29. tammikuuta 2019

Hääpuvut tulevat uniin

Nyt se on tapahtunut. Näin ensimmäistä kertaa unta häihin liittyen ja nimenomaan hääpukujen sovituksesta. Olen tietoisesti häämessuilla kävellyt messupisteiden pukujen ohi ja suunnitellut hääpukujen sovituksen aikaisintaan vuoden päähän. Meillä ei ole paikkaa, missä säilyttäisin pukua, jos nyt löydänkin jo sopivan. En myöskään halua mennä vielä kokeilemaan, koska en ole siinä kunnossa, mitä haluaisin häiden alla olla. Mutta häämuotinäytökset. Niitä voisin seurata ja ihailla pukuja vaikka joka viikko. Blogimiitissä meille oli varattu paikat sunnuntain häämuotinäytöksiin. Kotimaisessa häämuotinäytöksessä oli ihania pukuja, mutta silmäni alkoivat loistaa kansainvälisen häämuotinäytöksen alettua.


Miten ihana liikkuvuus. Laitoin tämän kuvan jo viime postaukseen, mutta en vaan voi lakata ihastelemasta.
Heili Bridalin mallistoa. 
Hääpukujen runsaat alaosat, esim. tylliä tai vastaavaa, vetävät puoleensa. Viime kesänä häissä morsiamen hääpuku oli aivan mielettömän kaunis ja sopi kantajalleen hyvin. Samantyylisiin mekkoihin olen iskenyt silmäni häämuotinäytöksissä. Nämä ovat ainakin yksi vaihtoehto, mitä haluan päästä sovittamaan. Liikkuvuutta ja näyttävyyttä, kuitenkin ilman kermakakkuvaikutelmaa.  

Tapiolan juhlapuku
Muotitalo Tyynelä
Pukusuunnittelija Irina Rogusina
Upea laskeutuvuus, selkä ja koristevyö. Tästä ja alemmasta kuvasta en valitettavasti pysty varmaksi sanomaan, kenen mallistoa.
Glamour

















Glamour


Heidi Tuisku
Upeista, hulmuavista helmoista päästäänkin siihen toiseen yksityiskohtaan, josta en vaan saa silmiäni irti. Sitä tapitetaan myös tv:n kautta kuninkaallisten häiden aikaan. Nimittäin laahus, paremminkin laaaaaaaaaaaaahus. Ei kovin käytännöllinen juhlapaikalla, mutta ah niin ihana, kerran elämässä toteutettava haave. 


Impero Sposa
Impero Sposa


Platinum by Demetrios
Destination Romance
Impero Sposa
Impero Sposa
Pitkä laahus kaipaa kaverikseen pitkän hunnun. Hunnun laittaminen on muutenkin sarjassamme kerran elämässä kokemus, joten ehdottomasti sellainenkin. Loppuun vielä hääinspiraatiokuvani, tietenkin kuninkaallisista häistä.  


Cambridgen herttuatar Catherine Middletonin hääpuku vuodelta 2011 ja laahusta 270cm. Kuva täältä

2 kommenttia:

  1. Oi, niin paljon ihania pukuja! Olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi puvusta ja laahuksesta, minäkin haluan kokea ne molemmat kerran elämässäni. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ihan hurmioitunut ja haltioissani näytöstä seuratessa. Lokakuussa puvut eivät herättäneet samaa fiilistä, joten selvästi omaa makua miellyttävät puvut alkaa löytyä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!