31. joulukuuta 2019

Missä mennään nyt

Syksy ja alkanut talvi ovat olleet kiireistä ja se on vaikuttanut hääasioiden paikallaan junnaamiseen. Sen verran edistystä on kuitenkin tapahtunut, että valokuvaajien top 30 on päästy top 2. Lopullinen valinta vaatikin aikamoista pähkäilyä, koska finaalikaksikon taso oli kova ja kumpi vain olisi ollut meille ihan täys kymppi. Kuvaajan valinnan vaikeudesta kirjoitin jo lokakuussa ja se on luettavissa täältäAjatukset ovat väistämättä palanneet aina hääkuviin ja loppuun asti hoitamaton asia häiritsee. Onneksi ei enää kauaa. Viimein nimittäin kuvaajalle on ilmoitettu valinnasta. Vielä odotamme vahvistusta. Superjännittävää! Ilmoitamme myös kaikille muille kuvaajille, ettei kukaan jää turhaan odottelemaan ratkaisuamme. Hääkuvaajan valinnasta tulen kirjoittamaan vielä myöhemmin lisää, koska olihan tämä aikamoinen projekti.

Ihanaa saada tämä kuvausasia hoidettua ja siirryttyä eteenpäin. Oollut hankala kirjoittaa blogitekstejäkin, kun ajatukset täyttyvät hääkuvista ja tuntuisi hassulta kirjoittaa viikosta toiseen samasta aiheesta. Olen myös viime viikkoina ollut paljon menossa, vaikka ajattelin, että lomalla on aikaa kirjoittaa. Siksi siis tämä huomaamattoman pitkäksi venynyt kirjoitustauko.


Kuva: Dariusz Sankowski - pixabay.com
Missä mennään nyt? 

En voi vieläkään sanoa, että häiden suunnittelu olisi tähän mennessä ollut stressaavaa, mutta ajatuksissa on kuitenkin lähes päivittäin. Tärkeimmät on varattuna eli kirkko ja juhlapaikka. Helpottaa huomattavasti, kun tietää milloin ja mihin hääpäivää suunnittelee. Hääpaikka on varattuna torstaista sunnuntaihin ja varauksen pidentäminen suuntaan tai toiseen onnistuu tarvittaessa. Pääkoristelupäivä tulee olemaan torstai. Onneksi tuli puheeksi, että perjantaille osuu metsästyksen aloitus ja ainakin sulhanen on aamusta alkaen määrittelemättömän ajan omilla teillään. Juhlapaikalla voi käydä viimeistelemässä perjantaina, mutta koko hääporukan saa paremmin paikalle aiemmin. 

Hääkuvaajan jälkeen valitsemme häiden musiikkiosuudet ja pitopalvelun. Yksi oikein hyvältä vaikuttava bändi tanssijalan virittämiseksi on löydetty, mutta vertaillaan vielä. Toisaalta, jos laulaja kuulosta mielettömältä videolla myös pianon säestämänä ja puhelimen kameralla kuvattuna, täydellä kokoonpanolla ei voi mennä vikaan. 

Pitopalveluita on kartoitettu, mutta ei tämäkään rasti ihan helpoimmasta päästä ole. Olisi hienoa saada ruoka läheltä, paikalliselta tekijältä. Omien ruokien ja leipomusten tuominenkin olisi plussaa ja tähän mennessä juteltuna onnistuu, kunhan ne merkitsee erikseen omatekemiksi. Vertailemme kuitenkin vielä esim. Tampereen suunnalla oleviin pitopalveluihin. En jotenkin uskalla luottaa ensimmäisten hakutulosten olevan timanttia ilman vertailua.

Kuva: thekaleidoscope / Vishnu R - pixabay.com
Upeat hääkutsutkin ovat löytyneet. Teen kuitenkin tässäkin vertailua, mutta parempia ei ainakaan vielä ole tullut vastaan. Muutkin paperituotteet eli menu- ja ohjelmalehtiset tulevat olemaan samaa sarjaa. Paperituotteillakaan ei ole mikään kiire, mutta silti ne tulevat uniinkin. Näin nimittäin, että valmiiksi kirjailluista paikkakorteista hukkuu osa ja vieraille on laitettava post it -lappuja, jäätävää. Ja niin ajattelin, etten ole se morsian, joka viilaa viimeiseen asti yksityiskohtia, viivottimen kanssa tarkistelee servettien kulmia ja haarukoiden paikkoja. Yrityksistä huolimatta unet näyttävät muuta.

Joululahjaksi sain viinipullovalot ja siitä se ajatus sitten lähti. Olen keräillyt erilaisia tyhjiä viini- ja skumppapulloja baaripöydän kukille maljakoiksi, mutta valotkin olisivat kiva lisä. Valoilla ja kukilla koristellaan muutenkin juhlapaikkaa sisältä ja ulkoa. 

Kukat ovat mielessä myös kampausta suunnitellessa. Juttelin yhden kampaajan kanssa, että suunnittelemani hääkampaus on sittenkin toteutettavissa, vaikka omat hiukset eivät olisikaan pitkät. Hiustenkasvatusprojekti jatkuu kuitenkin, koska haluan, että omaa hiusta on kampauksessa eniten. Vielä pitäisi päättää, haluanko hiukset nutturalle kokonaan taakse vai löyhemmästi sivulle kiinnitettynä. 


Kuva: castleguard / Rebekka D - pixabay.com
Nyt jo olen miettinyt ja pyöritellyt eri vaihtoehtoja häitä edeltävälle yölle ja hääyölle. Paikka vaikuttaa hääkampauksen ja -meikin toteutukseenkin. Suunnitelmissa on viettää kaasojen kanssa rento ilta ja yö ennen hääaamua. Tässä loppuvuoden aikana on tullut oltua useamman kerran hotellissa yötä ja hotellin sängyissä tulee nukuttua todella hyvin. Lisäksi aamupala olisi näppärästi valmiina odottamassa. Hotelliyö tarkoittaisi sitä, että olisimme Tampereella, joten haluammeko uhrata hääpäivästä melkein yhden tunnin pelkkään ajamiseen siirtyessä paikasta toiseen. Toisaalta tavarat olisi helppo jättää hääyötä varten Tampereelle, koska hotelliyöt jatkuisivat kuitenkin siellä. 

Olemme miettineet myös mökkiyötä, jolloin olisimme lähempänä hääpaikkaa. Voisimme myös mökkeillä pidempään hääpäivän jälkeen eikä heti tarvitsisi palata arkeen. Hääkampauksen ja varsinkaan meikin teko ei välttämättä onnistu hämyisessä mökissä, mutta ei hotellihuoneissakaan ole aina parhain mahdollinen valaistus tai riittävästi laskutilaa. Millaiseen ratkaisuun olette päätyneet hääyön ja häitä edeltävän yön osalta? Vinkkejä otetaan vastaan.


