2. huhtikuuta 2019

Bali Adventure - Nusa Lembongan, Nusa Ceningan ja Nusa Penida

Kutalta lähdettyä olimme kolme yötä Nusa Lembonganin saarella. Siellä olisi viihtynyt kauemminkin, mutta kolmessa päivässä kerkesi näkemään ihan hyvin. Varattiin Boat Bali to Gili -sivuston kautta kyydit saarelle. Meidät tultiin hakemaan Kutan hotellilta ja kyydittiin isommalla kimppataksilla Sanuriin. Sanurissa ostettiin edestakainen venematka Nusa Lembonganiin. Merimatka kesti puolisen tuntia. Veneenä oli Putri Island, joka on riittävän suuri tuuliseen merimatkaan. Meno oli välillä hyvinkin pomppuista aaltojen takia, joten ihan pikkuveneellä ei kannata lähteä. Perille päästyä meidät ohjattiin oikeaan kyytiin, joka vei turisteja hotelleille. Matkustimme auton lavalla, jonka päälle oli tehty katos ja istuimet. Meitä oli viisi henkeä matkatavaroineen kyydissä. Jyrkissä nousuissa vähän hirvitti, pysyykö kyydissäkään, mutta päästiin perille.



Majoituimme Dodol Sunset Cliff Homestayssa. Majoituspaikka oli ihana. Olimme kallionkielekkeen reunalla, josta oli hienot maisemat merelle. Tie perille on erittäin huonossa kunnossa ja näyttää juuri siltä, ettei tien päässä ole mitään, mutta kyllä sinne pääsee autolla ja skootterilla. Majoituspaikan lähellä on kävelymatkan päässä pieni kauppa, josta haimmekin päivittäin juotavia. Myös majapaikan puolesta täytettiin jääkaappia ja pystyi ostamaan näitä juomia. 

Aallokko ei laantunut yöksi, vaan kuului vaimeana pauhuna huoneeseen asti. Niihin ääniin oli kiva nukahtaa, mutta herkille nukkujille suosittelen korvatulppia.
Aamupala tuotiin pöytään katoksen alle, kun olimme heränneet.
Majapaikassa oli rauhallista ja uima-allas tuntui olevan vain meidän käytössä iltaisin. 

Majapaikan kautta saimme ostettua snorklausretken. Muutenkin tuntui, että paikallisten kesken aina joku tunsi jonkun, joka puolestaan järjesti jotain. Meidät haettiin aamulla skoottereilla hotellilta ja ohjattiin rannalla veneeseen. Retkellä oli kuskin ja meidän kahden lisäksi nelihenkinen tanskalainen perhe. Veneellä pysähdyimme neljään eri paikkaan snorklaamaan. Kumpikaan meistä ei ollut aiemmin snorklannut, mutta onneksi olimme saaneet hyviä vinkkejä kotoa lähtiessä. Pysähdyimme ensimmäisen kerran Manta Pointille, jossa olisi mahdollista nähdä paholaisrauskuja. Aallokko oli aikamoinen ja vesi tummansinistä, lähes mustaa. Hyppäsin veneen laidalta räpylät jaloissa veteen saaden suun ja silmät täyteen merivettä. Ei mennyt ihan putkeen. En ollut tottunut räpylöillä uimaan, joten tuntui, että ne vaan vetivät minua pinnan alle ja pohjahan oli jossain kymmenen metrin päässä. Paniikki meinasi tulla, joten nousin suosiolla takaisin veneeseen. Merisairaudenkin merkkejä oli havaittavissa ja mietin jo, oliko tämä ensimmäinen ja viimeinen snorklausreissuni. 

Vaihdoimme paikkaa Wall Bayhin ja uskaltauduin uudestaan veteen, kylläkin ilman räpylöitä. Ja heti oli huomattavasti helpompaa hallita kehoa. Laseilla katsominen pinnan alle vaati uskallusta, syvään hengittelyä ja useamman ponnistelun. En tiennyt olevani näin herkkä. Mutta kun viimein pystyin rauhallisesti hengittämään snorkkelin kautta ja keskittymään, mitä oikein näin, oli näky ihan mieletön. Merenpohja oli huomattavasti lähempänä ja muutenkin oli tyynempi kohta snorklata, joten vedessäolo ei hirvittänyt enää. Snorklaus alkoi tuntua ihan tosi kivalta. Retken aikana kävimme myös Mangrove Pointilla ja Crystal Bayssa. Innostuin niin, että olin ensimmäisenä vedessä ja vikana nousemassa takaisin veneeseen, vaikka retkellä oli mukana lapsiakin. Korallit olivat ihan mielettömän värikkäitä enkä tiennyt, että ne voivat olla niin isojakin. Kaloja oli väliin paljonkin, joten nähtävää riitti.  


