Postauksen kuvat täältä,
Love Me Do:n tapahtumasivuilta Facebookista.
Tammikuun yksi odotetuimmista viikonlopuista on vihdoin huomenna, kun Kaapelitehtaalla järjestetään Love Me Do Winter Wedding Fair -häämessut. Olen odottanut tätä viikonloppua paljon. Jopa niin paljon, että Teme on ihmetellyt, miten joku voi olla noin innoissaan vaan häämessuista. Mutta nämä eivät ole vaan häämessut. Love Me Do -häätapahtuma on Suomen suurimmat häämessut. Lokakuun messupäivä oli niin huippukokemus, että nyt ratkean ihan liitoksistani, kun näin tammikuussa häämessut ovat kaksipäiväiset. Lauantaina kiertelen messuja siskoni kanssa. Sormuksia ajattelin kokeilla taas, jos nyt löytyisi sopivia vihkisormusvaihtoehtoja. Muuten tarkoituksenamme on kierrellä, katsella ja ihastella joka välissä. Alla vielä tärppejä messuohjelmasta.
Home In Garden järjestää tee itse kukka-aiheinen hiuskoriste -workshopin, johon yritän päästä tai edes lähelle näkemään ja kuulemaan vinkkejä. Toissakesänä laitoin häävieraana kampaukseeni ruusuja ja nehän nuupahtivat loppuillasta ihan täysin. Viime kesänä laitoin suosiolla tekokukkia pinneillä, mutta tämän vuoden kesälle olisi kiva kehitellä jotain muuta kampaukseen. Samalla saisi vähän ideaa tulevaa hääkampausta varten. Olen miettinyt, laittaisinko jonkun hiuskoristeen tai kukkia kampaukseen.
Magneettiripset ovat mielestäni nousseet entistä enemmän esille. Tai ainakin tuntuu, että magneettiripsiin törmää enemmän joka puolella. Myös messuilla on mahdollista osallistua Miraquen magneettiripsi -workshopiin. Olen muutaman kerran leikkinyt ripsiliimalla ja harjoitellut ripsien laittoa, mutta ei siitä vaan tullut mitään. Kun toisen silmän sai kohdilleen, toiseen silmään ripsirivi ei mennyt sitten millään sinne päinkään. Magneettikiinnitys kuulostaa helpolta, joten odotan neuvoja ripsien käyttöön sunnuntaina. Messujen jälkeen kuulet, onnistuiko magneettiripsien kanssa taiturointi yhtään paremmin kuin liimalla.
Script Creative järjestää hääkalligrafiasta workshopin. Olisi hienoa opetella tämä, koska mielestäni kalligrafiakirjoitus on todella kaunista. Nykyään tulee kirjoitettua todella vähän käsin ja vain jotain muistilappuja, joten käsiala tuntuu huonontuneen entisestään. Olen myös miettinyt osallistumista Script Creativen järjestämälle kalligrafiakurssille, koska tästä taidosta olisi varmasti hyötyä häiden jälkeenkin. Mihin väliin ja kalenteriin saisin tämän mahdutettua, onkin jo ihan toinen juttu.
Häämessuilla on tottakai mahdollista nähdä toistaan upeampia hääpukuja. Kotimainen ja kansainvälinen häämuotinäytös on seurattavissa molempina messupäivinä Kaapelitehtaan toisessa kerroksessa. Viime messuilla pukujen näkeminen mallien liikkuessa antoi jo ideaa, mitä toivoisin omalta puvultani. Tietysti puvut näyttävät ihan erilaisilta mallien päällä, mutta olen edelleen toiveikas sen suhteen, että minullekin löytyy se juuri sopiva ja ihana hääpuku. Messuilla on myös nähtävissä kauniita kattauskokonaisuuksia, hääkimppuja ja paljon, paljon muuta. Käy katsomassa etukäteen messuohjelma, aikataulut ja tarkemmat tiedot täältä.
Häämessuilla palkitaan lauantaina Vuoden hääyritys 2018 ja sunnuntaina Vuoden Hääblogi 2019. Top10:ssä on mukana aivan mielettömiä hääblogeja. Itse en tällä kertaa yltänyt finaaliin asti, mutta olen niin innoissani sunnuntain hääblogimiittiin mukaan pääsemisestä. Tiedossa on pöhinää hääbloggaajien kesken taas oikein kunnolla.
Oletko tulossa Love Me Do -häämessuille viikonloppuna?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!