Kuva: Jerzy Górecki - pixabay.com
Vuosi vaihtuu ihan pian ja kolmevuotinen hääsuunnittelu on puolessa välissä. Ihana päästä seuraamaan myös ensi vuoden hääparien suunnitelmien huipentumia. Kohta on teidän vuotenne. Ihanaa ja rakkaudentäyteistä vuotta 2020!

16. marraskuuta 2019

Lokakuinen Hello Love -häätapahtuma

Lokakuu oli häämessukuu ja Love me do -häämessujen jälkeen olikin odotettu Hello Love -häätapahtuma Tampereella. Vielä näin marraskuun pimeydessäkin intoilen, kuinka pieni häätapahtuma voikaan antaa niin paljon. Vietimme kaasosiskojen kanssa viikonlopun Tampereella tutuissa maisemissa. Oli erityisen hienoa päästä heidän kanssaan kiertelemään Hello Love -häätapahtumaa ja ideoimaan häitä varten. Tapahtumassa kiertelyn lomassa juttelin melkeinpä kaikkien yrittäjien ja palveluntarjoajien kanssa ja yhdessä tapaamisessa oikein häkellyin, kun minut tunnistettiin.



Messujen anti ja käydyt keskustelut veivät niin mukanaan, että kuvailu jäi taka-alalle. Oli hienoa muun muassa päästä tapaamaan taidokkaita valokuvaajia ihan kasvotusten, koska valinta oli tuolloin ja on edelleen työn alla. Häämessut eivät olisi häämessut ilman hääpukuja. Tapahtumassa oli mahdollista sovittaa ja ostaa käytettyjä hääpukuja ja olenkin miettinyt ostavani hääpuvun käytettynä, jos sopiva osuu kohdalle. Hääpukuliikkeissä en ole vielä käynyt mekkoja hypistelemässä, joten tuntui jännittävältä edes koskea pukuihin. Katsoimme käytettyjen hääpukujen valikoiman läpi, mutta mikään niistä ei täysin kolahtanut, että olisi tehnyt mieli jonottaa sovittamaan. Sain myös suoraa ja pyyteetöntä palautetta, kun näytin mekkoa ja vierestä kuului "Mmm" suu viivana. Siitä tulikin loppuillan sopiva vastaus kaikkeen ja vedet silmissä naurut päälle. Olenkin suunnitellut ensimmäisiä hääpukusovituksia ensi kesälle ja syksylle, joten lisää "Mmm":tä on selvästi luvassa.  



Paperituotteita olen nähnyt useammilla messuilla ja tietysti kuvien kautta. Meillä paperituotteet eivät ole vielä ajankohtaisia, mutta kun se oikea osuu kohdalle, sen tietää. Innoistuin ja tykästyin tiettyyn malliin, tyyliin ja väreihin ja piti heti kotonakin Temelle näyttää. Vielä vähän makustellaan, suunnitellaan ja jätetään asia hautumaan, mutta ehdotus on oikein varteenotettava vaihtoehto. Toisaalta selailin aiempia postauksia ja omia muistiinpanojani todetakseni, ettei mieleni kyllä kauheasti muutu jotain päättäessäni, vaikka itse päätös veisikin välillä tuhottomasti aikaa. Jotta voisi olla vielä ympäripyöreämpää, en paljasta paperituotteista tässä kohtaa tämän enempää.

Floristin kanssa jutellessa vierähti tovi jos toinenkin. Kukkaihmisenä suunnittelusta on varmaan mennyt eniten aikaa kukkien parissa. Mitä kukkii, miten kukkii, miten kestää ja mihin hintaan. Iloinen yllätys olikin, että kauniin hääkimpun voi saada myös alle parilla sadalla ja silti hyvin sidottuna. Riippuen tietysti kukkavalinnoista. Nimittäin kotona kuului painokas kommentti, ettei yksi puska voi paria sataa maksaa. Varsinaista hääbudjettia meillä ei ole laskettuna valmiiksi, mutta olen tehnyt hahmotelman palveluja selvitellessä. Aidot kukat tulevat maksamaan ja vielä täytyy pohtia, kuinka paljon niihin on järkevää ja mahdollista panostaa. Sekin mietityttää, mitä kukille tapahtuu hääpäivän jälkeen ja keille kaikille ne tuottaisivat mahdollisimman paljon iloa.   



Pääsimme maistelemaan holittomia drinkkejä ja häiden juomapuoli lähti heti ihan uusiin sfääreihin. Satsaus baarimikkoon tai juhlavieraiden määrän puolesta baarimikkoihin on edelleen kysymysmerkkinä. Olemme olleet häissä, joissa oli ihan huiput ammattilaiset tekemässä juomia ja pieni jonotus ei tuntunut missään illan aikana, kun juoman valmistumisen seuraaminen meni viihdykkeestä. Toisaalta olisi kiva, että joku tekisi juomat pyytäessä, mutta emme kuitenkaan halua nakittaa sitä kenelläkään häiden apujoukoista. Olemme olleet myös häissä, joissa drinkit on tehty itse ohjeiden mukaan ja sekin on toiminut. 

Juomien jälkeen keskustelu jatkui kätevästi ruokiin ja hääkakkuihin. Ruoasta meillä on visio ja selkeät mieltymykset. Häämessuilla oli ihana kuulla, että miettimällemme cateringille sopi omien ruokien lisääminen menun rinnalle, kunhan ne merkataan selkeästi niiden olevan itsetehtyjä. Sulhasen kaatamaa ei olekaan enää ihan mahdoton toive. Kakkujen leipojana hääkakkukin tulee olemaan itselle tärkeä. Tuntuu, että ihan mikä vaan osa-alue häissä tuntuu olevan itselle tärkeää ja siksi mieluummin selvitänkin ja vertailen vaihtoehtoja ensin itsekseni. Kun vaihtoehdot ovat päässeet omasta seulastani läpi, näytän parhaat Temelle ja teemme päätökset valinnoista yhdessä. 