Yövyimme Nusa Lembonganilla, koska siellä on eniten majapaikkoja ja ravintoloita. Ensimmäisenä iltana olimme syömässä majapaikan vieressä ja jäimme jutuille työntekijän kanssa. Paikalliset olivat muutenkin helposti lähestyttäviä ja kiinnostuneita, mistäpäin kukakin turisti on Balille ja lähisaarille matkustanut. Tämä työntekijä antoi meille kartan kuultuaan, että olimme vasta saapuneet Nusa Lembonganiin. Hän merkkasi karttaan, mitä kaikkea ehdottomasti kannattaa saarella nähdä. Snorklauksen jälkeen vuokrasimme skootterin, mutta saimme vain yhden kypärän, koska muut olivat rikki. Paikalliset eivät juurikaan käyttäneet kypäriä, vaikka tiet olivat välillä aivan järkyttävässä kunnossa ja kuoppaisia. Periaatteessa saarella pärjää jalankin, mutta välimatkat voivat olla pitkiäkin ja enemmän saa irti liikkumalla skootterilla. Liikenne on hyvin rauhallista. Tööttäilyynkin tottuu, koska sitä tehdään paljon. Varsinkin silloin, kun ei näe kulman taakse, minne on itse kääntymässä ja jos on ohittamassa edellä menijän. Kadut olivat todella kapeita ja kaksi autoa rinnakkain mahtui hipoen toistensa ohi. Siksi kannattaa suosia skoottereita, koska niillä pääsee mihin vaan. 

En ole koskaan mopolla ajanut ja muutenkin ihan suosiolla olin vain kyytiläisenä. Teme oli ladannut puhelimeen Google Mapsin karttoja ja navigointi toimi ilman nettiyhteyttäkin. Tutustuimme Nusa Lembonganiin ja ajelimme myös vieressä olevan Nusa Ceninganin pikkusaaren ympäri. Nähtävyydet näillä kahdella pienemmällä saarella kerkeää hyvin ajella yhden päivän aikana. Liikkuimme skootterilla ainoastaan valosaan aikaan ja auringon laskettua kuljimme jalkaisin taskulamppujen valossa. Katuvaloja saarella ei ollut ollenkaan, joten auringon laskettua oli säkkipimeää. 


Blue Lagoon Nusa Ceninganilla. Nähtävyyttä voi ihastella kallion reunalta.
Yhden päivän vietimme Nusa Penidan saarella. Ajoimme skootterilla rantaan, lähelle Yellow Bridgeä. Siellä jätimme skootterin katokseen ja varuiksi otin oman kypärän mukaan Nusa Penidan puolelle. Paikallinen auttoi meitä ostamaan päivälipun saarelle ja ohjasi oikeaan veneeseen. Venematka kesti 10-15 minuuttia. Perille päästyä rannasta vuokrasimme skootterin ja nyt Temekin sai itselleen kypärän. Nusa Penidassa skootterit ja kypärät olivat paremmassa kunnossa. Teiden kunto oli vaihtelevaa. Välillä sai ajella hyväkuntoisia asfalttiteitä ja välillä kuoppia oli niin vieri vieressä toisiaan, ettei tiestä ollut tietoakaan. Saarella satoi päivän aikana, mutta säästyimme kastumiselta. Näimme vain, että tässä onkin enemmän vesilammikoita ja märät tiet, mutta itse sadekuuro oli loppunut.


Kelingking Beach tunnetaan myös nimellä T-Rex Bay. Alas rantaan pääsee laskeutumaan rappusia pitkin ja rannalla olikin muutamia uimassa,
Angel's Billabongilla pääsee uimaan laskuveden aikaan. Pohja on kiveä ja reitti veteen ei ole mikään helpoin. 
Broken Beachin pääsi kävelemään ympäri ja ihastelemaa maisemia kallion reunoilta.
Broken Beachin pieni kaistale hiekkarantaa, mutta alas ei ole kulkureittiä.






Nusa Penidasta saimme kokea pienen pintaraapaisun, joten reitti kannattaa suunnitella hyvin etukäteen. Nämä käymämme nähtävyydet olivat suht lähellä toisiaan, mutta silti skootterilla ajelua oli pitkät pätkät päivän aikana. Saarta voi kiertää myös autokyydillä oman oppaan kanssa. 


