Kuukaudet vähenee, mutta edelleen rajoitukset pysyvät. Tällä hetkellä kokoontumisrajoitus on kuudessa hengessä ja ainakin osassa Suomea rajoitus on toukokuun puoleen väliin asti. Tällaisella rajoituksella kirkko olisi piukassa jo ihan omasta takaa, kun paikalla on pappi, suntio, kanttori, me ja mahdollisesti kuvaaja tai sitten pitkää tikkua vetämällä, kuka otetaan kuudenneksi mukaan.
Pientä edistymistä on jälleen tapahtunut, mutta eniten juuri odottamista viikoista ja kuukausista toiseen. En luovu toivosta, vaikka toivottamalta välillä näyttääkin.
To do -listan tämän hetkinen tilanne:
Kirkko ja pappi ✔
Papin kanssa tapaaminen heinäkuussa ✔
Vihkimisen ja hääjuhlan musiikkien suunnittelu alkanut
Hääjuhlan soittolistat työn alla
Puhelinpalaveri kanttorin kanssa ✔
Häämarssit päätetty vihkimiseen ✔
Hääparin tanssi päätetty ✔
Tienvarsikyltit saatu ✔ odottavat maalausta
Juhlapaikka ✔
Juhlapaikan pihalle ulkoteltta ✔
Catering ✔
Bändi ✔
Valokuvaaja ✔
Videokuvaaja ✔
Hääkampaus ja -meikki ✔
Juhlameikki toukokuussa ✔
Koemeikki viikkoa ennen häitä ✔
Morsiamen hääkengät ✔
Hääpuku tilattu ✔
Hääpuku on saapunut liikkeeseen ✔
Hääpuvun ensisovitus helmikuussa ✔
Hääpuvun toinen sovitus ja uuden hääpuvun tilaus maaliskuussa ✔
Sulhasen ja bestmanien pukeutumisen suunnittelu alkanut
Vihkisormusten sovituksia ja suunnittelua
Bestmanit pyydettynä ✔
Kaasot pyydettynä ✔
Kaasotapaaminen etänä osa 1 pidetty ✔
Kaasojen pukeutumisen suunnittelu alkanut
Hääkutsut valmiina ✔ tilausta ja lähetystä odotellessa
Hääinfon viimeisiä viilauksia
Hääsivu valmiina ✔
Juhlapaikalle häiden paperituotteiden suunnittelua
Hääkimpun ja hääkukkien suunnittelu hyvällä mallilla, lähempänä häitä lopulliset valinnat
Floristin etsintä jatkuu
Juhlapaikan koristeiden ja valojen suunnittelua: osa omasta takaa ja osa vuokrataan
Hääviikonlopun majoitus ✔ sulhanen haluaa yllättää hääyöpaikalla
Papin kanssa on sovittuna tapaaminen heinäkuulle, kuukautta ennen häitä. Lähempänä näkee, voimmeko oikeasti tavata vai sitten videopuheluna. Jotenkin hyvin konkreettista nyt, kun tämäkin on sovittuna. Avioelämä, täältä tullaan! Hyvä muistutus tehdä avioliiton esteiden tutkinta ja hommata esteettömyystodistus tapaamiseen mennessä. Todistus on voimassa neljä kuukautta, mutta ihan vielä ei sitä tehdä. Jos esteiden tutkintaa pyytää liian ajoissa ja voimassaoloaika menee umpeen, täytyy pyytää uusi tutkinta ennen vihkimistä.
Vihkimisen ja nimenmuutoksen myötä kaikki henkilöpaperit sun muut, sähköpostista lähtien täytyy päivittää uudelle nimelle. Saapahan passikuvankin vaihdettua uuteen. Törmäsin myös uutiseen, että ajokortti olisi enää voimassa reilu kymmenen vuotta, vuoteen 2033, ja sen jälkeen uudistaminen viiden vuoden välein. Alkuperäinen voimassaolo oli hamaan tappiin asti. Nimenmuutoksen myötä siirryn jo aiemmin tähän viisivuotisputkeen eli henkilöpapereita ja ajokorttia saa jatkossa olla koko ajan uusimassa.