Ylläolevassa kattauksessa oli ihana nähdä oma visio konkreettisesti esillä. Neilikoiden väri ei meillä tule olemaan valkoista tai ainakaan pelkkää valkoista, mutta juuri tämmöisiä pieniä asetelmia olen kokeillut moneen otteeseen kotona. Servetit olivat kivan simppelit ja painatus toi sitä jotain. Kuvan taustalla näkyvät Hämpärit. Tapahtumaan osallistujat saivat mukaansa pastellisävyisen Hää-ämpärin. Mieletön idea ja tämäkin kirvoitti monet naurut. Katseet kääntyivät jo kadulla, kun kolme tyttöä mennä viiletti ämpärien kanssa. Laukut ovat ihan yliarvostettuja. Kyllä se ämpäri pitää olla, kun tästä lähin menee iltaa istumaan

Olen käynyt monilla häämessuilla, mutta Hello Love -häätapahtuma meni kirkkaasti kärkeen juuri sen takia, että palveluntarjoajat olivat kaikki suht läheltä tulevia häitämme. Tai ainakin järkevän matkan päästä, jotta mahdolliset kilometrikorvaukset eivät nouse pilviin. Muutenkin olisi hienoa tukea paikallisia yrityksiä ja tekijöitä. Sanomattakin on selvää, että odotan ensi vuoden häämessuja. Alkuvuosi onkin yhtä messuhuumaa. 

19. lokakuuta 2019

Hääkuvaajan valinnan vaikeus

Hääkuvaajan valinta on ollut pitkällinen ja hankala projekti. Hankala siitä syystä, että mielettömän hyviä valokuvaajia tuntuu olevan ihan liikaa. Jos useamman valokuvaajan ottaminen olisi mahdollista, ottaisin heti viisi kuvaajaa häihimme. Toisaalta kaksi kuvaajaa mahdollistaisi tilanteiden taltioinnin monipuolisemmin, kun toinen kuvaaja voi olla ulkona ja toinen pihalla.. Näinhän asiaa perustelin Temelle. Tarkoitin kylläkin, että kaksi kuvaajaa saavat kerralla materiaalia eri kulmista kuvattuna, kun voivat olla eri paikoissa hääpäivän aikana.

Kuva: Geralt - Pixabay
Valokuvaajan valinnasta tuli ihan itsestään projekti, koska hyviä kuvaajia tuntui löytyvän vain lisää ja lisää. Katselin kuvaajien nettisivuilta portfolioita ja seuraan valokuvaajia Instagramissa. On ollut kiva nähdä, millaisen kuvan valokuvaajat antavat itsestään somessa. Ja on päässyt vertailemaan kuvaajien ja kuvien kehittymistä esim. viime kesän kuvista tämän kesän kuviin. Ajattelin, ettei minusta tule Excel-morsianta, mutta niin vain kävi. Pelkkä oma muisti ei riitä top 30 valokuvaajan listan ylläpitämiseen. 

Valokuvaajan valinta on itselleni isompi asia, joten otin tämän asian hoitaakseni. En myöskään malttanut odotella, että valokuvaajan etsintä olisi aloitettu vasta vuoden päästä. Halusin olla ajoissa. Ja se kannatti. Ilokseni huomasin, että saimme useita vastauksia valokuvajilta, joilla hääpäivämmä on vielä vapaa. Olemme niin ajoissa, että muutamia viestejä tuli myös, ettei varauskalenteri ole vielä auki vuodelle 2021.

Kuva: Michal Jarmoluk - Pixabay
Kuvaustarjouksia on putoillut ja seuraava tuntuu olevan aina vähän parempi kuin edellinen. Ajoissa oleminen näkyi kivasti myös tarjouksissa. Listasin kuvaajia helposti, mutta yhtä helposti sieltä myös karsin, jos usemamman kerran katsottuna aiemmat hääkuvat eivät kohdanneetkaan toiveidemme kanssa. Tai no tässä vaiheessa minun toiveitani hääkuvistamme. Top 30 väheni top 20. Listalla on edelleen paljon kuvaajia, jotka ovat ihan huipputasoa. Temekin selasi kuvaajien portfolioita tässä vaiheessa. Näytin kuvia ihan random järjestyksessä, jotta omat suosikkini eivät vaikuttaisi hänen päätöksiinsä. Hän kommentoikin, että nämähän ovat tosi hyviä ja kelpuuttaisi kenet vaan kuvaamaan. No hei, en kai jättäisikään listalle kuin hyviä tai paremminkin superhyviä valokuvaajia. 

Kuva: Michal Jarmoluk - Pixabay
Seuraavaksi katsomme kuvia vielä uudestaan ja valitsemme omat top 10. En ole siis kertonut omia suosikkejani. Teme myös näki ensin pelkät kuvat eikä vielä tiennyt tarjousten sisällöistä tai hinnoista. Ennen top 10 ollaan molemmat kartalla faktoineen. Sen jälkeen verrataan suosikkilistojamme. Helpointahan olisi jos parhain olisi suoraan sama kuvaaja molemmilla listan kärjessä, mutta ihan siihen en usko. Tarkoituksena on varata kuvaaja vielä tämän vuoden puolella, jotta saan mielenrauhan. Kuvaajat ja tarjoukset pyörivät ajatuksissa lähes päivittäin. Kuvat ovat minulle tärkeitä, mutta haluan, että olemme ammattilaiseen molemmat tyytyväisiä.

Kuva: Jlxp - Pixabay
Vinkkini hääkuvaajan valintaan
  • Katso valokuvaajien ottamia hääkuvia mahdollisimman paljon.
  • Seuraa kuvaajia somessa, koska kuvat päivittyvät yleensä nopeammin esim. Instagramiin kuin kuvaajan omille nettisivuille.
  • Mieti, millaista tyyliä ja kuvia häistänne haluatte ja valitse kuvaajat, joiden materiaali vastaa mieltymyksiänne.
  • Pyydä tarjouksia 1-2 vuotta ennen hääpäivää.
  • Hyödynnä häämessujen aikaa, koska tapahtumissa kuvaustarjoukseen voi mahdollisesti saada jotain ekstraa.
  • Ole ajoissa, koska parhaat varataan ensin. 
  • Tapaa kuvaaja, jotta tiedätte, kohtaavatko kemiat. Hääpäivänä kuitenkin vietätte kuvaajan kanssa paljon aikaa.

Hääkuvaajan valinta on vielä työn alla. Katsotaan, mihin lopulta päädymme. 

Millaista hääkuvaajan etsintä ja valinta sinulle oli?

11. lokakuuta 2019

Love me do Autumn Fair 2019 - inspiraatiota yksityiskohdista

Häämessuille pääsy ja hääblogimiittiin osallistuminen saatu


Viime viikonloppuna olin Love me do Autumn Fair 2019 -häämessuilla. Häämessukauden alkamista olen odottanut innolla. Häämessut katkaisevat hyvin syksyistä perusarjen puurtamista. Inspiraation määrä kasvaa huimasti ja jotenkin häämessujen jälkeen saa lisäboostia selvittää ja hoitaa asioita hääpäivää varten.