Oishii Bar & Grillin sushit olivat todella hyviä.



Juhlimme reissun aikana myös Temen synttäreitä.
Nusa Lembonganin, Nusa Ceninganin ja Nusa Penidan nähtävyydet ja maisemat ovat niin huikeita, että näillä saarilla kannattaa ehdottomasti käydä. Mielestämme lähisaaret olivat yksi parhaimmista kokemuksista Balin reissulla, vaikka vielä kaikkea mahtavaa oli edessä. Merimatka kestää Balilta puolisen tuntia, ja saarilla pääsee näkemään rauhallisempaa ja maalaisempaa paikallista menoa. Saaret ovat kivikkoiset ja kalliojyrkänteiltä avautuu huimat näkymät. Uimaan pääsee muutamilta harvoilta rannoilta, joten majapaikassa kannattaa olla oma uima-allas. Kiertelyn jälkeen pulahtamaan pääseminen oli ihan paikallaan. 












6 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä! :) Rakastan niin tuota meren turkoosia sävyä. Oliko roska-ongelma saarilla yhtä paha kuin Kutalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näillä saarillakin oli muovijätettä. Kävellessä näytti välillä siistiltä ja sitten yhtäkkiä metsän keskellä olikin pienimuotoinen kaatopaikka. Muovipullojätettä suurimmaksi osaksi eli pullonpalautusjärjestelmälle olisi enemmänkin tarvetta. Snorklausreissulla näki myös muutamia muovijätelauttoja ja yhdessä snorklauspaikassa huomasi uidessakin muutamia muoviroskia, kun katsoi laseilla pinnan alta ylöspäin. Roskat oli kuitenkin paremmin kerätty ns. keskittymiin, mutta kyllä niitä riitti saarilla ja muualla Balillakin, kun kierrettiin eri kohteita.

      Poista
    2. Se on kyllä niin surullista... En voi ymmärtää, miten Indonesiassa ei edelleenkään ole käytännössä minkäänlaista jätteenhuoltoa. Toivottavasti muutos asiaan saadaan pian!

      Haluaisin kaikesta huolimatta käydä Indonesiassa, Balilla ja vähän muuallakin. Olen sukeltaja ja snoklailija, ja siellä vedenalainen elämä on rikasta, kuten kerroitkin. Minkälainen fiilis teille kokonaisuudessaan jäi reissusta?

      Poista
    3. Snorklausta olisi voinut tehdä enemmänkin ja varmasti sukelluskin olisi elämys. Oltiin reissuun tosi tyytyväisiä ja olisimme voineet olla vaikka toiset pari viikkoa ihan kepeästi. Paljon jäi nähtävää ja koettavaa. Aiomme joskus myöhemmin vielä palata Indonesiaan pidemmäksi aikaa, mutta tässä välissä on hyvä nähdä muutakin. Ja Suomeen palattua sitä arvostaa taas ihan eri tavalla juoksevaa, juotavaa hanavettä, selkeitä liikennesääntöjä ja suurimmaksi osaksi hyväkuntoisia jalkakäytäviä ja katuja. Tämä reissu oli meille ennenkaikkea suuri kokemus.

      Poista
  2. Ihania kuvia ja matkakuume sai taas kipinän! Mekin olimme muutama vuosi sitten juuri Lembonganilla, viihdyimme vähän pidempäänkin. Itse Balin saaren ohitimme lähes kokonaan. Oli hauska lukea noista ensisnorklauksesi kokemuksista! Itse kun on toistakymmentä vuotta snorklaillut ja laitesukeltanut, ei oikein muistakaan, kuinka jännää se alussa oli.

    Ja jos Tanja tai joku muu kiinnostunut sattuu vielä lukemaan kommentteja: Indonesiasta suosittelen sukelluksen kannalta Komodon kansallispuistoa ja siellä liveaboard reissua. Yksi huikeimmista matkakokemuksista ikinä!

    VastaaPoista
  3. Juu Nusa Lembongan oli kyllä sellanen paikka ja muutenkin nuo lähisaaret, että hyvin olisi voinut olla pidempäänkin. Ja ei käynyt mielessäkään, että snorklaus olisi niin jännittävää, mitä aluksi oli. Ehkä joskus uskallan laitesukeltaakin, mutta täytyy vielä totutella lisää ihan snorklaten.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!