Pitopalvelu on häiden yksi suurimmista menoeristä. Tämä on ollut tiedossa häiden järjestelyn alusta asti. Ruoka ja tarjottavat jäävät häävieraille yleensä mieleen hääpäivästä. Ja varsinkin se, jos ruoka loppuukin kesken. Pahin painajainen. Päätimme, että ruokaan panostetaan. Ruoka tarjoillaan buffettina, jotta jokainen saa valita mieleistänsä.
Metsästys on harrastus ja elämäntapa, joka on ollut osa meidän suhdetta ihan alusta asti. Metsästys näkyy arjessa ja ihan luonnollisesti se tulee osaksi myös hääpäivää. Toiveena onkin, että metsä- ja metsästysteemamme tulee näkymään myös tarjoiluissa. Muutamiin pitopalveluihin on laitettu tarjouspyyntöjä ja osasta on saatu tarjoukset. Ihan sellaisenaan mikään tarjous ei heittämällä sytytä, vaan muokkauksia ja ehdotuksia tullaan vielä tekemään ennen lopullista valintaa. Pääruoaksi on ajateltu lihaa/riistaa ja mahdollisesti kalaa. Alkupaloiksi salaattien kanssa myös kalaa. Tarpeen mukaan alku- ja pääruokiin kasvisvaihtoehtoja. Monipuolisuutta ja toivottavasti jokaiselle jotakin.
Kuva: Ally J - Pixabay |
Kuva: Hagelund - Pixabay |
Aiemmin olin ihan haltioissani, että meille on saatava korkea ja näyttävä kerroskakku. Nyt kuitenkin tuntuu enemmän siltä, että ei sillä kakun ulkonäöllä ole niin iso merkitys. Yksittäiset kakutkin saa todella kivasti laitettua esille ja huomattavasti helpompi leikata. Hääkakku ja kahvipöydän tarjottavat tulevat oletettavasti pitopalvelun kautta. Annetaan ammattilaisten hoitaa kaikki ja tuntuu helpoimmalta saada kaikki yhdestä paikkaa. Kakut myös vaikuttavat hyviltä. Maku tietenkin ratkaisee. Hääkakun lisäksi kahvipöytään tulee myös jotain pientä makeaa.
Kuva: StockSnap - Pixabay |
Erilaisissa häätapahtumissa ja hääbloggaajapäivissä pitopalveluiden kanssa on tullut puheeksi menun ennakkoonmaistelu. Tästä kysyinkin samalla tarjouspyyntöjä laittaessa. Osa vastasi, ettei ennakkoon maistelua omakustannehintaan ole mahdollista järjestää. Mielestäni tämä on ihmeellistä, koska miten ruoan voi tietää hyväksi, jos sitä ei ole maistanut. Eri juttu tietysti, jos on jossain muussa juhlassa päässyt testaamaan pitopalvelun valmistamaa ruokaa. Minusta olisi tärkeää maistaa tarjoamamme ruoat etukäteen. Osassa pitopalveluja osan menusta maistaminen onnistuu sen jälkeen, kun varaus on tehty. Eli silloinkin päätös on tehtävä näkemättä ja maistamatta ruokia. Toisaalta tarjouspyynnöt laitettiin hyvien arvostelujen perusteella eli joku on ainakin tykännyt ruoista.
Kuva: Gurkan Erol - Pixabay |
Miten valitsitte häihinne pitopalvelun? Mihin pitopalveluun lopulta päädyitte?
Suosituksia Tampereen / Pirkanmaan alueelta otetaan mielellään vastaan.
Pitopalvelun valinta oli ainakin meille melko iso ja aikaavievä rasti, mutta olemme tosi tyytyväisiä valintaamme (pitopalvelu Hupli) jo etukäteen. Mikään meidän vaihtoehdoistamme ei tarjonnut maistelumahdollisuutta, mutta olisihan se osaltaan varmasti helpottanut päätöstä! Meillä oli varmaan 11 pitopalvelua, joilta saimme tarjouksen, ja vertailimme niitä ihan vain Excelin avulla kaikki hinnat ym. käytännöt listattuna.
VastaaPoistaMeillä on käynyt juuri samalla tavalla kakun kanssa: ensin ajattelimme, että joku vähän erikoisempi kakku erilliseltä tekijältä olisi hyvä, mutta nyt aiomme tilata sen vain pitopalvelulta samaan syssyyn, että oma taakka helpottuu :D Heidän kakuistaan saa erikseen tilattua maistelupaloja, minkä varmasti teemmekin hieman lähempänä!
Juu sama meillä, excel on kovassa käytössä. Ja juurikin tuo helppous, että kaikki vaan kerralla samasta paikkaa, niin yksi yhteyshenkilö vähemmän isossa pakassa. Tosi kiva, että maistelupalat järjestyvät. Tähän mennessä meille on tarjottu tilattavaksi muutaman hengen kakkuja eli voisi hyödyntää joihinkin juhliin. Kahdestaan kokonaisten kakkujen tuhoaminen käy työstä.
PoistaMeillä on myös tulossa lapseni ylioppilasjuhlat tässä vielä ennen kesää ja huomasin kyllä saman, että catering palveluihin joutuu jonkun verran sijoittamaan varsinkin jos paljon tulossa porukkaa. Hauska idea, että olette ottaneet mukaan nimenomaan sellasia ruokia, jotka kertovat teistä itsestänne. Tuo on nimenomaan aina hyvä, että ruokaa on monipuolisesti, että kaikki ovat tyytyväisiä. Onnea teille ja tsemppiä häihin!
VastaaPoistaKiitos Leena! Tsemppiä teillekin ylioppilasjuhlien järjestämiseen ja onnea valmistuneelle. Cateringistä on suuri apu tärkeänä päivänä.
Poista