Kaapelitehtaalla oli monenlaisia messupisteitä. 
Kävin jälleen testailemassa sormuksia. Vihdoin alkaa tuntua siltä, että mieluinen vihkisormusmalli alkaa löytyä. Ainakin palaan kerta toisensa jälkeen eri koruseppien malleja kokeillessa tähän tiettyyn, johon vertailen kaikkia muita sormuksia. Varsinkin isommilla häämessuilla on paljon eri koruliikkeitä edustettuna, mikä helpottaa useiden sormusten kokeilua lyhyen ajan sisällä.

Häämessuilla oli myös nähtävissä Vuoden kaunein sormus 2019 -kilpailun sormukset. Tämän vuoden sormuksissa on selvästi käytetty mielikuvitusta ja luovuutta. Itse tykästyin sormusehdokkaista alla olevaan Laura Darthin suunnittelemaan sormukseen, joka on perinteinen yksikivinen sormus kuitenkin pienellä twistillä. Vuoden kaunein sormus -kilpailun sormukset näet haat.fi -sivuilla ja äänestyskin onnistuu samalla.    


Vuoden kaunein sormus 2019 ehdokas - Laura Darthin suunnittelema Pretty in pink -sormus. 
Tämänkertaisilla Love me do -häämessuilla tuntui olevan todella paljon hääpukuliikkeiden messupisteitä. Pukusuunnittelijoiden kanssa pääsi keskustelemaan ja hääpukuja oli mahdollista sovittaa. Itse kuitenkin edelleen ohitin nämä pisteet. Haluan, että häämekkoja kokeillessa kaasoni ovat mukanani. Ja hetki on varmasti rauhallisempi varattuna aikana kuin messuvilinässä. Kuitenkin häämessuilta voi saada hyviä alennuksia tai vaikka sopia noutavansa pukunsa häämessujen aikaan.  

Häämessuilla oli mahdollista nähdä hääpukuja ja miesten hääpukeutumista myös muotinäytöslavalla. Mielestäni on hienoa nähdä hääpuku päällä, miten sen kanssa onnistuu liikkuminen ja miltä puku näyttää liikkuessa. Siis ennen kuin pääsee itse mekkoja kokeilemaan. Hääpuvuista teen vielä oman postauksensa myöhemmin.


Tässä haluamaani helman runsautta ja laahuksen liikettä. Hääpuku - Justin Alexander. 
Hääpukujen lisäksi olen miettinyt jo, mitä löytyy helman alta. Kakkoshääkengistä kerroinkin jo aiemmin täällä. Love me do -häämessuilla kävimme hääblogimiittiporukalla tutustumassa Zanna Fashionin kenkiin. Ja mitä kenkiä ne olivatkaan. Iskin silmäni yhteen avokaspariin ja nyt täytyy pohtia, olenko valmis satsaamaan. Kengät nostaisivat hääkengät ihan nextille levelille.


Nimittäin nämä ihanuudet - Ban Joe Pink Rainbow. Rusetin väri pistää vielä himmaamaan tilausta.
Zanna Fashion kenkävalikoimaa; malleja, väreja ja yksityiskohtia riittää.
Kiinnitin häämessuilla huomiota myös miesten pukeutumiseen, mutta tällä kertaa kameraan ei kertynyt näytettävää. Jotenkin puvut eivät kolahtaneet. Kuitenkin Naskalin nahkaiset rusetit kolahtivat jälleen. Teme ei ole juhlissa vielä rusettia käyttänyt, mutta hääpäivänä voisi olla. Ainakaan ehdotus ei saanut täystyrmäystä. Nahkainen rusetti on näyttävä yksityiskohta pukeutumisessa ja värejä on mistä valita. Vaikka näitä rusetteja on näkynyt jo useammissa häissä, vetävät ne silti puoleensa. 


Naskali Leatherin valikoimaa.
Rusetti sopisi sulhasen lisäksi hyvin bestmaneillekin. 
Love me do -häämessujen aikaan oli mahdollista äänestää juhlakattauskilpailussa ja jaetun voiton veivät Ecodecor ja tapahtuma- ja juhlapalvelu Kutsun. Kaikissa kattauksissa oli syksyistä vaikutelmaa ajankohtaan sopien. Nappailin jälleen yksityiskohtia omaa hääkattausta ajatellen. 


Kattaus Ecodecor.
Ecodecorin kattausta äänestin itsekin, koska se oli kokonaisuutena mieluinen. Köynnöksiä tulee jossain määrin koristelussa käytettyä. Isoja kynttilöitä ihastelen edelleen, mutta juhlapaikassamme saa polttaa vain tuikkuja. Korkeat ledikynttilät olisivat tietysti salittu ja turvallinen vaihtoehto. Kattauksessa on käytetty puuta, jota meidänkin häissämme tulee näkymään. Puiset nimikyltit ovat ihana yksityiskohta ja vieraat voisivat halutessaan ottaa oman kyltin mukaansa.


Kattaus: tapahtuma- ja juhlapalvelu Kutsun.
Kattaus: KP Catering.
Näissä Kutsun ja KP Cateringin tekemissä kattauksissa korkeat pöytäkoristeet kiinnittivät huomion. Yläpuolella olevaan tankoon saisi roikkumaan koristeita tai lyhtyjä, mutta olisivatko ne juuri kasvojen korkeudella. Korkean koristekokonaisuuden tukevuus myös mietityttää. Näyttävää näin yksittäisenä, mutta entä kymmenen kertaa juhlasalissa.   

Kattaus: KP Catering.
Kattaus: Juhlatarvike.
Kattaus: Juhlatarvike.
Kukitamme.fi tekemässä kattauksessa on myös puiset vieraiden nimikyltit aavistuksen tummempana. Ja jälleen korkeat kynttilät. Kattaukseen on yhdistetty ruokailu- ja kahviastiat samaan aikaan ja mielestäni pöytä on liian täynnä. Tähän täytyykin kiinnittää huomiota, jotta pöytään jää myös tyhjää laskutilaa.  

Juhlatarvikkeen tekemässä kattauksessa ihastuin kristallilaseihin, jotka tuovat kattaukseen ripauksen enemmän näyttävyyttä. Pienet kukka-asetelmat pitkin pöytää ovat myös oikein kivat ja samaa olen suunnitellut meillekin. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin yrittää jutella edessä istuvan kanssa liian korkeiden pöytäkoristeiden yli. Pienissä asetelmissa ei olisi sitä vaaraa.


Kattaus: Kirkkonummen kukka.
Kattaus: Kirkkonummen kukka.
Kattaus: Mustion Linna.
Kattauksissa kiinnittyi huomio, kuinka monella eri tavalla servetin voi taitella ja miten se vaikuttaa kokonaisuuteen. Haussa onkin hieman vahvempaa servettipaperia tai kankaiset servetit. Kankaiset ovat mielestäni juhlavammat ja tarpeeksi isot suojaamaan mekon helman syödessä. 