Varasin ajan kampaajalle toukokuulle. Saa taas hiusten väriä lähemmäksi hääväriä, ja pääsee näistä kuivista latvoista eroon. Hiukseni kasvaa jotenkin todella hitaasti, koska tuntuu, että pituus on jämähtänyt tähän samaan. Tyvikasvu tulee kuitenkin esiin ja olen tyveä värjännyt kampaajakäyntien välissä eli siinä mielessä hiusten kasvua tuntuisi tapahtuvan. En kuitenkaan voi olla leikkaamattakaan. Ikuinen pitkistä hiuksista haaveilija.
Samalle päivälle varasin myös ajan juhlameikkiin häämeikin tekijälle. Koemeikki on varattuna viikkoa ennen häitä, mutta en vaan millään pystynyt odottamaan, että häämeikkiä kokeilisin ensimmäisen kerran vasta silloin. Haluan tuumailla ja miettiä ajan kanssa, millaista meikkiä haluan. Se on helpompaa, kun on nähnyt edes yhden version omilla kasvoilla, mitä se voisi olla. Sanoinkin sulhaselle, että keksitään sitten loppuillalle jotain kivaa, kun palaan kotiin ihan vimosen päälle laitettuna.
Vihkisormuksen etsintä jatkuu. Joulukuussa olen viimeksi sovitellut vihkisormuksia. Edelleen emmin, lähtisinkö teettämään vai yrittäisinkö vielä löytää valmiina. Teettämisessä mietityttää se, että vaihtoehdot ja valinnat laajenevat, kun teetetty voi olla mitä vaan. Ja kun en vieläkään tiedä tarkasti, mitä haluan. Suurinpiirtein tiedän, mutta helpommin pystyn sanomaan, mitä en halua. Hääpuvun jälkeen tämä on kyllä ollut toiseksi vaikein etappi itselle.
Sulhanenkin on katsellut erilaisia sormuksia ja löytänyt mieluisia vaihtoehtoja, joita voisi sovittaa. Näin ollen meille molemmille tulisi vihkisormukset ja saisi miettiä kaiverrustakin. Jotain muuta kuin kihlasormuksiin kaiverettu perus etunimi ja päivämäärä.
Kuviin liittyen, tykkään entistä enemmän näistä pienistä kukka-asetelmista. Rennosti lasipurkkiin vihreää ja kukkia. Lasipurkkeja onkin kerättynä jo useampi kymmen odottamaan. Näitä ripotellaan juhlapaikan pöytien lisäksi vähän sinne sun tänne, ihan niin kuin meillä kotonakin.
Odotan jo, että pääsen hautaamaan kädet multaan. Siemeniä on hommattuna, mutta lisää täytyy vielä ostaa. Kokeilen kasvattaa taimia sisällä ja myöhemmin saavat siirtyä parvekkeelle. Osa siemenistä kylvetään ihan suoraan maahan. Kukkaniittyä ei ole aiemmin tullut kasvatettua tositarkoituksella. Lupiinipellon kylvämisestä on kokemusta lapsuudesta, mutta silloin oli vaan hauska heitellä siemeniä sinne sun tänne ja katsoa kuinka käy. Toive ja tarve hääkukiksi on suuri, joten olisi parempi onnistua.
On kyllä taas mielenkiintoinen kesä tulossa koronan johdosta. Kokoontumisrajoituksien purkamisesta ei ole ollut paljon informaatiota. Kaverini Helsingistä olisi kesäkuussa menossa naimisiin mutta juuri koronan johdosta on ollut vaikea esimerkiksi miettiä catering tilaamista koska ei voi tietää vielä yhtään kuinka suurella joukolla päästään juhlimaan. Toivottavasti teillä häät onnistuvat mainiosti ja kirkkoon pääsisi myös enemmän kuin kuusi ihmistä! :)
VastaaPoistaSamaa pohdintaa täällä, että ollaankohan häitä viettämässä 10 hengen voimin vai paljonko tässä uskaltaisi varautua ja kutsua vieraita. Siksi myös cateringin kanssa ja ylipäänsä kaikkien muidenkin kanssa palavereja venytetään pidemmälle kesään, että näkisi rajoitusten tilanteen.
PoistaTsemppiä tälle kesäkuiselle ystävällesi! Toivottavasti päivä kuitenkin järjestyy onnistuneesti.