12. tammikuuta 2020

Mennään naimisiin -häämessut 2020

Kaupallinen yhteistyö:

Häämessuille sisäänpääsy saatu.


Ihanat viikonloput seuraavat toisiaan, kun alkuvuoden häämessut ovat viimein täällä. Mennään naimisiin -häämessuilla oli paljon nähtävää ja juttelinkin monen näytteilleasettajan kanssa. Sain uusia ideoita, joita pohtia ja myös vahvistusta aiemmille suunnitelmille. Tapasin tuttuja ja oli ihana nähdä myös monia hääblogikollegoita. Wanha Satama oli miljöönä upea, mutta siinä oli myös mutta. 

Rakennus oli todella sokkeloinen ja vielä kotiinpalaamisen jälkeenkin jäi olo, että tulikohan kierrettyä kaikkialla. Instagramin kautta huomasin, että ainakin muutama näytteilleasettaja oli jäänyt huomaamatta, vaikka koitin koluta jokaisen nurkan. Osa pisteistä oli kieltämättä vähän piilossa. Kierrellessä myös kompassini reistaili enkä aina ollut varma, olinko jo käynyt täällä ja tuolla. Häämessuilla haluan aina kierrellä koko alueen, katsella, kuvailla ja jutella näytteilleasettajien kanssa kiinnostavien juttujen osuessa kohdalle Vaikka oma oloni jäi vähän jännäksi, häämessuilla kannatti kuitenkin piipahtaa. 

S-Saniaisen keskokukkien värimaailma iski ja kovaa.
S-Saniaisen keskokukkia hääpäivän yksityiskohtina. Hääpäivään aitoja vai keskokukkia vai molempia..
Häämuotinäytökset eivät pettäneet. Lavalla näkyi upeita hääpukuja toisensa perään ja oma tunne tulevaa hääpukua kohtaan vain vahvistui. Kesällä on tarkoitus kaasojen kanssa mennä sovittamaan hääpukuja ensimmäistä kertaa. Tässäkin asiassa hyvä taustatyö auttaa, koska toiveet mallista alkaa hahmottua. Itsehän aloitin hääsuunnittelun ihan tyhjästä kihlautumisen jälkeen, joten minulla ei ole mitään aiempia hääpukuhaaveita ja hääpäivää kohtaan olevia pitkäaikaisia unelmia. Kaikki suunnittelu, toiveet, unelmat, panostukset ja pihistykset ovat muotoutuneet tässä suunnittelun aikana. Onneksi häämuotinäytöksiä on useampia nähtynä, koska niistä on oikeasti ollut apua ennen omaa sovitusta.


Kutsut ja paperituotteet alkavat myös nousta ajatuksiin, kuten mainitsin jo aiemmassa postauksessa täällä. Esittelin ihan täydellistä kutsuvaihtoehtoa Temelle, mutta hän ei ollut vielä ihan täysin myyty. Hän jopa ehdotti, että mitä jos tekisimme kutsut ja paperituotteet itse. Erilaisia ohjelmia ja valmiita pohjia on ja niistä kehittelisi mieluisen. Tätä täytyy vielä makustella. Säästääkö aikaa vai rahaa.. Itse olin jo aiempia morsiamia kuunnelleena päättänyt tilata kaiken valmiina, mitä vain valmiina voi tilata. Toisaalta oma kädenjälki ja yhdessä tekeminen. Aika näyttää minkälainen korttipaja ja paperitoimisto tästä vielä kehkeytyykään.

Havu & helmen kattausta häämessuilta. Huomio kiinnittyi jälleen kukkiin. Ihania, pieniä kukka-asetelmia. Ja liian paljon hyviä vaihtoehtoja paperituotteille.
 Olitko Mennään naimisiin -häämessuilla viikonloppuna? Mitä jäi päällimmäisenä mieleen?

2 kommenttia:

  1. Me mentiin naimisiin viime vuoden syksynä. Ja kävin itse myös häämessuilla saamassa ideoita. Me tilattiin kyllä kaikki mitä vain pystyi tilata, koska aikaa ei valitettavasti hirveästi ollut. Oman puvun haluaisin vielä pesettää. https://www.pesuoy.fi/puvun-pesu-helsinki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmiina tilaaminen voi helpottaa kummasti. Ihmettelen vain tuota kommenttiin lisättyä nettiosoitetta. Nimetön mainostaminen ei ole hyvien tapojen mukaista.

      Poista

Kiitos kommentistasi!