Kirkkonummen kukan kattauksessa tykästyin korkeaan kukka-asetelmaan pöydän keskellä, vaikka korkeita asetelmia olenkin vierastanut. Tässä ja Mustion Linnan tekemässä kattauksessa tulee hyvin ilmi, että vähemmän on enemmän. Paikkakorttina oleva naatti on hauska ja maanläheinen yksityiskohta. 


Karhujään jäätä, juomat ja menoks.
Karhujään jäätä myös hääblogimiitin juomien viilennyksessä.
Karhujään pisteellä oli laitettu jäitä kottikärryyn ja siihen juomat kylmenemään. Ihan mieletön idea ja näyttävä yksityiskohta. Sinkkivateja olen nähnyt käytettävän eri kokoisina mielin määrin, mutta eipä ole tullut mieleen tehdä näin. Kottikärryt löytyvät melkeinpä jokaisesta kodista, joten toteutuskin on helppoa. Karhujään jääpalat ovat isompia kuin kaupoissa ja isot jääpalat eivät myöskään sula niin nopeasti. Isompiin kuutioihin voi myös kustomoida esim. nimikirjaimet tai häälogon. 


Pitopalvelu Mistelin ja juhlapalvelut Ilovepartyn yhteismessupisteellä upea kuvaustausta.
Pitopalvelu Mistelin ja juhlapalvelut Ilovepartyn yhteismessupisteellä oli aivan ihana hääkuvaustausta. Toteutukseen voi käyttää esim. hallaharsoa tai läpikuultavaa verhoa. Lopuksi kiinnittää kehikkoon muutamia kukkia ja valmista. Pyöreä muoto olisi upea tausta juuri ryhmäkuvia ottaessa. Teme pääsee nikkaroimaan. Suorikulmainen kehikkö käy myös ja se voikin olla helpompi itse toteuttaa, jos tuollaista ympyräkehikkoa ei löydy valmiina. Valokuvaustausta toimisi hyvin kesäisenä päivänä ulkonakin ja tarvittaessa taustan voi nostaa sisälle.  


LYYLI Bridal & Wedding messupisteellä upea kukkaseinä.
Korkeampaa ja näyttävämpää kuvaustaustaa oli esillä LYYLI Bridal & Weddingin messupisteellä. Jos juhlapaikassa vaan on tilaa, tämä olisi ehdoton. Mon Rêve d'Amour -blogin Sarah osaa kertoa kuvaustaustasta lisää kiinnostuneille. Hyvin yksinkertainen toteutus, mutta niin kaunis ja näyttävä. 

Love me do -häämessuilla oli siis paljon nähtävää, kuten postauken pituudestakin voi huomata. Ja silti tämä oli vain pintaraapaisu. Yksityiskohdat ovat niitä, mihin itse kiinnitän huomiota. On kiva, että esim. kattauksessa, koristeissa ja paperituotteissa on jokin yhdistävä tekijä. Kokonaisuus on tietysti tärkeintä. Olitko Love me do -häämessuilla? Saitko sen, mitä lähdit hakemaankin? 

26. syyskuuta 2019

Love me do Autumn Fair 2019, mitä kaikkea onkaan luvassa

Kaupallinen yhteistyö:

Postaus on osa Hääblogipäivän valmennusta.


Kesän jälkeen ihan hätkähtää, kuinka pimeää tähän aikaan voikaan olla. Onneksi iloa ja valoa syksyyn tuovat häämessut. Syksyn ensimmäiset ovatkin jo ihan nurkan takana. Lauantaina 5.10.2019 järjestetään kymmenennen kerran Love me do -häämessut Helsingin Kaapelitehtaalla. 

Nämä tulevat olemaan kolmannet Love me do -häämessuni ja odotan niitä ihan yhtä innoissani kuin aiempiakin. Tammikuun häämessuhulinaan pääset palaamaan täällä ja täällä. Viime vuoden häämessujen kuvasaldoa voit käytä katsomassa täältä. Mitä kaikkea ihanaa onkaan tänä vuonna odotettavissa? Tässä muutamia poimintojani.  

Kuva: Love me do:n Facebook, täältä.
Musiikkia luomaan tunnelmaa:

* Duo E. Alavillamo - monipuoliselta duolta musiikkia juhliin
* Kruuvaus - hääbändi
* Ohjelmanurkka - DJ-palvelu, karaoke-, ääni- ja valotekniikka
* Teija Sotikoff Band - hääbändi
* Teknoaitta - ohjelmatoimisto, DJ-palvelut, ääni- ja valotekniikka
* Trio Lyhty - monipuolinen trio-orkesteri
* Ääntätupaan.fi - äänentoisto-, valaistus ja DJ-palvelut
Lähde: https://www.lovemedo.fi/l/naytteilleasettajat05102019/.

Messuhallin Podiumilla esiintyy niin duo'oa kuin hääbändejä koko häämessujen ajan. Jos musiikkipuoli on vielä mietinnässä, kannattaa olla kuulolla. Tarkemmat esiintymisajat ja esiintyjät löydät Love me do:n messuohjelmasta

Messuhulinaa viime vuodelta. 
Workshop-areenalla tapahtuu

* klo 11:30 WRKS: Helsingin Seurakuntayhtymä: Tule kuulemaan ja keskustelemaan vihkimisestä
* klo 12:00 WRKS: Home In Garden: Tehdään itse vieheitä ja rintakukkia
* klo 13:00 WRKS: Lakiasiaintoimisto Dominus: avioehto ja avioliiton vaikutus perintöön
* klo 13:30 WRKS: Morsian on aina oikean kokoinen! Asiaa kehopositiivisuudesta: Wedding Garagen Maija Putkonen & Miss Plus Size Perintöprinsessa Tuulia Kovanen
* klo 14:30 WRKS: Suomen Ilotulitus: Hääilotulitus
Lähde: https://www.lovemedo.fi/l/messuinfo05102019/

Home In Gardenin workshopissa pääsee näpertelemään vieheitä ja rintakukkia. Kannattaa olla areenan lähettyvillä hyvissä ajoin ennen workshopin alkua, koska osallistumispaikkoja on rajoitetusti ja ne täyttyvät nopeasti. Kukkaintoilijana yritän keretä itsekin paikalle.    

Tammikuun Love me do -häämessujen hääkimppukilpailusta inspiraatiota hääkimppuun.
Hair Pro Team - pikakampauksia

Messujen ollessa lauantaina, voi hiukset käydä laittamassa loppuiltaa varten. Hair Pro Team tekee pikakampauksia pientä korvausta vastaan. 

