyvää palautetta häävierailta häistä. On pitänyt ihan opetella ottamaan kehuja vastaan. Ja onhan se palkitsevaa, että kaikki se ajatustyö ja suunnittelu tuotti niinkin hyvän lopputuloksen. Saimme myös ihan mielettömästi apuja läheisiltämme. Ilman heitä ei hääpaikka olisi näyttänyt niin hyvältä tai hääpäivä mennyt niin sujuvasti. Vieraat viihtyivät, ruoka maistui ja jokainen sai tanssia juuri niin paljon kuin mieli teki. 

Hääpäivän jälkeen oli ihana nähdä ensimmäisiä vieraiden ottamia kuvia ja videonpätkiä. Saimme myös hääkuvaajaltamme ensimmäiset maistiaiset ja niitäkin tuli katsottua ja näytettyä moneen kertaan. Selailimme vieraskirjan läpi ennen minihäämatkalle lähtöä. Kortit otimme matkalle mukaan ja luimme niitä matkan aikana. Kotiin palattua alkoi jännityksellä odotus ja hääkuvaajamme sivujen seuraaminen, milloin hän saattaisi työstää hääkuviamme. Saisiko mahdollisesti jotain ennakkotietoa. 

Aika tarkalleen neljä viikkoa häistä saimme loput hääkuvamme. Ja niitähän on aivan valtavasti. Katsoimme kuvat yhdessä läpi ja useamman kerran sen jälkeenkin. Niin paljon onnistuneita kuvia ja muistoja. Mutta myös kohtia, joista voi ottaa oppia. Olisi pitänyt sittenkin vielä enemmän suunnitella kuvausta. Sulhasen taskussa oli lista haluamistamme yhteiskuvakokoonpanoista vieraiden kanssa. Olisi pitänyt kuitenkin varata kuvaukselle lisää aikaa ja ottaa sittenkin vielä pienemmillä porukoilla kuvia.

Itselläni meni myös jotenkin ajantaju hääpäivänä, koska en tajunnut kuvatessamme juhlapaikan pihalla sulhasen kanssa potretteja, että tämä on nyt se toinen kuvaushetki. Sään puolesta emme saaneet auringonlaskukuvia, mutta onneksi pystyimme kuvaamaan ulkona. Jälkikäteen kuitenkin jäi painamaan, etten muistanutkaan ehdottaa siirtymistä vielä sivummalle juhlapaikan pihalta. Olisimme saaneet kahdenkeskisen hetken sulhasen kanssa, jossa vain kuvaaja olisi ollut läsnä. Näin ollen hääpäivän fiilistely, halailu ja pusukuvat jäivät vähiin. Onneksi sulhanen löysi oikeat sanat tähänkin kuvausasiaan. Otetaan fiilistelykuvia esim. kymmenvuotishääpäivänä.

Pidin myös huntua pitkälle iltaan, joten kampauksesta ja häämekosta takaapäin jäi nyt ottamatta kuvia. Toisaalta tulipahan käytettyä huntua koko elämän edestä, koska harvemmin sitä muissa tilaisuuksissa käyttää. Onneksi on paljon onnistuneita muita kuvia, joista välittyy juhlan tunnelma. Vielä pitäisi osata päättää, mitä kaikkia kuvia teetetään ja millainen kiitoskortista tulee. Vieraskirjaan jäi tervehdysten ja onnittelujen jälkeen hyvin tilaa, joten kuvia saa samoihin kansiin talteen.

Mietin pitkään, sanonko näitä fiiliksistä ääneen. Niin hämmentävää. Eihän tällaisiin tuntemuksiin ja outoon oloon osannut varautua. En kuitenkaan halunnut jättää sanomatta tätäkin puolta, mitä häiden jälkeen voi tulla. Itselle olisi jäänyt jotenkin valheellinen olo, jos postaukset olisivat olleet vain iloista tykitystä ja hehkutusta. Kaikki tunteethan ovat sallittuja. Nyt ne vaan täytyy ottaa vastaan ja käsitellä. Uskon, että tämän jälkeen on helpompi muistella hääpäivää.