Hääpukusi on saapunut! Tätä viestiä en ole poistanut puhelimesta. Jääköön se vielä muistoksi yhdestä etapista kohti hääpäivää. Kuukauden maltoin viestin tultua odotella, kunnes helmikuun puolenvälin jälkeen kävin sovittamassa hääpukuani. Halusin varmistaa, että nopeasti saapunut hääpuku oli sitä, mitä pitikin. Hääpuku tilattiin syyskuun lopulla ja lokakuun lopulla siihen ilmoitettiin muokkauksia. Eli enemmänkin itsestäni tuntui hääpuvun saapuneen todella nopeasti, koska olin varautunut koronankin myötä odottelemaan pidempään, mutta niin vain neljä kuukautta vilahti silmissä.
Ja sitä jännityksen määrää liikkeeseen kävellessä. Juuri ennen ovelle pääsyä näin, kuinka yksi morsian tuli ulos omaa hääpukuaan pukupussissa kantaen. Pian minäkin olen tuossa. Kovien pakkasten jäljiltä ulkovaatteista kuoriutuminen ja askeleet kohti omaa valittua.
Hääpukuni on hieno. Se on niin kaunis. Pelkäsin, miten tilattu hääpuku mahtuu päälleni, kun kokeilemanikin versio oli viritellen kiinni. Mietityttämään jäi, ettei missään vaiheessa otettu mittojani, vaan ainoastaan pituuteni varmistettiin. Hääpukuani sovittaessa vetoketju ei mennyt ihan ylös asti kiinni. Yläosa on niin napakka, että hengittää ei kannattanut liian syvään. Onneksi ompelija osasi sanoa juuri ne oikeat sanat, jotta ei tarvinnut huolestua. Yläosaa pystyy muokkaamaan, jotta istuvuus on kohdillaan. Ja ennen kaikkea henki kulkee ja hääpuvussa oleminen on mukavampaa. Poistuin liikkeestä luottavaisin mielin, että hyvä tästä vielä tulee.
Mutta ai että kun pääsin ajatusteni kanssa olemaan yksinään ja syynäämään sovituskuvia. Vaikka kuinka yritti muistaa ompelijan sanat, kyllä se totuus iski vasten kasvoja. Juuri se tapahtui, mitä pelkäsin jo ennen hääpukujen sovitusten aloittamista. Kirjoitinkin tuntemuksiani hääkehosta ja häämekon sovituksista viime vuoden elokuussa, viikkoa ennen ensimmäistä hääpukusovitusta.
Tällä hetkellä en mahdu hääpukuuni kunnolla. Se on niin iso kolaus, etten pystynyt sanomaan siitä sulhasellekaan pitkään aikaan. Palautin mieleeni uudelleen ja uudelleen samoja sanoja, joilla ompelija oli yrittänyt minut vakuuttaa liikkeessä käydessä. Toistolla toivoin alkavani uskomaan niihin itsekin. Halusin kuulla vielä toisenkin mielipiteen asiasta ja Wedding Garagen Maija oli apuna hätääni. Kiitos Maija, kunnon auttava puhelin.
Olin tietoinen, että istuvuuden kanssa tehdään vielä viilauksia ennen häitä, koska harvemmin käy niin hyvin, ettei tarvitse tehdä mitään jälkitöitä. Mutta jotenkin oli helpompi ajatella niin, että hääpukua pienennetään sopivaksi. Nyt muutos onkin toiseen suuntaan. Ongelmaa ei ehkä olisi, jos olisin tyytynyt nyöritykseen. Mutta eihän sitä hääpuvun kohdalla halua vain tyytyä johonkin. Pallottelin mahdollisia riskejä, mutta kun en vaan sulattanut nyöritystä ajankaan kuluessa. Soitin syksyllä liikkeeseen uudelleen kysyäkseni, onko muokkauksia mahdollista vielä tehdä.
Hääpukuni jäi liikkeeseen odottamaan. Ompelijan kanssa sovittiin, että ihan viimeiset muokkaukset ja istuvuuden varmistaminen tehdään heinäkuun puolella eli noin kuukautta ennnen hääpäivää. Katsotaan, maltanko pitää hääpuvun liikkeessä odottamassa ihan sinne asti.
Sain lopulta sanottua sulhasellekin hääpuvusta. On ollut hyvin vaikea olla puhumatta, kun hänelle olen voinut aina kertoa kaikki ilot ja surut. En haluaisi kuitenkaan paljastaa hänelle hääpuvusta liikaa etukäteen. Tässä kohtaa oli kuitenkin myönnettävä, että kaikki ei ole nyt mennyt ihan nappiin. Eikä asian kertominen paljastanut mitenkään liikaa hääpuvun yksityiskohtia, vaan enemmänkin hääpuvun herättämiä tunteita. Sulhanen sai tässäkin kohtaa rauhoitettua. Onneksi on neulaa ja lankaa.
Lisäys 10.6.2021: Postauksessa näkyvät kuvat eivät ole hääpuvustani. Oma hääpukuni pysyy salaisena häihin asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!