Oriflamen Beauty Babes - meikkipohjaopastusta ja tuote-esittelyä

Häämessujen jälkeistä aamua ja kaikkia tulevia päiviä varten Oriflamen Beauty Babesilla on tarjolla ilmaista meikkipohjaopastusta, ihonhoitotuotteiden ja meikkien esittelyä sekä jaossa on näytteitä. 

Love Me Do -messuilla on myös monia muita palveluita tarjoamassa apua hyvinvointiin ja  kauneuteen:

* Beautyland - kauneushoitola Kirkkonummelta
* Miraque - magneettiripset
* Forever Living Products - aloe vera -tuotteita
* GoMinerals Finland - kuolleenmeren kosmetiikkatuotteita
* Hair Pro Team - kampaamopalvelut, pikakampaukset ja myös muotinäytöksen kampaukset
* Ilona Luonkos - vegaaniset öljypuhdistuskakut kasvojen ja vartalon hoitoon
* Nu Skin Mette Winter - Nu Skin kosmetiikkatuotteet
* Oriflame Beauty Babes - kosmetiikkatuotteet, pikameikkaukset ja -hoidot
* Parturi-kampaamo Studio 83 - hääkampaukset ja meikkaus
* Rohdos-Ala - ammattikosmetiikan maahantuojan verkkokauppa
Love me do -häämessuilla pääsee näkemään sekä kotimaista että kansainvälistä häämuotia.
Jos hääkampauksen ja -meikin suhteen olet vielä kysymysmerkkiä, häämessuilla kannattaa hyödyntää palveluiden pisteet ja käydä jututtamassa eri tekijöitä. Häiden suunnittelu voi muuttua stressaavaksi, mitä lähemmäs hääpäivää edetään, joten rentoutuminen kauneushoitolassa voi olla paikallaan. Irtiotto to do -listoista ja omaa aikaa. Keho ja mieli kiittävät varmasti. 

Jos visiitti kauneushoitolaan ei tunnu mahtuvan aikatauluun, ihonhoito- ja kosmetiikkatuotteiden avulla voi tehdä hemmotteluhetken kotona. Bridelisa-hääblogin Elisa kirjoitti Luonkosin öljypuhdistuskakuista, joista voit käydä lukemassa hänen blogistaanMiraquen magneettiripset ovat nopea pelastus arkeen ja antavat näyttävyyttä juhliin. Jos magneettiripset eivät ole sinulle vielä tutut, voit käydä lukemassa lisää täältä. Myös Tahdon sanoa tahdon -hääblogin Sara kirjoitti blogiinsa, kuinka saada näyttävät ripset ilman ripsipidennyksiä tai meikkiä.  


Häämuotinäytöksistä voi upeiden pukujen lisäksi saada inspiraatiota hääkampaukseen.
Studio 1851

Messuilla on paljon ilmaista ohjelmaa vain sisäänpääsyn hinnalla. Kuitenkin pitäähän näinkin kivasta elämyksestä kertoa, vaikka se maksullinen onkin. Nimittäin Studio 1851 järjestäää vanhanajan kuvausta messupäivän aikana.

"Porilainen Studio 1851 on historiallisiin kuvausmenetelmiin erikoistunut valokuvaamo. He kuvaavat messuilla klo 11-17 välisenä aikana yksilö- ja parikuvia vanhalla paljekameralla. Kuvan saa heti mukaansa. Kuvaus on maksullista ja ajan kuvaukseen voi varata etukäteen." Lähde: https://www.lovemedo.fi/l/studio1851/.   

Muokattu 3.10.2019: Studio 1851 järjestämä kuvaus on peruuntunut.


Luvassa jälleen näyttäviä kattauksia täynnä ihania yksityiskohtia.
Muista äänestää häämessupäivän aikana Love me do:n kattauskilpailussa Instagramin puolella. Osallistujien kesken arvotaan 150€ arvoinen lahjakortti Calligraphenille, juhlatarvikkeiden verkkokauppaan. 

Häämessuille kannattaa mennä avoimin mielin hakemaan inspiraatiota ja viettämään päivä täysin häähumussa. Jos kuitenkin haluat häämessuista vielä enemmän irti, listaa etukäteen ylös, ketä ainakin haluat tavata ja mitä nähdä. Näytteilleasettajia on Suomen suurimmilla messuilla pitkä lista. Häämessujen runsas ohjelma, palvelujen valikoima ja esittelypisteiden määrä voi hätkähdyttää ja messupäivä menee tunnetusti yhdessä hujauksessa. Love me do:n sivuille on kerättynä myös heidän vinkkinsä: Näin otat kaiken irti messuista

Nähdäänkö Love me do -häämessuilla?

17. syyskuuta 2019

Kakkoshääkengät

En ajatellut asiaa ennen kuin nämä osuivat kohdalle. Ja hyväähän ei kannata ohittaa. Olen löytänyt itselleni ihan parhaat kakkoshääkengät. 


Löysin valkoiset keinonahkaballeriinat Facebookin hääkirpputorilta. Aiempi morsian oli käyttänyt kenkiä loppuillasta juurikin kakkoskenkinä. Kengät ovat siis vähän käytetyt. Valkoinen keinonahka on todella hyvässä kunnossa, ei ole jäljen jälkeä. Ihan mieletön löytö. Myyjän kanssa emme nähneet. Hän nimittäin jätti kengät kokeiltavaksi ulos pussissa. Suuri luotto, johon itse en kyllä pystyisi. Kävin testaamassa ja kysyin viestillä, mihin voin maksun suorittaa. Nyt vaan pitäisi malttaa käyttää kenkiä mahdollisimman vähän, jotta ne pysyvät valkoisina häihin asti. Onneksi on siis syksy. 


Varsinaisiksi hääkengiksi olen ajatellut avokkaita. Muutamia kriteerejä hääkengille on, kuten pyöreä kärki, korko 5cm luokkaa ja kenkien väri valkoinen, nude tai haalea vaaleanpunainen. Olenkin tilaillut ja kokeillut vielä tuloksetta erilaisia avokkaita. Minulla on yleensä tummat ja vaaleat avokkaat juhlia varten, koska jommat kummat sopivat aina asuun kuin asuun, mekkojen kaveriksi. Aiemmat valkoiset avokkaani ovat jo sukujuhlia ym. niin nähneet, että kunto alkaa olla sen mukainen. Kenkien ei mielestäni tarvitse hääpäivänä olla uudet, juuri ostetut, vaan mieluummin jalkaan mallautuneet ja hyväksi todetut. Siksi etsinnässä onkin avokkaat, jotka sopisivat sekä hääpäivään että muihin juhliin. 

