5. huhtikuuta 2019

Blogi täyttää vuoden

Ensimmäisen hääblogikirjoitukseni julkaisin tasan vuosi sitten. Tähän mennessä olen lähinnä haaveillut kaikkea häihin liittyvää. Olen postaillut aika vähän, mutta tahti tulee kiihtymään tämän vuoden aikana. Ja onkin jo noususuunnassa, koska nyt jo olen kirjoittanut enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Yhden vuoden haahuilu ja unelmointi on myös tuottanut tulosta, koska suunnitelmia on myös lyöty lukkoon ja ensimmäisiä hankintoja tehty. 

Hääpäivä on ollut tiedossa koko ajan, mutta paljastetaan se vasta myöhemmin. Tänä kesänä on tarkoitus varata kirkko, jotta tuo suunnittelemamme ajankohta myös toteutuu. Lisäksi tarkoituksena on kierrellä juhlapaikkoja ja nähdä, miltä ne näyttäisivät häiden aikaan. Vieraslistaan saimme heittämällä 80 nimeä ihan vain läheisimmistä sukulaisista ja ystävistä. Lista on vielä suuntaa-antava ja elää varmasti. Sen pohjalta on kuitenkin etsinnässä noin sadan hengen juhlapaikka. Jotta pystyn hahmottamaan paremmin tämän ihmismäärän, olen käyttänyt apuna Tahtoo.fi -sivuston pöytäkarttaa. Muutenkin sivustosta on ollut apua to do -listojen ja budjetin suunnittelussa.  

Häät vietämme kotipaikkakunnallamme Ikaalisissa, joten juhlapaikkojen kiertelykin täytyy suunnitella ennalta hyvin. Arkena töiden jälkeen paikalle ei kerkeä ja kesäviikonloput tuppaavat täyttymään muutenkin. Siksi voi hyvinkin olla, että kiertely onnistuu lähempänä syksyä, kun juhlasesonkikin hiljenee. Vaikka häihin on vielä reilu kaksi vuotta aikaa ja järjestämme ne pienemmällä paikkakunnalla, haluamme ja varsinkin minä haluan olla ajoissa. Päivämäärä on meille molemmille tärkeä ja päivämäärä edellä suunnitellessa ei voi tuudittautua siihen, että otetaan joku aika ja paikka sitten lähempänä. Ja muutenkin tahattomana ylistressaajana en malttaisi jäädä odottelemaan isojen varausten tekoa liian pitkäksi aikaa. 

Olenkin kuullut muutamia ihmettelyjä, miten nyt jo suunnittelen häitä, kun niihin on vielä niin ja niin ja NIIN pitkä aika. Häät ovat kuitenkin niin iso asia, että haluan varata tarpeeksi aikaa. Isoja juhlia en ole aiemmin järjestänyt eikä niitä muutenkaan osu kovin monia kohdalle. Ja ei, nämä eivät ole vain morsiamen häät, joihin sulhanen saapuu toivottavasti oikeaan aikaan paikalle. Olen vain tottunut tekemään taustatyötä ja suunnitelmia ajan kanssa ja pitkällekin tulevaisuuteen. Kieltämättä tähän mennessä suurin osa ideoista ja päättömistäkin heitoista on tullut minulta. Ajatuksia kuitenkin pallotellaan puolin ja toisin ja päätökset tehdään yhdessä. Olen joka kerta yllättynyt iloisesti, kun Teme on ottanut jonkun hääasian esille. Esimerkiksi yhden pitkän automatkan aikana kuuntelimme mahdollisia häämarsseja hänen ehdotuksestaan. Tai musiikkia kuunnellessa soittolistan sekaan häätanssimme ujuttaminen nostattaa aina hykertäviä väristyksiä. Häät ovat ihan molempien ajatuksissa.     

Koko ensimmäisen vuoden olen voinut nimenomaan vain nauttia koko ajatuksesta tulevista häistä ja etsiä inspiraatiota häätapahtumista ja hääblogeista. Perustin tämän blogin, jotta suunnittelu kaikkine vaiheineen ja ajatuksineen jäisi johonkin talteen. En voi uskoa, kuinka paljon hääbloggaaminen on jo nyt antanut. Olen saanut mielettömiä oivalluksia muiden hääblogeja lukiessa ja laittanut ylös, mitä kaikkea kannattaisi ottaa huomioon. On ollut hieno seurata toisten hääparien matkaa suunnittelusta hääpäivään. Ja ylipäänsä olen päässyt tutustumaan ihaniin ihmisiin häähumun sisällä, joiden kanssa on helppo jakaa ajatuksia. Ja kiitos jokaisesta kommentista. On kiva huomata, että joku käy lukemassa kirjoituksiani ja toivottavasti saa niistä jotain mukaan esim. omaan hääsuunnitteluun.


2 kommenttia:

  1. Onnea 1-vuotiaalle! On ollut tosi kiva tutustua suhun 😁

    VastaaPoista
  2. Kuin myös 😊 on ollut tosi kiva päästä tutustuun, kuka hääblogin takana onkaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!