Vaikka unelmien hääkengissäni onkin matala korko, olen todennut sen parhaimmaksi jaloilleni ja varsinkin tanssiessa. Teme on minua pidempi, mutta kuitenkin jo 10cm koroissa olemme samanpituiset. Käytän harvoin korkeita korkoja, joten en koe sitä tarpeelliseksi hääpäivänäkään. Jonkun mielestä voi olla pinnallista ajattelua, mutta olen miettinyt myös kuvien kannalta kenkävalintaani. Haluan, että voin nojautua tulevan mieheni syleilyyn ilman, että peitän hänet kokonaan.

Kuva StockSnap - Pixabay.com, täältä.
Yleensä juhlien loppupuolella tulee tunne, että haluaa heittää korkkarit jalasta. Kakkoshääkengät ovat siinäkin mielessä hyvät, että illaksi on kengät, joihin vaihtaa. Perus valkoisille balleriinoille on varmasti käyttöä häiden jälkeenkin. Ja toisaalta plan B on jo valmiina, jos unelmien hääkenkiä ei löydykään.

Meinaatko varata hääpäivälle toiset kengät? Tai vaihdoitko kenkiä hääpäivän aikana?

11. syyskuuta 2019

Apua häiden suunnitteluun

Kaupallinen yhteistyö:
Postaus on osa Hääblogipäivän valmennusta.

Puolentoista vuoden hääsuunnittelun aikana olen lukenut ihan mielettömästi erilaisia kirjoituksia häihin liittyen. Tällä hetkellä lukulistallani on noin 50 erilaista blogia, joista kymmenisen on muita aiheita kuin häät. Ei siis ihme, että omatkin ajatukset täyttyy häistä, kun aiheesta lukee ja siihen törmää päivittäin. Tykkään lukea muiden hääsuunnitelmista, koska jokaisen häät ovat ihan omanlaisensa kokonaisuus. Näistä teksteistä ja ajatuksista saa murusia myös omien häiden suunnitteluun. Niin sanottu vertaistuki on ollut todella antoisaa, kun olemme nähneet hääblogimiittien ansiosta toisiamme ja olen päässyt tutustumaan osaan ihmisistä kirjoitusten takana. 

Hääblogien lisäksi eri häämedioiden kautta voi saada apua häiden suunnitteluun. Viime vuonna luin ensimmäistä kertaa ikinä häälehtiä ja painokset ovat edelleen tallessa. Lehdet ovat minulle kuin hääraamatut. Painokset ovat paksuja kokonaisuuksia eli niistä riittää iloa pidemmäksi aikaa. Odotan silti tämän vuoden uusia lehtiä. Tykkään lukea lehtiä, koska silloin irtautuu tuijottamasta puhelimen tai koneen ruutua. Seuraan häämedioita Instagramin ja Facebookin kautta ja tilaan sähköpostiin häämedioiden uutiskirjeet. Olen kokenut tämän helpoimmaksi tavaksi pysyä ajan tasalla uusista teksteistä ja tapahtumista. Mutta mitä muuta häämedioiden sisällä on? 

Viime vuoden painoksia, joiden pariin palaan edelleen.
HÄÄT MEDIA

Häämedioista minulle tutuin on Häät Media. Olen käynyt useamman kerran Love me do -häämessuilla, jonka yhteistyökumppanina mm. Häät Media on sekä seuraan aikalailla kaikkia Häät-blogiyhteisön hääblogeja. Häät-lehden näköispainosta voi lukea selaimella ja lehtipisteisiin lehti ilmestyy kahdesti vuodessa. Häät.fi -sivustolta löytyy lisää ajankohtaisia artikkeleita, mainossisältöä ja kilpailuja. Hääpalveluita on listattuna kattavasti eri kategorioittain. Lisäksi Häät.fi -sivustolla on kolme erilaista työkalua suunnittelun tueksi; Hääpolku, Sormuskone ja Hääpukukone.   

Hääpolku

Sisäänkirjautumisen jälkeen Hääpolku voi alkaa. Jos suunnittelun aloittaminen tuntuu hankalalta, Hääpolun alussa on vinkkejä vauhtiin pääsemiseksi. Sivuilta voi myös tulostaa to do -listan tulevia kuukausia ja viikkoja varten. Hääpolun varrelta löytyy lisää eri suunnittelun vaiheisiin liittyviä artikkeleita ja muistutus Häät-lehteenkin tutustumisesta. Suunnittelun vaiheeseen sopiessa Hääpolulla on muistutus myös kootuista hääpalveluista. 

Sormuskone

Sormuskoneen avulla voi etsiä sopivaa kihla- ja vihkisormusta Suomessa saatavilla olevien sormusten joukosta. Sormuksien rajaamiseksi voi syöttää merkin, tyylin, valita metallin, kiven muodon, kummalle sormus tulisi vai unisex-malli ja sopivan hintahaarukan Kaikkia kriteereitä ei tarvitse laittaa, jos esim. haluaa tarkastella eri merkkien sormuksia tietystä hintaluokasta. Mitä enemmän kriteereitä on, sitä rajatumman tuloksen saa. 

Hääpukukone

Hääpukukone toimii samalla periaatteella kuin sormuskone. Voit etsiä sopivaa hääpukua merkin, hääpuvun muodon ja tyylin, malliston ja hintahaarukan perusteella. Hakukone näyttää Suomessa saatavilla olevat häämekot ja niiden ostopaikat. Haun voi tehdä esim., kun tiedossa on jokin tietty malli, jota ehdottomasti haluaa kokeilla. Tämän jälkeen voi varata ajan näihin tiettyihin hääpukuliikkeiden hääpukusovitukseen, joista malli pitäisi löytyä. Hakukone myös suosittelee valintasi pohjalta toisen merkkistä, mutta samanoloista hääpukua ja samalta merkiltä hääpukua toisen mallisena.

Hakukoneet auttavat varsinkin suunnittelun alussa, kun sormuksista ja hääpuvuista on paljon kuvia samassa paikassa. Toisaalta olisi hienoa löytää yhtä helposti erilaisia sulhasten pukuja. Suosittelen myös, että häämessuilla käy katsomassa hääpukunäytöksiä, joissa esitellään paljon erimallisia pukuja. Tietysti parhain osuus on, kun pääsee sovittaman hääpukuja.   

Kuva: Häät Median Facebook, täältä.
HÄÄT JA JUHLAT

Häät ja juhlat -lehden painokset olivat ainakin viime vuonna todella paksut ja painavat. Jotenkin pelkkä lehti-nimitys antaa ihan liian pliisun vaikutelman kahdesti vuodessa ilmestyvästä, reilun 300 sivun paketista häämaailman sisältä. Ja lisää luettavaa löytyy nettisivuilta. Artikkeleiden lisäksi sivuilta löytyy häätarinoita luettavaksi. Myös vieraat on huomioitu kohdennetuilla vinkeillä ja artikkeleilla.    

Inspiraatiogalleriat

Sivuilla on kuvagallerioita, joista varsinkin inspiraatiogalleria morsiamelle ja sulhaselle. Kuvan avattua näkee tiedon, mistä hääpuvun voi löytää. Ihmettelin, kun tässä kuvagalleriassa miesten asuina esitellään vain kauluspaitoja ja neuleita. En kyllä tykkäisi hyvää, jos sulhanen odottaisi alttarilla tällaisessa liian arkisessa kokonaisuudessa. Asu sopisi mielestäni paremmin hääpäivän jälkeiseen aamuun brunssilla. Onneksi sivuilla on myös erikseen pieni kuvagalleria miesten puvuista.

Häämessut

Häämessut välilehdellä on kerrottu alkuvuoden häämessuista muualta Suomesta. Täältä löytyy myös messukalenteri, mutta sitä ei ole vielä päivitetty syksyn osalta, joten odotellaan. Kerron myöhemmin tulevissa postauksissa, mitä kaikkia ihania messuja on tänä syksynä tulossa.  

Suunnitteluopas

Häät ja juhlat -sivuston kautta voi ladata 15 sivuisen suunnitteluoppaan. Se voi auttaa suunnittelussa panostamaan oikeisiin asioihin oikeaan aikaan. Suunnittelu on jaettu aikajaksoihin, mitä olisi hyvä tehdä 12-18kk ennen häitä ja siitä eteenpäin. Jokainen voi tietenkin soveltaa ohjeita haluamallaan tavalla ja hoitaa asioita aiemmin tai myöhemmin kuin oppaassa neuvotaan. Oppaassa on jätetty tilaa muistiinpanoille ja tärkeille merkinnöille. Oppaassa on myös hoidettavien asioiden lisäksi vinkkejä, jotka antavat ajattelemisen aihetta. Tuntuu, että suunnittelun aikana ei voi koskaan saada liikaa vinkkejä ja niksejä. 

Kuva: Häät ja juhlat -sivun Facebook, täältä.
MEIDÄN HÄÄT

Meidän häät -sivuston etusivulta on helppo löytää ja lukea uusimmat artikkelit. Ajankohtaista-osiosta löytää kohdennetusti asiantuntija-artikkeleita, ja esim. viime vuoden kuumimmat trendit, jos niihin haluaa vielä palata ja verrata, onko trendit muuttuneet kuinka paljon. Meidän häät -sivustolta löytyy myös hääpalveluhakemisto, johon on kerätty muutamia toimijoita ja palveluita ympäri Suomea.

Hääalbumit

Hääkuvia ei voi ihastella liikaa ja Meidän häät -sivulla on parien hääpäivästä kuvia useamman albumin verran. Varhaisimmat kuvat ovat vuodelta 2011 ja siitä eteenpäin viime vuoteen asti, ympäri Suomen kuvattuna. Eiköhän tämänkin vuoden kuvasatoa voi odotella ilmestyväksi. Kuvista saa hyvää inspiraatiota potrettikuvausta varten.

Hääblogit

Artikkeleiden lisäksi luettavaa löytyy myös hääblogien puolelta. Blogeissa käydään läpi jo vietettyjen häiden yksityiskohtia ja pääsee seuraamaan ensi vuoden hääparien suunnittelua. Kun Meidän häät -hääblogin lisää lukulistalle, uusimmat tekstit nousevat luettavaksi kaikista sivuston hääblogeista.   

Kuva: Meidän häät -sivun Facebook, täältä.
MENNÄÄN NAIMISIIN

Hämmästyksekseni Mennään naimisiin -sivuston artikkelit ovat uusimmillaan viime vuodelta. Aiheet ovat vaihtelevia ja keskittyvät suunnittelun ja diy-projektien (eli do it yourself - tee se itse -projektien) lisäksi muotiin ja kauneuteen. Itsellenikin uutena asiana huomasin, että Mennään naimisiin -lehden voi tilata suoraan kotiin. Mennään naimisiin -sivuston hääblogeista pääsee seuraamaan hääpäivien läpikäyntiä. Messuinfo-välilehdeltä löytyy kätevästi uusimman Mennään naimisiin -häämessujen ajankohta. Sivustosta jäi hieman vaikutelma, että onko se hiipumassa pois, kun uutta sisältöä ei ole tullut muuta kuin hääblogien puolelle.       

Kuva: Dominika Montonen-Koivisto ja Tiina Nurmenniemi - Mennään naimisiin. Kuva täältä.
AMORIINI.COM

"Amoriini.com on perustettu vuonna 2001 ja se on Suomen vanhin online-hääopas. Opas tarjoaa vinkkejä ja ideoita hääjuhlien toteutukseen. Sivustolta löytyy häähakemiston kautta satoja hääyrityksiä." Lähde: https://www.amoriini.com/

Amoriini.comin pääsivulta löytyy julkaistuja artikkeleita aikajärjestyksessä. Kun kiinnostavia artikkeleita lukee, tekstin lopussa on aina sopivasti linkki muistutuksena häähakemistosta, josta voi löytää aiheeseen sopivan hääyrityksen. Yrityksiä on listattu kivasti ympäri Suomen. Yrityksiä voi tietenkin löytää hakemiston ulkopuoleltakin, mutta palveluiden ja yritysten kartoituksessa häähakemisto on hyvä pitää mielessä. Helpottaa kummasti kartoitusta, kun on paikka, josta aloittaa tai ainakin käydä kurkkaamassa.

Juhlaneuvonta     

Amoriini.comin sivuilla on mahdollista ottaa yhteyttä Juhlaneuvontaan, kun suunnittelun aikana herää kysyttävää. Aihe voi liittyä häiden ja hääperinteiden lisäksi polttareihin tai voi pyytää suosituksia hääyrityksistä. Vastaus saapuu sähköpostilla mahdollisimman pian.  

Kuva: Amoriini.comin Facebook, täältä.
Vinkkini hääsuunnitteluun onkin miettiä, mikä on itselle omin tapa suunnitella häitä ja toteuttaa sitä juuri siten. Lue, näe ja koe on kolmen kopla, jonka muistamalla saa varmasti eniten irti suunnitteluajasta. Häiden suunnittelu on iso, moniulotteinen ja aikaa vievä prosessi. Toiveena on unelmien hääpäivä, mutta kannattaa pysähtyä myös nauttimaan ihan vain odotuksesta ja matkasta kohti häitä.